Tukiopetus

Tukiopetus

Jokaisella oppilaalla on oikeus tukiopetukseen. Tukiopetustuokiot järjestetään yleensä ennen tai jälkeen varsinaisen koulupäivän.

Oppilaalle annetaan tukiopetusta, jos hän on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan

lyhytaikaista tukea (Perusopetuslaki 642/2010 16 § 1 mom.).
Tuen tarve voi johtua poissaoloista, tilapäisistä oppimisvaikeuksista tai muista syistä.
Tukiopetuksella pyritään eriyttämään opetusta riittävän varhain niin, ettei oppilas jää pysyvästi jälkeen opinnoissaan.
Tukiopetuksella voidaan myös ehkäistä vaikeuksia ennakolta.

Tukiopetusta annetaan joko oppilaan työjärjestyksen mukaisten oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella, pienessä
ryhmässä tai yksilöllisesti. Sitä voi tarvittaessa antaa myös joku muu opettaja kuin oppilaan oma opettaja.

Tukiopetusta voidaan antaa kolmiportaisen tuen kaikilla tasoilla. Se voi olla yksittäinen tukitoimi tai osa vahvempaa tukea.
Yleisen tuen tasolla tukiopetus on lyhytkestoista ja periodimaista. Tukiopetusta tulee järjestää niin usein ja niin laajasti kuin
oppilaan suoriutumisen kannalta on tarpeen.

Aloitteen tukiopetuksen antamisesta tekee ensisijaisesti opettaja. Opettaja sopii oppilaan ja huoltajan kanssa tukiopetuksen
järjestämisestä ennen sen aloittamista.