JOUTSENLAMMELLA

Lapuan taidekoulun baletti 2-6 ryhmien oppilaat tanssivat vappuviikonloppuna Joutsenlammella. Mukana esityksessä on myös kansalaisopiston aikuisten balettiryhmä. Joutsenlammella-esitys tanssittiin ilman yleisöä, Lapuan teatterin hienossa esitystilassa Hanne Pietilän toteuttamien kauniiden valojen loisteessa. Oppilaista Nella kuvasi esiintymisen oikeassa näyttämövalaistuksessa tuntuneen “taianomaiselta”.

Joutsenlampi baletti on yksi kuuluisimpia baletteja historian saatossa ja siihen Tchaikovskyn säveltämä musiikki iki-ihanaa. Lapuan taidekoulun toteuttama ja tanssinopettaja Minja Rantalan suunnittelema esitys Joutsenlammella pohjaa tähän kuuluisaan balettiin, poimien alkuperäisestä juonta, liikekieltä ja kuvioita. Esitys on kuitenkin uniikkiteos juuri Lapuan taidekoulun oppilaille. Esityksen kesto on n.1h. 

Joutsenlammella- baletti kertoo prinssistä, jonka kuningatar-äiti käskee syntymäpäiväjuhlissaan valita itselleen puolison prinsessoista. Prinssi on kuitenkin rakastunut joutsenlammen rannalla tapaamaansa Odetteen. Odette ja muut lammen joutsenet ovat velho Rothbartin joutseniksi taikomia tyttöjä, jotka saavat ihmismuotonsa takaisin vain öisin. Taika raukeaa, jos joku lupaa rakastaa Odettea ikuisesti. Rothbart koittaa huiputtaa prinssiä rakastumaan omaan tyttäreensä, mustaan joutseneen, Odileen. Katsomalla Joutsenlammella-baletin näet voittaako prinssin ja Odeten rakkaus vai Rothbart-velhon kataluus. 



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä