LUKUVUOSI 2024-2025 alkoi
Alvarin alakoulussa(kin) on alkanut lukuvuosi 2024-2025. Pääsimme koulutyön makuun ensimmäisen kouluviikon torstaina ja perjantaina - sen jälkeen saimme hengähtää viikonlopun yli. Täydet kouluviikot pyörähtävät liikkeelle kalenteriviikon 33 alusta.
Tänä lukuvuonna meillä oppia saa 136 lasta ja heitä opettaa, ohjaa ja kasvattaa noin kahdenkymmenen hengen aikuisjoukko (ks. yhteystiedot 2024-2025). Opettajistossa tapahtui tänäkin vuonna paljon muutoksia - tuttuja nimiä palasi, mutta uusiakin liittyi joukkoomme. Yhdessä teemme työtä jokaisen Alvarin lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen parhaaksi.
Lukuvuonna 2024-2025 kaikki Kuortaneen kunnan koulut kiinnittävät erityistä huomiota hyviin tapoihin, meillä kaikilla on hyvien tapojen lukuvuosi. Monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tulemme lukuvuoden aikana sukeltamaan erilaisten tekstien maailmaan - tästä tiedotamme lisää, kun asia tarkentuu ja on ajankohtainen.
Jatkamme jokaisen alvarilaisen oman erityisyyden huomioimisen opettelua - kaikille annetaan tilaa olla oma erityinen itsensä, jokainen "Meidän Alvarin"-jäsen on yhtä korvaaton. Ketään ei jätetä yksin ja kaikkien kanssa opetellaan tekemään yhteistyötä. Kohtaamme innolla ja yritteliäinä lukuvuoden uudet haasteet. Olemme valmiita uuden oppimiseen.
Positiivista lukuvuotta kaikille!