Poissaolot

Poissaolot

Luvallinen poissaolo

  • Kolmeen päivään asti luvan poissaoloon hyväksyttävästä syystä myöntää luokanvalvoja ja tätä pidemmäksi ajaksi päätöksen tekee rehtori
    • Lupaa poissoloon on haettava kirjallisesti ja huoltajan tulee allekirjoittaa hakemus.
  • Lupaa poissaoloon on haettava hyvissä ajoin, hyväksyttävä syy poissoloon ei ole esim:
    • ostosmatka, eikä mikään työtehtävä tai sellainen henkilöhtainen asia, jonka voi hoitaa kouluajan ulkopuolella, esimerkkinä mainittakoon kampaajakäynti tai ajokortin suorittamiseen liittyvä ajotunti.
  • Urheiluleirien osalta, samoin kuin ajokortin suorittamiseen liittyvään teoriakokeeseen koulupäivän aikana myönnetään lupa tapauskohtaisesti.
  • Metsästyksen aloituspäivänä poissaoloon saa luvan, mikäli metsästysreissulla on mukana jompikumpi vanhemmista.
  • Ilman lupaa ei oppilas voi olla oppivelvollisuuskoulusta poissa.
Poissaololuvan hakeminen (yli 3 päivää)
  1. Huoltaja tekee kirjallisen hakemuksen poissaolosta. Hakemuksessa pitää näkyä poissolon syy ja aika.
  2. Oppilas toimittaa hakemuksen koululle ja hakee kansliasta kaavakkeen, johon hän pyytää jokaiselta opettavalta opettajalta allekirjoituksen. Näin varmistetaan se, että kaikki opettajat ovat tietoisia tulevasta poissaolosta. Samalla oppilas voi kysyä jo poissaolon ajalla suoritettavat tehtävät.
  3. Oppilas toimittaa allekirjoitetun kaavakkeen rehtorille ja hakee niin luvan poissaoloon.
Poissaololuvan hakeminen (max. 3 päivää)
  1. Oppilas toimittaa huoltajan kirjallisen hakemuksen poissaolosta luokanvalvojalle, joka voi myöntää poissaolon.
  2. Oppilas selvittää opettajilta poissaoloaikansa läksyt ja huolehtii, että ne tulevat tehdyksi.

Poissaoloajan tehtävät ja kokeet
  • Oppilaan tulee sopia ennakkoon opettajan kanssa niistä tehtävistä, jotka hänen tulee suorittaa poissaolon aikana.
  • Mikäli poissaolon ajalle sattuu kirjallinen koe, suorittaa oppilas sen jälkikäteen erillisenä koepäivänä.
Sairauspoissolo
  • Huoltajan tulee ilmoittaa ensi tilassa oppilaan sairauspoissolosta.
  • Poissaolosta voi ilmoittaa luokanvalvojalle ensisijaisesti Wilma-viestillä tai kuittaamalla asian Wilman tuntimerkintöihin. Poissaolon ilmoittamistavasta voi sopia tapauskohtaisesti luokanvalvojan kanssa, mikäli esimerkiksi Wilman käytössä on ongelmia.
  • Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, tulee hakeutua terveydenhoitajalle. Mikäli terveydenhoitaja ei ole paikalla, luokanvalvoja tai oppituntia opettava opettaja päättävät, voiko oppilaan päästää kotiin.
  • Oppilas voidaan päästää kotiin siinä vaiheessa, kun koulusta on saatu yhteys oppilaan huoltajaan ja sovittu oppilaan pääsystä kotiin.