Arkisto

Lumiveistokisan tuotoksia

Lumiveistoskuvien palautuspiste
  • Palauta kuva tai muu tiedosto

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Oppilaskunnan tapahtumat 2015-2016


Talent-tapahtuma

Oppilaskunnan hallitus järjesti 4.5.2016 jo perinteisen Talent, kyvyt esiin -tapahtuman. Saimme nauttia tunnin ajan 19 upeasta esityksestä, joita rohkeat ja taitavat koulumme oppilaat esittivät. Tapahtuman aikana lavalle nousi useita tanssi- ja voimisteluryhmiä, "temppuilijoita", näyttelijöitä sekä laulajia ja soittajia. Tapahtuman juonnoista ja rekvisiitan esillepanosta oli vastuu hallituksen jäsenillä. 5. luokkalainen Kusti toimi itseoikeutetusti musiikkivastaavana ja dj:nä. Suurkiitos kaikille järjestäjille, esiintyjille ja yleisölle, joka kannusti kiitettävästi kaikkia esiintyjiä!
Talentin tehotiimi: Juontajat sekä dj











MMM maaliskuun move maanantait

Oppilaskunnan hallitus piti parina maaliskuun maanantaina liikunnallisia välitunteja Paloaukean yksikössä. Oppilaskuntaa ohjaajan open johdolla pelattiin pihapelejä. Toisena maanantaina aurinkopalloa ja toisena "leipäläpiskää". Aurinkopallo on eräänlainen hippaleikki ja leipäläpiskä taasen jonkinlainen risteytys pesäpallosta ja tunnelipallosta. Pelin nimi tulee lienee siitä, että mailana toimii leipälapiota muistuttava väline.
Kummallakin kerralla pelaajia oli mukana 10-20 innokasta pelaajaa. Leipäläpiskää pelattiin auringon kanssa kilpaa loistaen ja suora palautekin saatiin: "Olipa hauska peli, milloin pelataan uudestaan!?"





Hyllypallo. Kiinnijääneet joutuivat hyllylle. Pelaaja vapautuu, kun oma polttaja poltetaan.

T
Kiinniottajat tunnelia rakentamassa.



"Täältä tulee ja kovaa!"



Ystävänpäivä

Perjantaita 12.2.2016 vietettiin Paloaukean yksikössä ystävänpäivä-tunnelmissa. Oppilaat saivat toivoa lempibiisejään, joista sitten Kusti teki soittolistan. Musiikki raikui perjantaina kolmella eri välkällä omatoimisten ja sanavalmiiden radiojuontajien toimesta. Dj:n hommia paiskivat Kaila, Luka, Kusti, Anna, Santtu ja Matias. Alkuohjauksen jälkeen he selvisivätkin työstään täysin ominpäin, hienoa! 😀
Pitkällä välitunnilla Aku ohjasi halukkaille aurinkopalloa, joka on siis eräänlaista polttopalloa. Oona, Luka ja Elmeri sen sijaan olivat Terttu-open kanssa ohjaamassa kolmijalkajuoksua. Tämän leikkimielisen kilpailun ideana oli juosta toinen jalka kaverin kanssa yhteensidottuna tietty lenkki. Kaksi nopeinta paria palkittiin ystävänpäivän sydäntikkareilla, samoin hauskimman tyylinomaava pari. Ns. "Pylly vasten pyllyä-tyyli" valittiin oppilaskunnan hallituksen tuomareiden mielestä hauskimmaksi ja hyvin ystävänpäivä-teemaan sopivaksi. Kilpailumme oli hyvin suosittu, niinkuin kuvista näkyy. Onneksi kaikki halukkaat pääsivät ainakin kerran kokeilemaan "tehokellokaksikon "Lukan ja Elmerin ansiosta.
Musiikilliset välitunnit saivat oppilailta kiitoksia, mukavaa vaihtelua tavallisiin välitunteihin! Oppilaskunnan hallitus askarteli päivää varten myös halipysäkkejä eri käytäville, jossa sai tyydyttää halipulansa. Montako halia sinä annoit? ❤️

Liitteet:

IMG-20160212-WA0002.jpg

Löydätkö jouluiset Minion-hahmot?

Kun marraskuu kääntyi joulukuuksi, saattoivat Paloaukean yksikön käytäviltä tarkkasilmäisimmät bongata
pieniä, jouluasuihin sonnustautuneita Minion-hahmoja. Oppilaat ovat innostuneina etsineet hahmoja ja onpa oikeaa lukumäärää yritetty oppilaskuntaa ohjaavalta opelta tiedustella useaan otteeseen. Jännitystä pidetään viimeiseen perjantaihin ennen joululoman alkua, sitten arvotaan oikeinvastanneiden kesken kolme jouluista yllätystä. 🎄

Löysitkö tämän vekkulin? 😉

Ylämyllyn koulun itsenäisyysjuhla

Vietimme perjantaina 4.12. koko koulun yhteistä itsenäisyysjuhlaa. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, 6.luokkalainen Anna Turpeinen toivotti vieraat tervetulleeksi.

Hupiklubi sai uuden ilmeen

Oppilaskunnan tila "Hupiklubi" kaipasi uutta ilmettä. Oppilaiden virike-ja pelailutilaksi tarkoitettu luokka oli muuttunut ajan saatossa eriparisten pulpettien ja tuolien tilaksi, johon nyt kaivattiin uutta olohuonemaista tunnelmaa. Uusiotorilta löytyi "mummolahenkeä" hehkuvat retrohuonekalut, jotka saimme nopeasti ja perillekannettuna edulliseen hintaan. Tämä, jos mikä on kierrätystä parhaimmillaan!
Vielä riittää sisustettavaa, mutta nyt ollaan jo hyvällä alulla. Yläluokan oppilaita testasi uudistuneen Hupiklubin tuoreeltaan; Hyvä oli kuulemma patjoilla pötkötellä! 😀


Lapsen oikeuksien päivä 20.11.2015

Ylämyllyn koulun oppilaskunnan hallitus tempaisi Lapsen oikeuksien päivänä pitämällä Nurinkurin-päivän, jossa "vaihdettiin roolit hetkeksi ". Hallituksen jäsenet suunnittelivat opettajille ja ohjaajille työkyky-testin, jossa mitattiin mm. kuulo-, näkö- ja tuntoaistin tarkkuutta. Olipa testissä myös kunto-osuus, äidinkieltäkään unohtamatta. Se, että oppilaat saivat toimia yhden tunnin opettajina ja he kerrankin saivat antaa opelleen todistuksen, oli mieluisaa
vaihtelua. Joissakin luokissa oli intouduttu testaamaan opea jopa siinä määrin, että urheiluvarusteiden vaihto oli tarpeen! 😊 Arviointi annettiin luonnollisesti E (erinomainen), H(hyvä), K (kohtalainen) ja TH (tarvitsee harjoitusta). Huhujen mukaan Ylämyllyn koulun henkilökunta on pääsääntöisesti erinomaisessa kunnossa, joten he voinevat jatkaa työtänsä entiseen malliin!

Lapsen oikeuksien päivä aloitettiin aamulla klo 8 nostamalla Suomen lippu yhdessä oppilaiden kanssa salkoon. Vaikka kyseessä ei olekaan virallinen liputuspäivä, ovat lapsetkin ansainneet oman liputushetkensä. Lapsen oikeuksien päivän lipunnostosta on tulossa jo perinne Ylämyllyn koulussa.

Oppilaskunta oli myös yhteydessä keittiöön ja ehdotti tälle päivälle jotakin lasten toiveruokaa. Keittiön väki otti ideamme innostuneesti vastaan ja he järjestivät perjantaiksi hampurilaisia! Itse asiassa koulumme oppilaskunnan aloitteesta koko Liperin kunnan kouluissa päästiin nauttimaan perjantaina tätä toiveruokaa!! "Kaikkien aikojen herkkuruoka!" Huudahti eräskin oppilas.






Nurinkurin-päivänä kaikki oli mullin mallin. Rehtorin kansliaan oli eksynyt itse Joulumuori ja 4.luokan opetkin olivat asusteista päätellen menossa vissiin nukkumaan...Usealla henkilöllä oli vaatteet päällä nurinperin. Yläkuvassa Merja-ohjaaja suorittamassa fyysistä osuutta työkyky-testistä. Arvio tietenkin ERINOMAINEN!










Lehtien ja kirjojen vaihtotori


Kuten kuvista näkyy, Hupiklubilla vietettiin tiistaina 27.10.2015 varsin kirjavaa elämää. Oppilaskunnan hallitus järjesti kirjojen ja lehtien vaihtotorin, joka oli oppilaiden keskuudessa varsin suosittu. Torilta poistui oppilaita hymyssä suin, kun kotiinviemisinä oli "uusia" kirjoja ja lehtiä. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla, että moni sanoi yllättävänsä
pikkusisaruksensa tuliaiskirjalla.
Hauskana yksityiskohtana voi mainita, että osa lehdistä oli vanhempia kuin itse oppilaat. Oli hauska lukea lehdistä esim. millaisia nuorisoidoleja oli vuonna 2002. Robinista ja One Directionista ei siellä mainittu sanallakaan! 😉 Ylijääneet kirjat ja lehdet oppilaskunnan hallitus lahjoittaa koulumme aamu-ja iltapäiväkerhon käyttöön. Kiitos kaikille oppilaille ja vanhemmille, jotka mahdollistitte toripäivän tuomalla koululle kirjoja ja lehtiä. Ja erityiskiitos ahkerille oppilaskunnan hallituksen jäsenille toriemäntinä ja -isäntinä toimimisesta!

Saduista iloista mieltä eskareille ja 1. luokkalaisille

Oppilaskunnan ideoimana Paloaukean yksikön oppilaita kävi pitämässä satutuokioita Jyrin yksikön eskareille ja 1.luokkalaisille lokakuussa. Kuuleman perusteella nämä jo viime vuonna käynnisteyt tuokiot olivat erityisen mieleisiä pienille kuulijoille ja varmasti mukava kokemus lukijoillekin.Oli mukava kuulla, että kun 6B-luokkalaisia kävi pitämässä satutuntia eskareille, niin he jo kuulemma virittelivät ideaa yhteisestä pelitunnista tulevaisuuteen. Kiitos kaikille satutuokioiden pitäjille! Mukavaa yhteistyötä koulumme yksiköiden välillä!












Pa-pa-paa Paloaukean väki Minions-hahmoina

Oppilaskunnan hallitus halusi piristää syksyä teettämällä koko Paloaukean väestä lasten suosikit:Minions-hahmot!
Oppilaille jaettiin valmis kaava, loppu olikin kiinni omasta mielikuvituksesta. Tulipa näistä kerrassaan mainion näköisiä, näiden ohi ei voi kulkea hymyilemättä. Löydätkö omasi? Entä Riitta-rehtorin?



:cåenter

Nälkäpäiväkeräyksellä apua




Torstaina 17.9 ja perjantaina 18.9. oppilaskunnan hallitus kierrätti nälkäpäivälippaita Jyrin ja Paloaukean yksiköissä. Tämän perinteisen keräyksenhän järjestää SPR. Tänä vuonna keräyksen tuottoa ohjataan mm. pakolaisille.

Hallituksen jäseniä pyöräparkkiopastajina

Oppilaskunnan hallituksessa virisi ajatus, että voisimme toimia muutamana aamuna pyöräparkkiopastajina. Ideana on, että Paloaukean yksikössä joka aamu oppilaiden tullessa kouluun heitä olisi vastassa "oppaita", jotka neuvoisivat vuosiluokkittain pyörien laitossa oikeisiin telineisiin. Tällä tavalla pyritään myös muistuttamaan siitä, että varapoistumisovien eteen ei parkkeerattaisi pyöriä. Teimme kullekin luokka-asteelle uudet, eri väriset ja entistä isommat laput telineisiin. Lisäksi piirsimme asfalttiliiduilla suuntaa-antavat alueet kullekin luokka-asteelle. Iloksemme huomasimme, että Paloaukean väki laittaa pyöränsä pääsääntöisesti oikeaoppisesti pyörätelineisiin, mutta aina toki parantamisen varaa on, pro-kouluhengessä toimien tietenkin! Kun pyörät ovat oikeaoppisesti telineissään, ne pysyvät ehjinä ja löytyvät paremmin parkkialueeltaan. Siisti koulun piha on myös viihtyisä piha, tuumaa oppilaskunnan hallitus!


Jopo ja kaverit viihtyvät siistissä pyöräparkissa!

Oppilaskunnan hallituksen toimintasuunnitelma lv 2015-16

elokuu: Koulurauhan julistus päivänavauksessa

syyskuu: Nälkäpäivälippaiden kierrättäminen luokissa, taksvärkkikohteiden valitseminen,
pyöräparkin "päivitys" ja pyöräparkkiopastajina toimiminen

lokakuu: Lehtien ja kirjojen kierrätystori

marraskuu: Lasten oikeuksien päivän "Ylösalaisin-päivä"

joulukuu: toiminnallinen joulukalenteri tai muu idea

tammikuu: Hallituksen päivänavaus, 1.luokkien edustajien valinta, ystävänpäivän ideointia

helmikuu: Ystävänpäivä ja talviurheilupäivän toimintarastin ideointia.

maaliskuu: Talviurheilupäivään osallistuminen, vapputapahtuman ideointia

huhtikuu: Vappujuhla

toukokuu: Hyvä kaveri -stipandien saajien valinta 3.- 6- luokilla hallituksen toimesta. Hallituksen kauden päätöstilaisuus; kahvihetki rehtorin kanssa. 2., 4., ja 6. luokkien erovuorossa olevien muistaminen kunniakirjoin. Stipandien jako kevätjuhlassa (hallituksen puheenjohtaja).