Kellertävänvalkoinen talo mäntyjen keskellä. Matikantunnit kirjastossa, ison tien toisella puolella. Aamumatineat liikuntasalissa, Peurunka-päivät, penkkarit ja unenpöpperöiset aamutunnit. Jos edes kuulen jotain Ranskaan liittyvää, tulee mieleen Marjutin pitämät riemukkaat ranskan tunnit, ja jos käytän tekstiä tyhjäkäynnillä, muistan, miten Kaisa olisi hienotunteisesti kehottanut ytimekkääseen ilmaisuun. Ja olinkohan ainoa, jota laajennuksen rakentamisesta koituva poraaminen ääni ei häirinnyt! 

Laukaan lukiossa elin vaihetta, jossa huolettomasta nuoruudesta siirrytään etukäteen suunniteltuun aikuisuuteen. Menestytään yo-kirjoituksissa, saadaan paikka yliopistosta, opiskellaan viisi vuotta, käydään maanantaista perjantaihin töissä. Olin nähnyt itseni suomen kielen opettajana, koska kielet ovat olleet vahvuuteni ja pidän esiintymisestä. Kun sitten ensimmäistä vuotta yliopistossa kävin, opintojen kirjallisuuspuoli tökki pahasti, ja armeijan käyminen sotilaskuljettajana jätti kalvaavan kiinnostuksen ison auton rattiin. 

Tällä hetkellä toimin ammattikuljettajana, teen kuorma-autoihin ja kuljetusalaan liittyviä videoita YouTubeen ja pyöritän omaa yritystä. Kaikki se on tarjonnut valtavaa onnistumisen iloa ja kiinnostuksen kohteiden parissa olemisen paloa. Suomen kielen taidoilla on iso merkitys, kun esimerkiksi käsikirjoitan videoita ja viestin yleisölle ja asiakkaille. Samalla olen huomannut muita kiinnostavia asioita ja aikuisuuden mahdollisuuksia - eivätkä ne asetu yhden oppiaineen sisään. Enpä tiedä vieläkään, mikä minusta tulee - tai on tullut - isona. Nykyään se ei edes tunnu niin poikkeavalta. 

Mietin lukiota usein seuratessani uutisia. Yo-kirjoitukset ovat sähköistyneet ja korkeakoulujen pääsykokeiden muutokset luovat paineita opiskeluun. Jos en lukion aikana vielä olekaan muodostanut lopullista suunnitelmaa aikuisuudesta, voinko muodostaa sitä ollenkaan? 

Oma menestys opinnoissa kuin elämässä muutenkin on pohjautunut kiinnostukseen ja sitä kautta tulevaan vaivan näkemiseen - ja arvosanathan sen mukaisesti vaihtelivat. Mutta Laukaan lukiossa siitä ei kukaan moittinut eikä se tehnyt minusta huonompaa opiskelijaa. Opettajan kanssa voin kahden kesken keskustella opinnoista ja olla varma siitä, että ei opinnot yhteen vitoseen kaadu. Muistan yhä, miten matikanopettaja Risto piirsi tussitaululle kaavion tekemällä oppivista ja muuten vain älykkäistä. 

Laukaassa käydessäni on ilo nähdä kellertävänvalkoisen talon mäntyjen keskellä - ja nykyään paljon isompana. Uskon silti, että Laukaan lukio on yhä lähellä, sinne on helppo tulla ja se on elämässäsi läsnä. 

Aki, opiskelijana 2005–2008