Sosiaalinen media ja oppiminen
Sosiaalinen media ja oppiminen
Sosiaalisen median oppimistilanteissa opettajan tehtävänä on tukea oppilaiden itseilmaisua ja luovuutta. Kannustaessaan oppilaita tiedon ja osaamisen jakamiseen, opettaja myös harjoittaa oppilaitaan vastuullisuuteen ja aktiivisuuteen verkkopalveluiden käytössä. Koska tiedon määrä ja saavutettavuus on digitalisoitumisen myötä räjähdysmäisesti kasvanut, opettajalla on tärkeä rooli auttaa oppilaitaan löytämänsä ja käyttämänsä tiedon arvioimisessa.
Jotta oppilaiden mediataidot karttuisivat monipuolisesti, heille tulisi tarjota tilaisuuksia käyttää erilaisia somepalveluita ja -sovelluksia osana oppimistaan.
Sosiaalisen median avulla
Opettajan on otettava huomioon, että alle 15 -vuotias oppilas ei voi ilman vanhempien suostumusta rekisteröityä somepalveluihin. Oppilas ei kuitenkaan voi kieltäytyä sellaisen sosiaalisen median käyttämisestä, johon ei vaadita rekisteröitymistä. Opettaja päättää opiskelun sisällöistä ja opiskelutavoista. Tärkeää on antaa oppilaille tietoa tekijänoikeuksista sekä valmiuksia oman yksityisyyden/julkisuuden suojelemiseen. Tietoa olisi annettava myös sosiaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisestä.
Kaikille oppilaille ja opettajille tulee taata turvallinen oppimisympäristö myös verkossa. Yhteisesti luodut ja sovitut säännöt sekä säädösten ja määräysten tunteminen, luovat pohjan turvalliselle oppimiselle.

- luodaan eri oppiaineissa oppilaille mahdollisuuksia taltioida omaa työskentelyään ja oppimistaan ja rakentaa omaa oppimispolkuaan
- tehdään yhteistyötä, kehitetään vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja ja verkostoidutaan
- hankitaan tietoa, dokumentoidaan ja kerätään aineistoa, luodaan esityksiä ja muita tuotoksia
- analysoidaan ja reflektoidaan, annetaan vertaispalautetta ja tehdään itsearviointia
- kannustetaan oppilaita yhteisöllisiin toimintatapoihin ja otetaan heidät mukaan päätöksentekoon
- kasvatetaan itsetuntemusta sekä opitaan työelämä ja -kansalaistaitoja