Joenpellon jalanjäljissä

26.5.2021
Teksti: Anni Kanniainen

Eeva Joenpelto tunnettiin neuvokkaana ja topakkana kirjailijana, jonka teosten sivuilla esiintyvät vahvat naiset ja herkät miehet. Lujatahtoinen kirjailija oli vuosikymmeniä sitten samankaltaisessa tilanteessa kuin moni tämän artikkelin lukija – hänkin pääsi ylioppilaaksi Lohjan lukiosta poikkeusaikana.

Eeva Joenpelto syntyi 17. kesäkuuta vuonna 1921 Sammatin Myllykylässä. Hänen isänsä oli kilttinä miehenä tunnettu kauppias Emil Joenpelto ja äitinsä Elias Lönnrotin Emännyyskoulua käynyt martta Anni Joenpelto. Eevalla oli seitsemän vuotta vanhempi Erkki-veli, mutta muilla lapsilla ei perhettä siunattu. Erilaiset taudit olivat jo vieneet hautaan perheen kolme esikoislasta.

Eeva Joenpelto oli isänsä tyttö. Siinä missä äidillä oli tapana moittia Eevaa myöhäisistä lukuhetkistä, isä suhtautui Eevaan lempeämmin ja piti huolen siitä, että heillä oli yhteistä aikaa. Kantolan sekatavarakaupan kauppiaana Emil suhtautui asiakkaisiinsa hieman liiankin hellästi, sillä hän ei koskaan perinyt asiakkaiden velkoja. Eeva Joenpellon tapa sekoittaa todellisuutta fiktioon näkyy hänen Johannes vain -romaanissaan, jossa isänkaltainen hyväsydäminen kauppias käsittelee yksinäisyyttä ja suhdetta muihin ihmisiin.

Varttuessaan Joenpelto koki olonsa usein yksinäiseksi, mutta kirjat olivat hänen seuranaan. Isän ihailu Aleksis Kiveä ja Maila Talviota kohtaan sai myös nuoren Eevan innostumaan lukemisesta. Äidin motkotuksesta huolimatta Joenpelto luki niin paljon kuin halusi – ja kirjallisuutta onkin myöhemmin kuvailtu hänen korkeakoulukseen.

Eeva pyrki Lohjan Yhteiskouluun viidennellä luokalla. Isä suhtautui pyrkimyksiin aluksi kielteisesti, sillä ajatteli Eevan menevän kuitenkin naimisiin, mutta Anni-äiti oli toista mieltä. Äidin mielestä hellan vieressä Eevan elämä valuisi hukkaan. Siihen aikaan kauempaa tulevien oppikoululaisten täytyi asua lohjalaisten pitämissä koulukortteereissa eli majapaikoissa. Anni Joenpelto päätti itse perustaa tällaisen kortteerin, ja pian Erkki, Eeva ja äiti muuttivat Lohjan Tehtaankadulle.

Opiskeluvuodet eivät olleet täysin onnellisia. Joenpelto koki pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä, joista osasta hän haastatteluissakin vaikeni. Kun isoveli Erkki lähti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 1934, 13-vuotias Joenpelto majoitettiin erään leskirouvan luokse. Koti ei ollut Joenpellolle mieluinen, joten hänet lähetettiin toiseen perheeseen. Seuraavaksi Eeva löysi itsensä koulukodista, sitten työläisperheestä ja lopulta vielä uudesta koulukodista. 

Oppikoulun alaluokilla Eeva oli innokas oppilas. Kiinnostus alkoi herpaantua kolmannen luokan jälkeen, jolloin vain historia, kasvioppi ja maantiede pitivät nuoren Joenpellon hereillä. Liikuntatunneilta Joenpelto sai vapautuksen nousemalla kapinaan ankaraa opettajaa vastaan.

Joistakin opettajista Eeva piti. Ruotsinopettaja Tyyne Salminen vaati oppilailtaan paljon, mutta arvosti heitä, jotka menestyivät. Lahjakkaat oppilaat hän kutsui kotiinsa, jossa hän esitteli heille suomalaista kaunokirjallisuutta. Luonnonhistorian ja maantieteen opettaja Reino Kalliola puolestaan vei Joenpellon sydämen. Kymmenisen vuotta vanhempi Kalliola oli menetelmissään moderni ja vei oppilaansa usein metsään luokkatilassa opettamisen sijaan. Kalliola tunnettiin luonnonsuojeluaktivistina, mikä sekin varmasti miellytti maalaistyttöä.

Lohjan Yhteiskoulun rehtori Wäinö Hirsjärvi tunnettiin historianopettajana ja kynäilijänä, joka ei pitänyt Lohjan seudun murteesta eikä liioin Eevastakaan. Eevalla oli tapana kiusata rehtoria letkauttelemalla tietojansa opettajan puhuessa, mikä ärsytti Hirsjärveä. Joenpelto puolestaan ei pitänyt rehtorin säännöistä, joiden mukaan elokuvateattereissa käymiseen ja tanssikurssille osallistumiseen piti pyytää lupa. Hirsjärven ja Joenpellon myrskyiset välit eivät edes opiskeluaikojen jälkeen laantuneet, vaan Hirsjärvi koki aiheelliseksi arvostella entisen oppilaansa teoksia melko vahvasanaisesti Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Runoista Joenpelto innostui Lohjan Yhteiskoulun oppituntien kautta. Saima Harmaja, Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia kuuluivat Joenpellon esikuviin – kaikki kolme ovat varsinaisia kynäilyn mestareita. Ihailu tuotti tulosta. Joenpelto kirjoitti Kaarlo Sarkialle ihailijakirjeen, jossa kertoi pitävänsä kissoista. Kissamiehenä tunnettu Sarkia lähetti Joenpellolle hienon vastauskirjeen runon kera. Tärkeälle kirjeelle kävi kalpaten, kun lomaromanssin pyörteissä muuan Antero repi rakkauden pantiksi annetun kirjeen riekaleiksi.

Abiturienttivuotena Joenpellon kiinnostus kouluun oli vähäinen. Lämpiminä syyspäivinä hän saattoi kouluun menemisen sijaan ottaa kirjan matkaansa ja lähteä lukemaan joko Tytyrin avolouhokselle tai kahvilaan. Marraskuun 30. päivänä vuonna 1939 kahvilan radiosta kuulutettiin, että Helsinkiä on pommitettu. Koulun toiminta katkesi. Joulun 1939 jälkeen perustettiin radiokoulu, mutta tiettävästi opetusta oli vaikeaa seurata.

 Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1940 Eeva ja hänen luokkatoverinsa julistettiin ylioppilaiksi valtioneuvoston päätöksellä ilman, että ylioppilaskirjoituksia oli järjestetty. Numeroita oli nostettu, vaikka Joenpellon opiskelu oli ollut tyydyttävää. Viimeisetkin opiskeluviikkonsa Joenpelto vietti opettajalle naljaillen. Kun rehtori toivotti hänelle onnea, kertoo Eeva vielä vastanneensa: “Kiitos nyt tästäkin vähästä.”

Eeva Joenpellon koppavassa asenteessa ja kapinoinnissa on jotain, mikä ei ole vuosikymmentenkään saatossa nuorista hiipunut. Vaikka ajat ja poikkeusajat muuttuvat, nuorison henki pysyy.

Lähteet:

Helena Ruuska: Eeva Joenpelto Elämän kirjailija (WSOY, 2015)

Esa Koskinen: Elämässä eteenpäin – vuosisata sivistystä (Lohjan Yhteislyseon Alumnit ja Seniorit ry, 2013)