Saari
Veera Salmen Saari on nuortenromaani, joka todella ansaitsee paikkansa Top5-listallani. Se on helmi, jota ei kannata päästää käsistään, vaikka alku lähteekin vähän sekavasti liikkeelle. Sekavuus johtuu siitä, että romaani on monikerroksinen ja -ääninen. Siinä on useita kertojia, joista Hansama voidaan kuitenkin nähdä päähenkilönä.
Saari kertoo nuorista, joiden elämä on eri tavoin suistunut raiteiltaan. Hansama alkaa kehitellä unelmaa Saaresta, jonne voisi paeta elämäänsä. Hän lavastaa oman kuolemansa ja pakenee ullakolle, jossa alkaa suunnitella pakoa Saarelle. Sattumalta Hansama saa avukseen Simonin ja koska eletään nykyaikaa, jossa netti mahdollistaa verkostoitumisen, saavat Hansama ja Simon pian muitakin nuoria kiinnostumaam suunnitelmistaan.
Mutta voiko elämäänsä paeta keskelle Tyyntä valtamerta Saareen? Vai pitäisikö ongelmat kohdata? Nuorten matka Saareen ei ole helppo, eikä elo siellä peljkää auvoa.
Saari on lukukokemuksena huikea, kekseliäs, syvällinen. Sen nuoret ovat jokainen oma persoonansa, jotka jäävät unelmineen pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Ihana kirja! Kevyt ja painava yhtä aikaa.

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin