Kunnan OPS-sisältö
Sivistyslautakunta päättää vuosittain opetusresurssin. Päätös perustuu koulujen ilmoittamaan tarpeeseen sekä kokonaisarvioon siitä, miten opetusjärjestelyt toteutetaan toiminnallisesti ja taloudellisesti parhaalla tavalla. Talousarvioon tehdään edellisenä vuonna arvio tarvittavista resursseista ja sitä tarkennetaan opetusresurssipäätöksen yhteydessä. Koulu vastaa sille myönnetyn resurssin puitteissa lain ja muiden säännösten ja ohjeiden mukaisten opetusjärjestelyjen toteuttamisesta. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt velvoittavat kouluja, ja tuen tarpeen muutoksiin tulee reagoida lukukauden kuluessa.
Opetuksen järjestäjä on linjannut tavoitteet perusopetuksen yksiköiden rakenteellisille ratkaisuille, toimintakulttuurille, yhteistyölle, toiminnalle ja osaamiselle opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa, johon tehdään koulukohtaiset tarkennukset. Keskeinen osa toimintakulttuuria on toimintamallien kehittäminen yhteistoimintana koulujen henkilökunnan kesken. Kunnan oppimisen tuen koordinaattorit ja hallinto ohjaavat ja yhteensovittavat tätä työtä. Koulutuksen järjestäjä huolehtii yhteissuunnittelun mahdollistamisesta ja koulut huolehtivat sen toteuttamisesta, jotta uutta toimintakulttuuria saadaan rakennettua.
Lukuvuosisuunnitelmaan ja sen arviointiin liitetään velvoite noudattaa OPSin toimintakulttuurin periaatteita opetus- ja kasvatustyössä sekä kouluyhteisössä, arvioida niiden toteutumista ja omaa toimintakulttuuria, ja tehdä suunnitelma niiden toteutumisen parantamiseksi työyhteisötasolla.
Opetuksen järjestäjä edistää ja arvioi toimintakulttuurin periaatteiden toteutumista, sekä ohjaa ja resursoi kehittämistä ja koulutusta erityisesti seuraavia painopisteitä soveltaen:
- Työyhteisöjä kehitetään jatkuvasti
- Yhteistyötä edistäviä rakenteita vahvistetaan työyhteisöissä suunnitelmallisesti
- Toimintakulttuuria arvioidaan jatkuvasti
- Pienet koulut huomioidaan
- Suunnitteluun järjestetään yhteistä aikaa
- Huomioidaan moniammatillinen ja monialainen yhteistyö
Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavien periaatteiden pohdinta on keskeinen osa opetussuunnitelmatyötä ja samalla toiminnan jatkuvaa kehittämistä edistävä tekijä. Laukaassa oppilaat osallistetaan toimintakulttuurin kehittämiseen esimerkiksi oppilaskunta-, tukioppilas- ja kummioppilastoiminnan ja kyselyiden kautta; huoltajia kannustetaan osallistumaan vanhempainiltoihin ja vanhempainyhdistysten tai –toimikuntien toimintaan. Yhteistyötä tehdään paikallisten toimijoiden, esimerkiksi yhdistysten ja seurojen, seurakunnan, toisen asteen oppilaitosten ja hyvinvointialueen kanssa sekä mahdollisuuksien mukaan myös alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Opetuksen järjestäjä ja koulu huolehtivat siitä, että huoltajat saavat tietoa opetuksen järjestämisestä ja koulun toimintakulttuurista (oppilastietojärjestelmä, koulun kotisivut, kartoitukset ja tutkimukset). Suunnittelussa kiinnitetään huomiota myös toimintakulttuurin jatkuvuuteen esiopetuksesta perusopetukseen ja perusopetuksen eri vaiheissa.
Oppimisympäristöjen ja työtapojen valinnassa, käyttämisessä ja kehittämisessä Laukaassa noudatetaan opetussuunnitelman perusteita. Opetuksen eheyttäminen seuraa Laukaan kunnan ohjeistusta monialaisista oppimiskokonaisuuksista, joita toteutetaan jokaisen oppilaan kohdalla vähintään kerran vuodessa. Koulu voi päättää muusta eheyttämisestä koulukohtaisesti seuraten perusopetuksen opetussuunnitelman toimintakulttuurin periaatteita. Laukaan kunnan ohjeistus monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin löytyy OPS-sivuston etusivulta. Koulukohtaiset suunnitelmat opetuksen eheyttämisestä ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista tehdään lukuvuosisuunnitelmassa, ja niiden toteutumista arvioidaan lukuvuoden arvioinnin yhteydessä.