KieKu - Kieliä Kuopiossa

Kuopion kaupungin perusopetuksen KieKu-hankkeelle on myönnetty valtion erityisavustusta kielikylpytoiminnan, kaksikielisen opetuksen ja kielirikasteisen opetuksen laajentamiseen. Avustuksen käyttöaika on 1.4.2015 – 31.12.2016. Hankkeen päätavoitteet ovat laajentaa ja kehittää Kuopion kaupungin kaksikielistä (suomi – englanti) opetusta ja saksan kielellä rikastettua opetusta sekä lisätä kansainvälisyyskasvatusta esi- ja perusopetuksessa. Hankkeessa ovat mukana Hatsalan klassillinen koulu, Kalevalan koulu, Martti Ahtisaaren koulu ja Rajalan koulu. Lisäksi selvitetään hankkeen toimintamuotoja esiopetuksessa.

Hankkeen toiminnan painopistealueet:

1) Englanninkielisen ja saksankielisen koulunkäynninohjaajan palkkaaminen neljän koulun kesken sekä kansainvälisyys- tai kielikerhotoiminta

2) Kaksikielisen ja kielirikasteisen opetuksen opettajien osaamisen lisääminen koulutuksen, suunnittelupäivien ja koulujen välisen yhteistyön avulla. Kytketään OPS 2016 tiiviisti mukaan kaikkeen kehittämistyöhön.

3) Kaksikielistä ja kielirikasteista opetusta tukevien oppimateriaalien hankinta pääasiassa sähköisessä muodossa, esim. digitaaliset oppimisympäristöt, opettajakohtaiset lisenssit vieraskielisille oppimateriaalisivuille ja opettajien Peda.netin oman tilan tehokas hyödyntäminen

4) Kansainvälisyyskasvatus hankkeessa mukana olevien koulujen yhteisenä projektina. Teemana esim. suvaitsevaisuus, jolloin oppilaat olisivat vahvasti osallisina toteuttamassa projektia ”varjo-UNICEF”-tyyliin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä