EVELIINA - SOSIAALIOHJAAJA, VAMMAISPALVELUT
Heippa Laukaa,
Olen Eve, ja kirjoitin ylioppilaaksi Laukaan lukiosta vuonna 2013. Tällä hetkellä asustelen Pirkkalassa mieheni ja 5-vuotiaan poikani kanssa. Vuodet ovat vierineet, mutta edelleen palaan muisteluissani välillä lukioon ja varsinkin niihin ihmisiin, joita lukioaikana tapasin.
Lukion jälkeen mulle kävi klassiset, ja lähdin rakastuneena miehen perässä Pirkanmaalle. Ensimmäinen vuosi lukion jälkeen oli vähän kuin taukovuosi - ei mulla ollut silloin opiskelupaikkaa, joka toki oli ehkä se ensimmäinen tavoite lukion jälkeen saavutettavaksi.
Tuon vuoden aikana tein lastenhoitohommia. Olin aina ajatellut, että musta tulee lastentarhanopettaja. No ei tullut. Eihän se pidempiaikainen lasten hoito ollut lopulta yhtään mun juttu! Taukovuosi oli siis paikallaan, jotta sain tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita vähän päivitettyä ajantasalle.
Syksyllä 2014 aloitin opiskelut TAMKissa sosionomiksi. Näitä opintoja ehdin tehdä hetken, kunnes keväällä 2015 jäin vuoden mittaiselle äitiyslomalle. Tätä ennen ehdin toteamaan, että minusta ei varmasti ole työskentelemään vammaisten, tai ainakaan kehitysvammaisten parissa. Ajattelin, että se ei vaan olisi yhtään mun juttu.
Äitiyslomalta palattua oli aika valita, mihin suuntaan opintoja lähtee syventämään. Jokin mussa totesi tuon tauon aikana, että eiköhän sitä ole omat heikkoudet jo nähty niin hyvin, että ei kun suunta niitä kohti. Joten valitsin syventäviksi opinnoiksi itselleni mieluisan perhetyön - ja vammaistyön. Opinnot sain suoritettua hieman nopeutetusti käytännössä alle kolmeen vuoteen, jos välissä ollutta äitiyslomaa ei lasketa.
Tämä vuoden mittainen tauko äitiysloman muodossa osoittautui myös ratkaisevaksi asiaksi mun elämässäni. Kuka ties ilman tuota taukoa olisin lähtenyt suuntautumaan opinnoissani sellaiseen suuntaan, joka olisi osoittautunutkin vääräksi.
Opintojeni aikana ja niiden jälkeen olen työskennellyt nimenomaan vammaistyön parissa, ja tälläkin hetkellä työskentelen Hämeenlinnan vammaispalvelutoimistolla sosiaaliohjaajana. Ruohonjuuritason työkokemuksia minulla on kehitysvammaisten asumisyksiköstä sekä päivätoiminnasta. Järjestöpuolella pääsin kasaamaan ja tuottamaan materiaalia kansainväliseen opetuspakettiin, jolla opetetaan työntekijöitä henkilökohtaisesta budjetoinnista ja sen käytöstä kehitysvammaisten henkilöiden arjessa. Tämän lisäksi pääsin olemaan mukana Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa omaishoidon kehittämisen hankkeessa, jossa työnkuvani oli käsitellä, analysoida ja raportoida miltei 500 omaishoitajien täyttämää kyselyä hankkeen alkumetreillä. Lienee turhaa sanoa, että lopulta löysinkin mukavuusalueeni juuri vammaistyön parista.
Sulle, lukiolainen, mun viestini on seuraava: älä pelkää ottaa taukoja välillä, äläkä säikähdä taukojen osuessa kohdalle syystä tai toisesta. Mun mielestäni on paljon parempi vaikka jäädä ilman opiskelupaikkaa, kuin pysähtymättä paahtaa kohti päämäärää, joka voikin osoittautua pettymykseksi tai muuten epäsopivaksi. Älä käsitä väärin - toki toivon, että pääsisit juuri siihen opiskelupaikkaan, johon eniten haluat! Mutta mikäli kohdallesi osuu ajanjakso vailla suurempia suunnitelmia, niin ota siitä kaikki ilo irti. Ehdit vielä tekemään varsin paljon asioita elämässäsi opiskeluiden ja töiden parissa. Mutta välillä tekee myös hyvää keskittyä ihan vain hengittämiseen ja olemiseen - ja sinuun itseesi.
Terkuin Eve
Olen Eve, ja kirjoitin ylioppilaaksi Laukaan lukiosta vuonna 2013. Tällä hetkellä asustelen Pirkkalassa mieheni ja 5-vuotiaan poikani kanssa. Vuodet ovat vierineet, mutta edelleen palaan muisteluissani välillä lukioon ja varsinkin niihin ihmisiin, joita lukioaikana tapasin.
Lukion jälkeen mulle kävi klassiset, ja lähdin rakastuneena miehen perässä Pirkanmaalle. Ensimmäinen vuosi lukion jälkeen oli vähän kuin taukovuosi - ei mulla ollut silloin opiskelupaikkaa, joka toki oli ehkä se ensimmäinen tavoite lukion jälkeen saavutettavaksi.
Tuon vuoden aikana tein lastenhoitohommia. Olin aina ajatellut, että musta tulee lastentarhanopettaja. No ei tullut. Eihän se pidempiaikainen lasten hoito ollut lopulta yhtään mun juttu! Taukovuosi oli siis paikallaan, jotta sain tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita vähän päivitettyä ajantasalle.
Syksyllä 2014 aloitin opiskelut TAMKissa sosionomiksi. Näitä opintoja ehdin tehdä hetken, kunnes keväällä 2015 jäin vuoden mittaiselle äitiyslomalle. Tätä ennen ehdin toteamaan, että minusta ei varmasti ole työskentelemään vammaisten, tai ainakaan kehitysvammaisten parissa. Ajattelin, että se ei vaan olisi yhtään mun juttu.
Äitiyslomalta palattua oli aika valita, mihin suuntaan opintoja lähtee syventämään. Jokin mussa totesi tuon tauon aikana, että eiköhän sitä ole omat heikkoudet jo nähty niin hyvin, että ei kun suunta niitä kohti. Joten valitsin syventäviksi opinnoiksi itselleni mieluisan perhetyön - ja vammaistyön. Opinnot sain suoritettua hieman nopeutetusti käytännössä alle kolmeen vuoteen, jos välissä ollutta äitiyslomaa ei lasketa.
Tämä vuoden mittainen tauko äitiysloman muodossa osoittautui myös ratkaisevaksi asiaksi mun elämässäni. Kuka ties ilman tuota taukoa olisin lähtenyt suuntautumaan opinnoissani sellaiseen suuntaan, joka olisi osoittautunutkin vääräksi.
Opintojeni aikana ja niiden jälkeen olen työskennellyt nimenomaan vammaistyön parissa, ja tälläkin hetkellä työskentelen Hämeenlinnan vammaispalvelutoimistolla sosiaaliohjaajana. Ruohonjuuritason työkokemuksia minulla on kehitysvammaisten asumisyksiköstä sekä päivätoiminnasta. Järjestöpuolella pääsin kasaamaan ja tuottamaan materiaalia kansainväliseen opetuspakettiin, jolla opetetaan työntekijöitä henkilökohtaisesta budjetoinnista ja sen käytöstä kehitysvammaisten henkilöiden arjessa. Tämän lisäksi pääsin olemaan mukana Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa omaishoidon kehittämisen hankkeessa, jossa työnkuvani oli käsitellä, analysoida ja raportoida miltei 500 omaishoitajien täyttämää kyselyä hankkeen alkumetreillä. Lienee turhaa sanoa, että lopulta löysinkin mukavuusalueeni juuri vammaistyön parista.
Sulle, lukiolainen, mun viestini on seuraava: älä pelkää ottaa taukoja välillä, äläkä säikähdä taukojen osuessa kohdalle syystä tai toisesta. Mun mielestäni on paljon parempi vaikka jäädä ilman opiskelupaikkaa, kuin pysähtymättä paahtaa kohti päämäärää, joka voikin osoittautua pettymykseksi tai muuten epäsopivaksi. Älä käsitä väärin - toki toivon, että pääsisit juuri siihen opiskelupaikkaan, johon eniten haluat! Mutta mikäli kohdallesi osuu ajanjakso vailla suurempia suunnitelmia, niin ota siitä kaikki ilo irti. Ehdit vielä tekemään varsin paljon asioita elämässäsi opiskeluiden ja töiden parissa. Mutta välillä tekee myös hyvää keskittyä ihan vain hengittämiseen ja olemiseen - ja sinuun itseesi.
Terkuin Eve