VIIKON 16 PUUHIA

Maanantaina Kapteeni Korppu ei ollutkaan tuonut meille arkkua, joten vaihdoimme hieman viikko-ohjelmaa ja pidimme tiistaille suunnitellun koodaustuokion. Pelasimme koodauspeliä ja etsimme koodin avulla kuva-alustalta oikean eläimen. Bee Bot-robottia ohjattiin pareittain oikean kuvan luo. Toinen teki ensin kuvakorteilla koodin, luki sen sitten ääneen kaverille, joka ohjelmoi robotin. Sitten painettiin GO ja mentiin!
Tiistaina Kapteeni Korppu oli kuin olikin toimittanut meille aarrearkun! Kirjeen luettuamme meille selvisi, että Korppu oli päättänyt jäädä eläkkeelle ja muuttaa Serafiinansa kanssa Dino-paratiisisaarelle, jonne delfiiniparvi oli hänen laivansa johdattanut. Arkusta saimme kirjainaarteen D. Harjoittelimme sitä D-sanojen muistipelin sekä kynätehtävien avulla.
Keskiviikkona harjoiteltiin isona ryhmänä toimimista yhden aikuisen ohjauksessa. Opettelimme pieniä yhteenlaskutehtäviä, ohjeiden kuuntelua ja noudattamista sekä työrauhan antamista muille. Hippusilla oli niin upea työrauha luokassa, että he ansaitsivat yhden ekstratimantin purkkiin!
Torstaina liikunnassa alkulämmöt otettiin maa-meri-laiva -leikissä. Seuraavaksi kisailimme joukkueina Pokémon-viestissä, jossa harjoiteltiin samalla lukujonon muodostamista. Loppuleikkinä lasten toiveesta banaanihippaa.
Perjantaina juhlistettiin Fun Friendsin päättymistä katsomalla yhdessä elokuvaa ja herkuttelemalla omilla leffaherkuilla.