Harjoittele valtakunnalliseen kokeeseen

Kuuntelu - vuodelta 2017

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Osa 1 ilman taukoja:

Osa 1 tauotettuna:

Kuulet kertomuksen kahteen kertaan, ensin ilman taukoja ja sitten tauotettuna. Merkitse toisen kuuntelukerran taukojen aikana ovatko väittämät oikein vai väärin.

1. Bussin ovet ovat auki.


2. Ihmiset jonottavat bussilippuja.


3. Katuruoan suosio on viime aikoina kasvanut.


4. Ranskalaisia perunoita myytiin katuruokana jo 1700-luvun lopulla.


5. Katuruoka valmistetaan ravintolassa ja myydään sitten kioskista, vaunusta tai kärrystä .


6. Katuruoka on samanhintaista kuin ravintolaruoka.


7. Ruotsissa katukeittiöstä voi ostaa esimerkiksi makkaraa ja perunamuusia.


8. Ruotsalaisessa katukeittiössä ei ole istumapaikkoja.


9. Katuruoan suosion syitä ei tunneta.


10. Katukeittiöiden ruokaa voi aina syödä huoletta.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Reagointi

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen


Olet hakenut kesätöitä ahvenanmaalaisesta kahvilasta ja sinut on kutsuttu työpaikkahaastatteluun. Vastaa haastattelijan kysymyksiin. Kirjoita vastauksesi ruotsiksi. Muista olla kohtelias. Kuulet vuorosanat vain kerran.

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

II LUETUN YMMÄRTÄMINEN (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Lue teksti ja vastaa kysymyksiin lukemasi perusteella.

Att flytta hemifrån

Att flytta till det första egna hemmet är ett stort steg i livet. Du måste vara självständig och sköta om dina saker utan föräldrarnas hjälp. När du har ett eget hem, ska du ta hand om det och betala hyran i tid. Det är inte billigt att bo i ett eget hem. Du ska förstås betala hyran men också vatten, el och internet. Ofta behöver du också nya möbler och t.ex. kaffekokare, tallrikar, lakan och lampor.

Börja söka lägenhet i god tid. Om du har många kriterier för hemmet, kan det bli svårare att hitta en passande lägenhet. Du får betala mera om du vill ha en större lägenhet, om den är i bra skick och om den ligger på ett bra ställe. Om du alltså vill bo i en relativt ny etta med bastu i stadens centrum kan hyran vara högre än för en lägenhet som ligger utanför centrum.

I ditt hem är det du själv som ska städa, diska, laga mat och betala räkningar. I en hyresbostad är det vanligtvis tystnad mellan klockan 22–06. Kom ihåg att du (eller dina kompisar) inte får störa husets andra invånare någon annan tid heller. Det betyder t.ex. att du inte kan lyssna på musik för högt eller renovera mitt på natten.

Det finns många olika sätt att bo på. Om du inte vill bo ensam, kan du t.ex.
• flytta ihop med en eller flera kompisar till en bostad där alla har ett eget sovrum och ni delar andra delar av lägenheten. Bostaden kan vara en helt vanlig tvåa eller trea.
• bo i en studentkorridor med andra studerande. I en studentkorridor har alla oftast ett eget rum med lås på dörren. Kök och badrum är gemensamt. Och om du har tillräckligt med pengar kan du alltid köpa en helt egen lägenhet!


1 Mikä seuraavista kuuluu vuokran lisäksi asumiskustannuksiin?




2 Mikä vaikeuttaa asunnon löytämistä?




3 Mitkä seuraavista asioista vaikuttavat vuokran suuruuteen?




4 Mikä seuraavista kotitöistä mainitaan tekstissä?




5 Mitä voit tehdä, jos et halua asua yksin?




6 Mitkä tilat ovat opiskelija-asunnossa yhteisiä?




7 Milloin oman asunnon ostaminen on mahdollista?




8 Mitä omaan kotiin muuttamisesta sanotaan? (Mainitse kaksi asiaa.)
1.
2.

9 Millä kahdella tavalla naapurit tulee ottaa huomioon?
1.
2.

10 Mitä samaa on kimppakämpässä ja opiskelija-asunnossa asumisessa?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

III RAKENNE- JA SANASTOTEHTÄVÄT (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

A: Valitse oikea vaihtoehto.

1 Nästa veckoslut ___ jag flytta till Åbo för att studera.




2 Jag sökte till Åbo Akademi ___. (Valitse asiayhteyteen sopiva sivulause.)




3 Jag ____ glad när jag fick veta att jag kom in!




4 Missä vaihtoehdossa sana alltid on oikeassa paikassa?




5 Jag kommer att ____ flitigt.




6 Åbo är en _____ stad med aktivt studentliv.




7 Jag hoppas att mina nya ____ är trevliga.




8 ___ började jag redan packa.




9 På fredag måste jag vara ___ för då kommer
flyttbilen.




10 Det blir ___ spännande att flytta.




B: Täydennä aukot vihjeiden mukaan ruotsiksi vastauslomakkeelle.
11 Jag intresserad av att hjälpa till i köket. (olen aina ollut)
12 Jag älskar att ! (valmistaa/laittaa ruokaa)
13 I framtiden lära mig mer om den italienska matkulturen. (minä haluan)
14 Min pojkvän kan laga mat jag. (paremmin kuin)
15 maten ska vi en film. (jälkeen; katsoa + prepositio)
16 Vi gillar|tycker om spännande . (pitää jostakin; elokuvat)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

ATT SKEJTA (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen



Skeittaus on 1 harrastus, mutta se on myös elämäntyyli. Skeittaillessa kavereiden kanssa 2 kuluu nopeasti. Meillä on tapana filmata toisiamme ja postata videoita Instagramiin. Pidemmät tallenteemme ovat netissä.

Viime kesänä teimme yhdeksän päivän matkan. Me 3 tallentaa niin monta filminpätkää kuin mahdollista. Me ajoimme 4 pojan ryhmässä kahdella autolla ympäri 5 . Nukuimme teltoissa ja autoissa. Suihkua ei ollut, joten pysähdyimme joka yö 6 , jotta saatoimme 7 hypätä veteen vilvoittelemaan.

Päivät olivat 8 ja raskaita. Matkalla ymmärsin, miten raskasta skeittaus on 9 . Saimme kuitenkin 30 filminpätkää matkalta. Se on todella paljon 10 ! Vaikka olin väsynyt matkan jälkeen, se oli paras viikko kavereiden kanssa.

Kun skeittaan yksin, minulla on tapana opetella uusia temppuja. Minun on helpompi 11 yksin. Uuden oppiminen on parasta skeittauksessa!

Skeittaus on opettanut minulle, että kun harjoittelee paljon, voi saavuttaa 12 . Edetäkseen elämässä pitää kokeilla uusia asioita, vaikka se on vaikeaa.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

V KULTTUURINTUNTEMUS (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Alla on listattuna 10 eri Pohjoismaihin liittyvää asiaa. Valitse YKSI kuhunkin Pohjoismaahan
sopiva vaihtoehto ja merkitse numerolla oikeat vaihtoehdot vastauslomakkeelle.


1 fika
2 Uppsala
3 matpakke
4 Christian Eriksen
5 Daði og Gagnamagnið
6 Uleåborg
7 Hurtigruten
8 rød pølse
9 Borgbacken
10 Blue Lagoon

Kuhunkin Pohjoismaahan valitaan sopiva vaihtoehto. Yksi vastaus / maa.
Finland
Sverige
Norge
Danmark
Island

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen