Itä-Suomen yliopisto - Loppuraportti

Tutkimus: Opettajien työhyvinvointi parani Pohjois-Savon koulujen kehittämishankkeessa

Tulosten mukaan yhteisopettajuus vahvistui ja siihen liittyvät kokemukset paranivat tilastollisesti merkitsevästi. Yhteisopettajuus oli myös yhteydessä korkeampaan työn imuun. Yhteisopettajuuden pysyvä vahvistuminen edellyttää kuitenkin edelleen yhteissuunnittelun resursseja, toimivia lukujärjestysratkaisuja ja johdon tukea.

Henkilöstön työhyvinvointi kehittyi myönteisesti hankkeen aikana, vaikka se olikin jo alkukyselyssä verrattain korkealla tasolla. Työuupumuksen oireet, kuten väsymys, kognitiivinen kuormitus ja tunteiden hallinnan haasteet, vähenivät. Samalla noin 20 prosenttia henkilöstöstä sijoittui edelleen kuormittujien ryhmään, mikä osoittaa tarpeen jatkaa työhyvinvoinnin tukemista.

Tutkimus osoitti, että avoin ja luottamuksellinen työilmapiiri tukee työn imua ja vähentää työuupumusta. Henkilöstön halu osallistua koulun kehittämiseen oli jo lähtötilanteessa vahva, mutta kokemukset kuulluksi tulemisesta paranivat hankkeen aikana. Opettajien sitoutuminen vahvistui silloin, kun he kokivat voivansa vaikuttaa koulun kehittämiseen ja päätöksentekoon.

Henkilöstö arvioi tiedolla johtamisen ja tietojärjestelmien toimivuuden varsin hyväksi, mutta tiedon hyödyntäminen opetuksen suunnittelussa ja oppimisen tukemisessa jäi selvästi heikommaksi osa-alueeksi. Tulevaisuudessa painopistettä kannattaa mahdollisesti siirtää hallinnollisesta tiedonhallinnasta kohti oppimisanalytiikan ja pedagogisen tiedon hyödyntämistä opettajan arjen työssä.

Liitteet:

Itä-Suomen yliopiston loppuraportti

Tutkimuksen teemat


Hankkeessa tehtävä tutkimus keskittyy useammalle keskeiselle kouluihin ja koulujen toimivuuteen liittyvälle teemalle. Tutkimus toteutetaan alku- ja loppukyselylomakkeilla, joista saadaan sekä määrällistä aineistoa että avoimilla kysymyksillä kerättävää laadullista aineistoa. Lisäksi aineistoa kerätään muutaman haastatteluihin perustuvan täydentävän pro gradu -tutkielman avulla.

Määrälliset teemat käsittelevät erilaisia koulujen arkeen liittyviä teemoja, kuten osallistuminen ja kokemus koulun yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, työilmapiiri, työssä jaksaminen, johtaminen sekä toimijuus ja opetusteknologia. Lisäksi kyselyn avulla tarkastellaan näkökulmia opetussuunnitelmaan, yhteisopettajuuteen sekä monialaisiin opintokokonaisuuksiin. Kyselyissä on myös avoimia kysymyksiä keskeisistä teemoista, jotka kohdistuvat muun muassa yhteisopettajuuteen, työyhteisön kehittämiseen sekä opettajien kokemiin omiin vahvuuksiin. Teemallisesti samantyyppiset aineistot kerätään hankkeen alussa ja lopussa, jotta voidaan arvioida hankkeen vaikuttavuutta.

Tutkimuksen toteuttaa Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto (Skope) 1.3.2024 – 31.7.2026.