Entisen opiskelukaverini Minna Rytisalon toinen aikuistenromaani Rouva C. houkutteli minua lukemaan paitsi kauniin kannen myös sen ansiosta, että Rytisalon esikoisromaani Lempi oli kerrassaan loistava lukuelämys. Odotin siis Rouva C:ltä paljon, ja olihan myös mukava pääsyä lukemaan opiskeluaikaisen kaverin, nyt kirjailijaksi ryhtyneen hallittua ja kaunista kieltä. Itse asiassa ihailen suuresti Rytisalon tapaa kirjoittaa.

Rouva C. on romaani, jossa Rytisalo on ottanut tietoisen riskin. Hän ikään kuin sohaisee tikulla muurahaispesää, joka olkoon lukijoiden symboli. Kirjasta tekee uhkarohkean se, että kirjailija on ottanut siinä täyden vapauden luoda oikesti olemassa olleesta ihmisestä, kirjailija Minna Canthista fiktiivisen, mielikuvitukseen perustuvan hahmon. Toki Rytisalo on työnsä pohjaksi etsinyt tietoa Minna Canthista, mutta henkilö, joksika romaanin Minna lopulta muotoutuu, on kirjailijan luoma. Eihän kukaan oikeasti ole voinut tietää, mitä Minna Canth on ajatellut tai tuntenut.

Jos et anna näiden asioiden häiritä - minä en antanut - on Rouva C. hieno lukuelämys. Se piirtää taitavasti ja taidokkaasti kuvan vahvasta, päämäärätietoisesta ja sanojensa takana seisseestä naisesta, jonka puoliso, Minnan seminaariaikainen opettaja, Ferdinand antoi täyden tuen vaimonsa päätöksille ja mielihaluille. Rouva C. onkin hyvin pitkälti myös kuvaus Minna Canthin avioliitosta, joka tuohon aikaan, 1800-luvun lopussa, on ollut tasa-arvoinen kumppanuus, mikä on ollut harvinaista tuolloin, jolloin nainen eli usein alistetussa asemassa myös avioliitossa.

Minna Rytisalon kerronta on hallittua. Hän on onnistunut hyvin kaikkitietävän kertojan käytössä ja tarkka (sekä Minna Canthin tuotantoa tunteva) lukija huomaa romaanissa myös viittauksia Canthin muihin teoksiin. Romaanin kieli on kaunista, paikoitellen viipyilevää ja ajoittain myös tiivistä, jolloin muutamassa virkkeessä saattaa vuodenkierto vaihtua, uusi lapsi syntyä (Minna Canthilla oli seitsemän lasta!) ja joku haudata maan poveen.

Hieno, hieno romaani.