Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki

Kolmiportainen tuki

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki

Kuhaniemen koulu toimii tuen järjestämisessä perusopetuslain mukaisesti. Lähtökohtana tuen järjestämisessä on huolenpito kaikista oppilaista. Jokaisella oppilaalla on oikeus onnistumiseen, kehittymiseen ja ikäkauden ja edellytysten mukaiseen oppimiseen. Tukea annetaan mahdollisimman varhain tuen tarpeen ilmettyä, ja sen huomaamisesta ja tukitoimien aloittamisesta ovat vastuussa kaikki oppilaan kanssa toimivat opettajat. Perheet voivat ilmaista koululle omat huolensa ja näkemyksensä lapsensa oppimista ja koulunkäyntiä koskevissa asioissa. Huoltajat osallistuvat tukitoimien suunnitteluun ja arviointiin kodin ja koulun välisissä neuvotteluissa ja muussa yhteydenpidossa. Perusopetuslain mukaan tukea annetaan kolmiportaisesti (yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki).

Yleinen tuki

Yleisen tuen tärkeimmät tukimuodot ovat

  • kodin ja koulun välinen yhteistyö
  • eriyttäminen
  • tukiopetus
  • yhteisopetus
  • joustavat opetusryhmät
  • osa-aikainen erityisopetus

Tuen tarpeen arviointia tehdään jatkuvasti oppimistilanteissa, ja se tehdään yhteistyössä oppilaan opettajien kanssa. Yleistä tukea saavalle oppilaalle voidaan tehdä yleisen tuen oppimissuunnitelma yhdessä huoltajien ja opettajien kesken. Oppimissuunnitelma voi koskea oppimista tai koulunkäyntiä tai molempia. Oppilaan tukijärjestelyistä neuvotellaan ja tiedotetaan oppilaskohtaisesti.

Tehostettu tuki

Tehostettuun tukeen siirrytään, mikäli yleinen tuki yksittäiselle oppilaalle ei riitä. Tuen tarpeen tulee tuolloin olla säännöllistä (esim. osa-aikaista erityisopetusta) tai tukimuotoja tulee olla useita (esim. kodin ja koulun välinen yhteistyö, osa-aikainen erityisopetus, oppilashuollon palvelut).

Oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat kirjallisen pedagogisen arvion. Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Tehostetun tuen aloittaminen ja järjestäminen käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisessa oppilashuoltotyössä.

Tehostetun tuen aikana oppimisen tavoitteet ja arviointi määräytyvät yleisopetuksesta käsin, oppiaineita ei yksilöllistetä. Kaikkia yleisen tuen tukimuotoja voidaan edelleen käyttää tarpeen mukaan. Tehostetun tuen aikana oppilaalle tehdään yhdessä huoltajien kanssa oppimissuunnitelma. Tehostetusta tuesta voidaan siirtyä takaisin yleiseen tukeen tai tarvittaessa erityisen tuen piiriin.

Erityinen tuki

Erityiseen tukeen siirrytään, mikäli tehostettu tuki ei riitä. Ennen erityisen tuen päätöstä tehdään oppilaan oppimisesta ja/tai koulunkäynnistä pedagoginen selvitys moniammatillisesti (opettajat, ja esim. psykologi, kuraattori). Erityisen tuen päätös edellyttää yleensä aina tehostetun tuen vaihetta. Tukipäätös on määräaikainen. Oppimääriä voidaan yksilöllistää vain erityisen tuen päätöksen perusteella, mutta kaikki muutkin tukimuodot ovat edelleen käytössä. Oppilaan koulunkäyntiä ja oppimista suunnitellaan ja seurataan yhteistyössä kodin kanssa laaditunkirjallisen suunnitelman pohjalta (HOJKS)..

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä