Kunnan OPS-sisältö

Terveystiedon sisältöalueet ja tavoitteet vuosiluokilla 7-9

Valtakunnallisen opetussuunnitelman ohjaamana luodaan terveystiedon sisältöjen S1-S3 ja paikalliseen opetussuunnitelmaan vuosiluokkakohtaisesti määritettyjen tavoitteiden T1-T12 pohjalta ehyitä, ikätasoisesti eteneviä opetuskokonaisuuksia.


7. luokka

Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T1 Ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti. Terveyden osa-alueet

Elämänkulusta erityisesti nuoruuden kehityksen erityispiirteet ja
-tarpeet
Terveyteen liittyvät käsitykset

Elämänkulun eri vaiheet
Oppilas osaa kuvata terveys-käsitettä ja terveyden osa-alueita esimerkkien avulla

Oppilas pystyy nimeämään eri elämänkulun vaiheita ja eritellä niissä terveyteen liittyviä näkökohtia
T2 Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa Tunne- ja vuorovaikutustaidot

Ristiriitojen ja ongelmatilanteiden rakentava käsittely
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi Oppilas osaa nimetä perustunteet

Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen
T3 Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan,omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista ja tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä. Identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena.

Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T4 Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Yksilön velvoitteet ja vastuu yhteisössään, suvaitsevaisuus, välittäminen ja huolenpito Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutus-tilanteissa

Oppilas osaa eritellä esimerkkien avulla yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta ja arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä terveydelle.

Oppilas osaa nimetä ja kuvata yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja tilanteita tuottaa niihin vastuullisia ratkaisuja.




Tavoitealue: Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T5 Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista sekä tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti. Terveyteen liittyvistä tottumuksista: arkirytmi, uni, ravitsemus ja liikunta, perushygienia, suun hygienia.

Terveyden vaaratekijöistä: liikkumattomuus, passiivinen elämäntapa sekä ravitsemuksen, nukkumisen ja kiusaamisen ongelmat.

Päihteet ja riippuvuus sekä käytön ehkäisy.

Sairauksien ehkäisyyn liittyvistä sisällöistä keskeiset ajankohtaiset tartuntataudit.
Terveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja terveyteen liittyvien käsitteiden käyttäminen Oppilas pystyy nimeämään useita terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä

Oppilas tietää terveyteen ja sairauteen liittyviä käsitteitä

Oppilas osaa eritellä elämäntapojen seurauksia itselle sekä esitellä esimerkein keinoja ja tapoja, joilla jokainen voi vaikuttaa omaan terveyteensä.
T6 Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä sekä edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa. Tartuntataudit ja niiden ehkäisy

Itsehoito sekä tuen ja avun hakeminen

Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen Oppilas tietää terveyteen liittyviä luotettavia tiedon lähteitä

Oppilas osaa kuvata asianmukaisia toimintamalleja itsehoidossa
T7 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja Uni, lepo, ravitsemus, liikunta, päihteet Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena.

Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T8 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä Tarkastellaan ajankohtaisia terveysilmiöitä sekä terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta. Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen Oppilas tietää terveystottumuksiin vaikuttavia tekijöitä

Oppilas tietää miten elämäntavat vaikuttavat terveyteen

Oppilas osaa tunnistaa tiedon luotettavuuten liittyviä tekijöitä



Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T9 Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille Kestävä elämäntapa, sosiaalinen kestävyys ja vastuullinen kuluttaminen

Elinympäristön terveysvaikutuksista keskeisimmät terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn keinot, terveyspalvelut, kansalaistoiminta ja ympäristön terveysriskit.

Terveyden edistämisestä kulttuurin terveyttä edistävä merkitys ja kulttuurinen herkkyys, kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen

Sisältöjä käsiteltäessä huomioidaan eri näkökulmia kuten lapsuus, lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus ja pitkäaikaissairaus.
Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen Oppilas osaa kuvata yhteisöjen merkitystä terveydelle.

Oppilas osaa esitellä median yhteyksiä terveyteen.
T10 Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle sekä kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä. Terveyspalvelut, kansalaistoiminta Opiskelukyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen

Tarkoituksenmukainen toiminta sairastumistilanteissa ja hakeutuminen terveyspalveluihin
Oppilas osaa laatia opiskelukykyä edistäviä suunnitelmia

Oppilas tietää miten hakeutua oman koulun ja kunnan terveyspalveluihin
T11 Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan niiden merkityksiä itselle.

Ohjata oppilasta muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.
Kulttuurin terveyttä edistävä merkitys, kulttuurinen herkkyys

Opiskelu-, työ- ja toimintakyky nuoruudessa
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe vaikuttaa käsityksiin terveydestä.

Oppilas tietää mitkä tekijät vaikuttavat oppimiseen
T12 Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä. Ajankohtaiset terveysilmiöt

Terveysmarkkinoinnin ja vaikuttamisen keinojen tarkastelu tiedon luotettavuuden ja terveysvaikutusten perusteella
Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta

Oppilas osaa eritellä elämäntapojen seurauksia toisille ja ympäristön terveydelle sekä esitellä esimerkein keinoja ja tapoja miten terveyteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisöissä.



8. luokka

Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T1 Ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti. Terveyden osa-alueet

Elämänkulun, kasvun ja kehityksen yleiset tunnuspiirteet, monimuotoisuus ja henkilökohtaisuus


Terveyteen liittyvät käsitykset

Oppilas pystyy kuvailemaan erityisesti nuoruuden kehitystä



Seksuaalisen kehityksen vaiheet
Oppilas osaa kuvata terveys-käsitettä ja terveyden osa-alueita esimerkkien avulla

Oppilas osaa antaa esimerkkejä murrosiän kehitykseen kuuluvista fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista muutoksista sekä ymmärtää kehitysprosessin yksilöllisyyden.

Osaa kuvata seksuaalisen kehityksen vaiheita
T2 Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa. Tunne- ja vuorovaikutustaidot

Ristiriitojen, ongelmatilanteiden, stressin ja kriisien rakentava käsittely
Tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi Oppilas osaa nimetä useita tunteita sekä osaa antaa esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta.

Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen.
T3 Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan, omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista ja tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä. Identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen

Opiskelu- työ ja toimintakyky nuoruudessa
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena.

Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T4 Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Huolenpidon, perheen ja läheisten merkitys

Ihmissuhteisiin ja perheeseen liittyvien arvojen ja normien pohdinta
Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutus-tilanteissa Oppilas osaa arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.

Oppilas osaa nimetä ja kuvata yhdessä toimimiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja tilanteita tuottaa niihin vastuullisia ratkaisuja.


Tavoitealue: Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T5 Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista sekä tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti. Seksuaalisuus, seksuaaliterveyden eri osa-alueet ja seksuaalisen kehityksen monimuotoisuus




Terveyden vaaratekijöistä kiusaaminen

Seksuaaliterveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja siihen liittyvien käsitteiden käyttäminen



Kiusaamisen tunnistaminen


Tietää seksuaaliterveyden perusteita

Osaa pohtia ja perustella vastuullista seksuaali-käyttäytymistä ja tietää raskauden ehkäisyn merkityksen ja menetelmiä.

Osaa mainita eri rooleja kiusaamistilanteissa ja esittää rakentavia toimintamalleja kiusaamisen ehkäisyssä
T6 Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä sekä edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa. Itsehoito sekä tuen ja avun hakeminen.

Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen

Liikenneturvallisuus ja -käyttäytyminen, vaaratilanteet ja onnettomuudet
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää luotettavaa tietoa erilaisista lähteistä

Oppilas osaa kuvata esimerkein tai esittää asianmukaisia toimintamalleja itsehoidossa ja, miten eri vaara- ja onnettomuustilanteissa toimitaan ja annetaan ensiapua.
T7 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja Henkilökohtainen turvaverkko

Median ja internetin turvallinen käyttö

Liikennekäyttäytyminen

Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena.

Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T8 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä Tarkastellaan ajankohtaisia terveysilmiöitä sekä terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen Oppilas osaa eritellä terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä

Oppilas osaa kuvata esimerkein elämäntapoihin liityvien valintojen seuraksia

Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta



Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T9 Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille. Kestävä elämäntapa, sosiaalinen kestävyys ja vastuullinen kuluttaminen

Elinympäristön terveysvaikutukset: keskeisiä terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn keinoja, terveyspalvelut, kansalaistoiminta ja ympäristön terveysriskit.

Terveyden edistäminen: kulttuurin terveyttä edistävä merkitys ja kulttuurinen herkkyys, kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen

Sisältöjä käsiteltäessä huomioidaan eri näkökulmia kuten lapsuus, lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus ja pitkäaikaissairaus.
Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen Oppilas osaa kuvata yhteisöjen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille.

Oppilas osaa esitellä yhteisöjen ja median yhteyksiä terveyteen.
T11 Ohjata oppilasta ymmärtämään ja arvioimaan perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä sekä tunnistamaan niiden merkitystä itselle. Perheen ja läheisten vaikutus yksilön terveyskäsityksiin

Kulttuurin terveyttä edistävä merkitys, kulttuurinen herkkyys
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimista edistävien tekijöiden hahmottaminen Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe ja lähiyhteisöt vaikuttavat käsityksiin terveydestä.
T12 Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa, omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä. Tietolähteitä, erilaisia terveysmarkkinoinnin ja vaikuttamisen keinoja

Kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen
Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luottavuutta ja merkitystä

Oppilas osaa eritellä elämäntapojen seurauksia toisille sekä esitellä esimerkein keinoja ja tapoja miten terveyteen voidaan vaikuttaa lähiyhteisössä.


9. luokka

Tavoitealue: Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T1 Ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta, terveyden edistämistä sekä elämänkulkua, kasvua ja kehitystä voimavaralähtöisesti. Terveyden osa-alueet

Elämänkulun, kasvun ja kehityksen yleiset tunnuspiirteet, monimuotoisuus ja henkilökohtaisuus
Terveyteen liittyvät käsitykset

Oppilas pystyy kuvailemaan erityisesti nuoruuden kehitystä ja sen erityispiirteitä

Oppilas osaa kuvata terveyden osa-alueet ja kuvata mitä terveyden edistämisellä tarkoitetaan

Oppilas pystyy esittelemään elämänkulun eri vaiheita, erityisesti nuoruuden kehitystä ja kuvaamaan esimerkkien avulla terveyden, kasvun ja kehityksen merkitystä elämän voimavarana
T2 Ohjata oppilasta kehittämään valmiuksiaan tunne- ja vuorovaikutustaidoissa ja kykyä toimia erilaisissa ristiriita- ja kriisitilanteissa. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen, tunteiden ilmaisu ja niiden säätely

Ristiriitojen, ongelmatilanteiden, stressin ja kriisien rakentava käsittely
Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä käyttäytymisen säätelyn analysointi Oppilas osaa nimetä useita tunteita sekä osaa antaa esimerkkejä tunteiden ja käyttäytymisen välisestä vuorovaikutuksesta sekä käyttäytymisen säätelystä.

Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteiden selvittämiseen sekä esitellä keinoja stressin ja kriisien käsittelyyn.
T3 Ohjata oppilasta kehittämään itsetuntemustaan,omien arvojen ja asenteiden sekä kehon ja mielen viestien tunnistamista ja tunnistamaan ja säätelemään käyttäytymistään, oppimistaan ja opiskeluaan tukevia tekijöitä. Identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentuminen

Mielen hyvinvointi ja itsensä arvostaminen

Opiskelu- työ ja toimintakyky nuoruudessa
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena.

Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T4 Ohjata oppilasta pohtimaan yksilöllisyyteen, yhteisöllisyyteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta sekä tukea oppilaan valmiuksia luoda vastuullisia ratkaisuja ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Huolenpidon, perheen ja läheisten merkitys

Ihmissuhteisiin ja perheeseen liittyvien arvojen ja normien pohdinta
Terveydellisen kehityksen analysointi ja toiminta vuorovaikutustilanteissa Oppilas osaa eritellä esimerkkien avulla yksilölliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä terveyden näkökulmasta ja arvioida sosiaalisten suhteiden merkitystä mielen hyvinvoinnille ja terveydelle.



Tavoitealue: Terveyttä tukevat ja kuluttavat tekijät sekä sairauksien ehkäisy

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T5 Ohjata oppilasta syventämään ymmärrystään fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta terveydestä ja niitä vahvistavista ja vaarantavista tekijöistä ja mekanismeista sekä tukea oppilaan valmiuksia käyttää näihin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti. Terveyden voimavaroista mielenterveys, hyvinvointia tukevat ympäristöt ja yhteisöt sekä mielekäs vapaa-ajan toiminta

Terveyden vaaratekijöistä liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa, ravitsemuksen ongelmat ja stressi.

Nuoren mielen pahoinvointi

Päihde- ja vaikuteaineiden kuten tupakan, nuuskan, alkoholin, liuottimien ja huumeiden käyttöön liittyvä riippuvuus sekä terveyshaitat ihmiselle ja yhteiskunnalle

Sairauksien ehkäisyyn liittyvistä sisällöistä kansantaudit
Päihteiden käyttöön ja kansanterveyteen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen ja niihin liityvien käsitteiden käyttäminen

Ravitsemukseen ja siihen liittyvien ongelmien käsitteiden käyttäminen



Oppilas pystyy nimeämää useita terveyttä tukevia ja vaarantavia tekijöitä sekä kuvaamaan pääpiirteissään näiden välisiä yhteyksiä ja syy- ja seuraussuhteita.

Oppilas osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen ja mielen hyvinvointiin liittyviä käsitteitä asianmukaisesti

Osaa kuvata ja pohtia eri päihdeaineiden käyttöön liittyvää riippuvuutta ja terveysriskejä sekä käytön seurauksia ja antaa perustellen esimerkkejä niiden käytön ehkäisystä.

Tunnistaa Suomen tavallisimmat kansantaudit ja niiden riskitekijät sekä osaa pohtia kansantautien merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa
T6 Tukea oppilaan kehittymistä terveyteen ja sairauteen liittyvän tiedon hankkijana ja käyttäjänä sekä edistää valmiuksia toimia tarkoituksenmukaisesti terveyteen, turvallisuuteen ja sairauksiin liittyvissä tilanteissa. Itsehoito sekä tuen ja avun hakeminen

Turvallisuustaidot ja -valmiudet, ensiaputaidot sekä tuen ja avun hakeminen
Terveyteen, turvallisuuteen ja sairauteen liittyvien tietojen ja taitojen soveltaminen Oppilas osaa hakea terveyteen liittyvää luotettavaa tietoa erilaisista lähteistä

Oppilas osaa kuvata esimerkein tai esittää asianmukaisia toimintamalleja itsehoidossa ja avun hakemisessa ja terveyttä sekä turvallisuutta vaarantavissa tilanteissa
T7 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja arvioimaan omia terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tottumuksiaan, valintojaan ja niiden perusteluja sekä rohkaista oppilasta pohtimaan oman terveyden kannalta merkityksellisiä voimavaroja Terveystottumuksista ravitsemus ja liikunta

Mielen hyvinvoinnin tukemisen keinot
Ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.
T8 Ohjata oppilasta tunnistamaan ja tarkastelemaan kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyviä ilmiöitä, niihin liittyviä arvoja ja normeja sekä arvioimaan tiedon luotettavuutta ja merkitystä Tarkastellaan ajankohtaisia terveysilmiöitä sekä terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta Terveyteen ja sairauteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu ja terveyteen liittyvän tiedon luotettavuuden arvioiminen Oppilas osaa eritellä terveystottumusten omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä ja osaa selittää terveystottumuksiin liittyvien ilmiöiden muodostumista.

Oppilas osaa kuvata elämäntapoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä ja esimerkkejä käyttäen arvioida elämäntapoihin liittyvien valintojen seurauksia.

Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän tiedon luotettavuutta usean tiedon luotettavuuden kuvaavan tekijän pohjalta.


Tavoitealue: Terveys, yhteisöt, yhteiskunta ja kulttuuri

Opetuksen tavoitteet Opetuksen sisällöt Arvioinnin kohteet Arvosanan kahdeksan osaaminen
T9 Ohjata oppilasta ymmärtämään ympäristön, yhteisöjen, kulttuurin ja tieto- ja viestintäteknologian merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille. Kestävä elämäntapa, sosiaalinen kestävyys ja vastuullinen kuluttaminen

Elinympäristön terveysvaikutukset: keskeisiä terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn keinoja, terveyspalvelut, kansalaistoiminta ja ympäristön terveysriskit.

Terveyden edistäminen: kulttuurin terveyttä edistävä merkitys ja kulttuurinen herkkyys, kansalaisten yhdenvertaisuus ja osallisuus, ihmisoikeuksien kunnioittaminen

Sisältöjä käsiteltäessä huomioidaan eri näkökulmia kuten lapsuus, lasten oikeudet, vanhuus, vammaisuus ja pitkäaikaissairaus.

Ympäristön terveysvaikutusten hahmottaminen Oppilas osaa kuvata elinympäristön aiheuttamia keskeisiä suoria ja epäsuoria vaikutuksia terveyteen.

Oppilas osaa eritellä yhteisöjen, kulttuurin, median sekä tieto- ja viestintäteknologian yhteyksiä terveyteen.
T10 Ohjata oppilasta luomaan perustaa opiskelu-, toiminta- ja työkyvylle ja sen ylläpitämiselle sekä kuvaamaan terveyspalvelujen asianmukaista käyttöä. Opiskelu-, työ- ja toimintakyky nuoruudessa


Terveyspalvelut, kansalaistoiminta

Työkyvyn edistämisen keinojen hahmottaminen


Oppilas osaa laatia opiskelu-, toiminta- ja työkykyä edistäviä suunnitelmia.

Oppilas osaa kuvata miten hakeutua oman koulun ja kunnan terveyspalveluihin ja antaa useampia esimerkkejä siitä, miten niitä voi hyödyntää tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa.
T11 Ohjata oppilasta ymmärtämään perheen ja omaan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten ja yhteisöjen edustamia terveyskäsityksiä, tunnistamaan niiden merkitystä itselle.

Ohjata oppilasta muodostamaan kuvaa itselle sopivista oppimisen keinoista.
Terveyskäsitykset

Oppimista tukevat tekijät
Terveyskäsitysten arviointi sekä oppimistä edistävien tekijöiden hahmottaminen Oppilas osaa pohtia esimerkein sitä, miten perhe, lähiyhteisöt ja muut sosiaaliset yhteisöt vaikuttavat käsityksiin terveydestä.

Oppilas osaa esimerkein eritellä omaa oppimistaan tukevia tekijöitä.
T12 Tukea oppilaan valmiuksia arvioida kriittisesti terveyteen ja sairauteen liittyvää viestintää sekä eritellä yksilön oikeuksia, vastuita ja vaikuttamiskeinoja terveyttä ja turvallisuutta koskevissa asioissa omassa oppimisympäristössä ja lähiyhteisöissä. Tietolähteitä, erilaisia terveysmarkkinoinnin ja vaikuttamisen keinoja Terveyteen liittyvän viestinnän arviointi sekä terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavien keinojen tunteminen Oppilas osaa arvioida terveyteen liittyvän viestinnän luotettavuutta ja merkitystä sekä perustella terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä käsityksiä.



Ohjaus, eriyttäminen ja tuki terveystiedossa vuosiluokilla 7-9

Monet terveystiedon aihepiirit koskettavat oppilaiden kehitysvaihetta, yksilöllisiä kokemuksia ja elämäntilannetta. Opetuksessa ja työtapojen valinnassa otetaan huomioon oppilaiden kehitykseen, elämäntilanteeseen ja kulttuuriin liittyvät erityistarpeet. Oppilaita ohjataan ymmärtämään ja kunnioittamaan jokaisen oikeutta yksityisyyteen ja koskemattomuuteen itseään koskevissa terveyteen ja sairauteen liittyvissä kysymyksissä.

Opetus suunnitellaan siten, että se mahdollistaa yhteistyön eri oppiaineiden, kouluterveydenhuollon ja muun oppilashuollon kanssa ja tarjoaa mahdollisuuksia harjoitella ja soveltaa terveysosaamiseen eri osa-alueita osana yhteisöllistä oppilashuoltoa ja koulun toimintakulttuuria. Yhteistyöllä varmistetaan myös oppilaan tarvitsema henkilökohtainen tuki oppimiseen ja elämäntilanteeseen liittyvissä kysymyksissä.

Oppilaan oppimisen arviointi terveystiedossa vuosiluokilla 7-9

Terveystiedon arvioinnin kohteena on terveysosaamisen eri osa-alueiden arviointi. Arvioinnin ja palautteen tehtävänä on tukea oppimista ja kannustaa oppilaita kehittämään terveysosaamistaan sekä soveltamaan sitä arjessa. Oppilailla tulee olla mahdollisuus osoittaa osaamistaan monipuolisesti (yksilötehtävät, pari- ja ryhmätehtävät, terveyteen littyvät tiedolliset ja taidolliset tehtävät, pohdinta- ja perustelutaidot keskusteluissa sekä kirjallisissa töissä), opetuksen eri vaiheissa ja osaamisalueen ominaispiirteet huomioon ottaen. Oppimisen tukena käytetään myös itsearviointia ja vertaispalautetta oppimisen eri vaiheissa. Terveystiedossa on erityisen tärkeätä huolehtia siitä, että arviointi ei kohdistu oppilaan arvoihin, asenteisiin, terveyskäyttäytymiseen, sosiaalisuuteen, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Eettistä pohdintaa ja itsetuntemusta koskevissa tavoitteissa kiinnitetään huomiota siihen, miten oppilas pohtii ja perustelee käsiteltävää aihetta terveyden näkökulmasta, tiedonalan käsitteitä ja erilaisia lähteitä käyttäen.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona terveystiedon opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut terveystiedon oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso terveystiedon valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen terveystiedossa kehittyy oppimäärän päättövaiheeseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.