Tapahtumat 2016-2017

Lukuvuoden päätöstilaisuus

Keskiviikkona 31.5. Oppilaskunnan hallitus vietti kauden päätöstilaisuutta. Kokoonnuimme Paloaukean henkilöstöhuoneeseen, jossa rehtori piti meille puheen. Riitta-rehtori kiitti aktiivisesta lukuvuodesta ja kysyi oppilaiden tuntoja kuluneesta lukuvuodesta. Oppilaat saivat kertoa mm. Toiveita tulevaisuudelle, mukavimpia juttuja koulusta sekä kesälomanviettotoiveita. Tilaisuudessa kohotimme maljat tulevalle keväälle ja aktiiviselle oppilaskunnan hallitukselle. Terttu ja Anna-Maija kiittää oppilaskunnan hallitusta kuluneesta vuodesta!











Vappujuoksu


Oppilaskunnan hallitus järjesti pe 28.4.2017 Vappujuoksun. Jyrin jalkapallokenttä täyttyi monennäköisestä otuksesta, kun koulumme 2.-9. luokkien oppilaat kirmasivat kentälle. Vappujuoksun ideana oli kiertää yhteisen alkuleikin jälkeen luokittain kentän reunaan tehty juoksukuja ja suorittaa matkan varrella olevia tehtäviä. Tämä kaikki tapahtui tietenkin nykylasten suosikkimusiikin säestämänä. Reitillä edettiin niin laukkahypyin ja karhukävelyin kuin letkajenkankin tahtiin. Luokkakuva-pisteellä luokat kuvattiin. Näistä luokkakuvista koulumme siistijät valitsivat sitten "siisteimmän" kuvan. Voittajiksi valittiin 6A-luokan mummot, jotka riemastuttivat meitä myös jutuillaan juoksun tiimellyksessä. Onneksi mummoilla oli nitrot matkassa, sillä juoksu kuulemma otti pumpun päälle! Mummot palkittiin karkkipalkinnoin; oiva palkinto heille, sillä tekohampaisiin ei voi tulla reikiä! 😉 Kiitos kaikille osallistujille iloisesta tunnelmasta ja rentoa vappua kaikille!













Kunnallisvaalien varjovaalit

Oppilaskunnan hallitus järjesti 4.4.-6.4.2017 kunnallisvaalien varjovaalit koulumme kirjastossa. Kaikilla 4.-9. luokkalaisilla oppilailla oli oikeus käydä äänestämässä Liperin kunnan kunnallisvaaliehdokkaista parhaaksikatsomaansa vaihtoehtoa.
Äänestys liittyy tiiviisti yhteiskuntiedon demokratia-teemaan. Hallituksen jäsenet olivat vaalitoimitsijoina tarkistamassa äänioikeutettujen nimilistoja sekä jakamassa ja leimaamassa äänestyslippuja. Kenestähän tulee Paloaukean äänikuningas tai -kuningatar? 😊


Äänestysjonossa oli jännittynyt tunnelma.


Vaalitoimitsijat työssään.


Vain leimattu äänestyslippu kelpuutetaan ääntenlaskentaan.

50 koulupäivää lomaan

Oppilaskunnanhallitus järjesti keskiviikkona 22.3.2017 teemapäivän "50 koulupäivää kesään". Päivän ideana oli tsempata oppilaita opiskelemaan ahkerasti loppukiri ottaen vielä 50 päivää ennenkuin kesä koittaa.
Päivä alkoi hallituslaisten pitämällä päivänavauksella, jossa kerrottiin mm. Eteisen seinässä olevasta lomalaskurista. Haastoimme ennen juhlapäivää luokat ottamaan omat 50-aiheiset kuvansa. Saimmekin mitä kekseliäimpiä kuvia näyttelyymme, kiitos niistä! Jotta virtaa riittäisi vielä välitunneillekin, ideoimme myös 50 erilaista välituntitehtävää. Tehtävät keksittiin huumorimielellä ja nämä kun suorittaa läpi yksi tehtävä päivässä, niin kesä tulee kuin huomaamatta. Tämän päivän jälkeen uusi sananlasku voisikin olla " Kuu kiurusta kesään, 50 päivää lomalaskurista..." 😉. Tiedä vaikka tästä päivästä tulisi perinne, sillä aina on hyvä syy juhlia, tuumii oppilaskunnanhallitus!






Ystävänpäivä

Oppilaskunnan hallitus järjesti ystävänpäivän kunniaksi "pukeudu punaiseen tai pinkkiin-päivän. Oppilaat ja henkilökunta otti haasteen ilahduttavasti vastaan, kuten allaolevsta kuvasta näkyy. Luokkien ovien pielissä oli myös postilaatikot, jonne sai jättää ystävälle tervehdyksiä. Muutenkin oli mukava, kun välitunnilla ja käytävillä sai kuulla iloisia ystävänpäivätoivotuksia. Pitäkäämme toisistamme huolta kaikkina muinakin päivinä, toivoo oppilaskunnan hallitus



T

Hallitus haltuun helmikuussa

Ylämyllyn koulun oppilaskunnan hallitus päätti esittäytyä koulun väelle Hallitus haltuun helmikuussa-kampanjalla. Kunkin luokka-asteen edustajista arvottiin henkilö, joka esitellään tarkemmin. Koulun oppilaat saavat arvata viikottain, kuka on tämä koulun ovessa esitelty "mysteerihenkilö". Viikon päätteeksi kaikkien oikein arvanneiden kesken arvotaan palkinto. Esittelykierroksen aloitti hallituksemme nuorimmat jäsenet eli 2. luokkalaiset, kampanja päättyy koulumme "nestoreiden" eli 6. luokkalaisten sekä PL 6-9 edustajanesittelyyn. Tällä kampanjalla pyrimme saamaan hallituslaiset tutuksi koko koululle ja viestimään, että juuri näiden henkilöiden välityksellä jokainen voi tuoda omat ideansa mukaan kokouksiin!

Edustajia odottamassa oveen pääsyä.


Olenko Isa-Erika, Henri vai Jere? 🙂

Joulupukki-visa

Adventtiaikana oppilaskunnan hallitus innostui pukemaan koulumme henkilökuntaan kuuluvia jäseniä joulupukeiksi. Nämä pukit tulivat sitten muotikuvauksiin ja lisäsivät kukin omaan kuvaansa jonkin häntä personoivan asian. Tunnistatko sinä nämä Paloaukean opetushenkilöstöön kuuluvat punanutut?🎅🏼
Näiden kuvien myötä oppilaskunnan hallitus toivottaa koko koulun väelle rauhallista ja tunnelmallista joulua!







Jouluradio

Tiistaina 20.12.2016 oppilaskunnan hallitus piti välitunneilla jouluista toiveradiota. Piipahtipa itse joulupukkikin tonttuineen tervehtimässä oppilaita ja henkilökuntaa pitkällä välitunnilla. Paljon oli oppilailla ja aikuisillekin toiveita joulupukille ☺.



Uudet jäkispelit Hupiklubille

Oppilaskunnan tilaan, Hupiklubille, tuli varhennettu joulu, kun saimme entisten rikkoutuneiden pelien tilalle uusia. Oppilaskunnan hallitus kiittää uusiin peleihin annetuista rahoista ja kutsuu kaikki koulun oppilaat pelaamaan opettajansa johdolla Hupiklubille!

Sisäkenkäkampanja

Marraskuun loskan aikana järjestimme sisäkenkäkampanjan. Kenkäagentit kiersivät ennaltamainitsemattomana aikana luokissa laskemassa kunkin luokan sisäkenkien määrän suhteutettuna oppilasmäärään. Kampanjan voitti 2B ja PL 1-5. Toivottavasti sisäkenkien käytöstä tulisi tapa kaikkiin luokkiin tämän kampanjan myötä!

Halloween


Paloaukean yksikössä pidettiin Halloween-aiheiset naamiaiset ja laulajaiset tiistaina 25.10. Koko koulu oli täynnä kummituksia, noitia, haamuja ja mitä erikoisimpia liikkujia. Koulun pienimmät ja isoimmat pitivät omat laulajaiset ja oppilaskunnan hallitus järjesti naamiaiset. Oppilaat osallistuivat naamiaisin innoissaan ja kussakin luokassa äänestettiin päivän aikana hienoin/mahtavin/karmivin puku. Yllätysohjelmana oppilaskunnan hallitus järjesti kurpitsojenmetsästyskisan, jossa luokka-asteiden luokat kilpailivat keskenään. Käytävillä kävi melkoinen kuhina, kun mitä erilaisimmat otukset etsivät kurpitsoja. Voittajaluokka palkittiin karkkipalkinnoin. Joissakin luokissa pidettiin vielä itse Halloween-aiheisia tunteja. Esim. PL 1-5:ssa nautittiin vihreää käsiboolia ja leikittiin "Trick or treat-leikkiä". Ohessa kuvia päivän tunnelmista.







PP