Ulkoilu ja liikkuminen
Ulkoilu ja liikkuminen
Liikumme hoitopäivän aikana sekä sisällä että ulkona. Ulkoilemme sään salliessa sekä aamu- että iltapäivisin, myös pienellä sateella.
Varaathan lapselle säänmukaisen vaatetuksen. Sadevaatteet (kurahanskat, kurahousut ja kumpparit) on hyvä olla matkassa, esimerkiksi lapsen lokerossa. Myös lämpimämpää vaatetta kuten fleecekerrastoa tarvitaan kylmillä keleillä vaatteiden alle. Muista myös vaatteiden ja kenkien nimikointi ja riittävät varavaatteet.
Ulkoilemme piha-alueen lisäksi luonnossa päiväkodin läheisyydessä: metsässä, rannoilla ja taajamassa.
Lapselle on hyvä varata hoitoon mukaan varavaatekassi. Päiväkodin touhuissa vaatteet voivat välillä likaantua tai kastua. Muistathan aina välillä tarkistaa lapsesi varavaatetilanne, jotta ylimääräiset tai likaiset vaatteet kulkeutuisivat kotiin.
Likapyykkiä saattaa tulla hoitopäivän aikana, joten lapsen lokero on hyvä tarkistaa hoitopäivän lopussa. Myös kuravaatteet olisi hyvä pesasta säännöllisin väliajoin.