2 Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät
Koulun tiimit ja keskeiset vastuutehtävät
Tiimin nimi | Tiimin tavoitteet ja tehtävät | Tiimin jäsenet |
Johtotiimi | Tiimin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa kouluarkea luoden yhtenäistä toimintakulttuuria kaikissa Pyörön koulun yksiköissä jaetun johtajuuden kautta Johtotiimi valmistelee suunnitteluryhmään vietäviä asioita, keskustelee eri yksiköissä esille nousseista asioista sekä päättää joistakin koulua koskevista asioista tai tapahtumiin osallistumisista. |
Outi Karikoski, Anne Peltola-Juvonen, Antti Mikkonen, Ritva Katainen, Anja Siltakoski |
Suunnitteluryhmä | Kouluarjen interaktiivinen pedagoginen suunnittelu- ja kehittämistyö yhdessä kehittämistiimien kanssa. | Marinne Kovero-Paakkinen, Heidi Lähteenmäki, Satu Vilpponen, Jyrki Lampinen, Piia Säkkinen, Taija Olli, Titta Kemppainen, Ville Pesonen, Ulla Valén |
Kehittämistiimit | Koko henkilöstö on jaettu kymmeneen kehittämistiimiin. Pitkälahden yksikössä toimii yksi kehittämistiimi, Ala-Pyörössä 4 kehittämistiimiä ja Ylä-Pyörössä 5 kehittämistiimiä. Tiimeissä on eri vuosiluokkien/aineryhmien opettajia. Koulunkäynnin ohjaajat kuuluvat kehittämistiimeihin. Kehittämistiimin vetäjä toimii suunnitteluryhmän jäsenenä. Tiimin tavoite ja tehtävät: Suunniteltujen toimintatapojen reflektointi ja käytännön toteutus. |
koko henkilöstö |
Turvallisuustiimi Ala-Pyörön ja Ylä-Pyörön yksiöt |
|
Tiimi 1: Ilkka Kokkonen, Ritva Katainen, Matti Tuomikoski Tiimi 2: Asmo Airaksinen, Olli Päykkönen, Nona Salin, Antti Mikkonen |
Soputiimi Ala-Pyörön yksikkö |
Sopu-tiimin tavoitteena on ennaltaehkäista kiusaamista ja esille tulleisiin kiusaamistapauksiin puuttuminen mahdollisimman nopeasti. Tieto kiusaamisesta tulee kirjallisena kiusaamista havainneen luokanopettajan taholta soputiimin vetäjälle. Soputiimin neljästä jäsenestä tapauksen selvittämiseen osallistuu aina kaksi opettajaa. Tiimi ottaa ensin juttelemaan kiusaamisen kohteeksi joutuneen oppilaan ja tapauksen kuvaus kirjataan lomakkeelle. Seuraavaksi jututetaan kiusaajaa ja kirjataan hänen kertomuksensa. Jos kiusaajia on useampia, niin heitä jututetaan erikseen ja niin, etteivät he ehdi sopia yhteistä kertomusta tapahtuneesta.Kiusaajilta vaaditaan lupaus siitä, että vastaava toiminta ei enää jatku. Nämä keskustelut käydään mahdollisuuksien mukaan heti samana päivänä, kun tieto on Sopu-tiimille tullut. Kuitenkin mahdollisimman nopeasti. Seurantakeskustelut käydään kahden viikon kuluttua. Jos kiusaaminen on jatkunut tai alkaa tämän jälkeen uudestaan, astuu koulun rangaistuskäytännöt voimaan. Ensin kasvatuskeskustelu, seuraavaksi jälki-istunto. Oppilaiden vanhemmat voidaan kutsua koululle keskustelemaan missä vaiheessa prosessia tahansa, jos katsotaan tarpeelliseksi. |
Outi Lehtonen, Catherina Åsenbrygg, Anssi Tuomela, Ilkka Kokkonen |
Soputiimi Ylä-Pyörön yksikkö |
Sopu-tiimin tavoitteena on ennaltaehkäistä kiusaamista ja selvittää kiusaamistapauksia. Kaikille oppilaille pyritään takaamaan turvallinen koulupäivä lukuvuoden jokaisena päivänä. Sopu-tiimin tavoitteena on myös vahvistaa erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaisuutta. Jokaisen oppilaan pitää saada tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kaikenlainen kiusaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Yläkoulussa Sopu-tiimi koostuu kahdeksasta opettajasta, joista yksi toimii Sopu-tiimin vetäjänä ja jakaa tapaukset opettajapareille selvitettäväksi. Kun kiusaamistapaus tulee opettajan tietoon, hän täyttää kiusaamisilmoituksen. Tämä kiusaamisilmoitus toimitetaan apulaisjohtajalle, joka ratkaisee, tuleeko tapaus Sopu-tiimin käsittelyyn. Sopu-tiimissä käsitellään kiusaamista, joka on ollut toistuvaa ja kohdistunut samaan henkilöön. Oppilaiden väliset riitelyt eivät kuulu Sopu-tiimiin. Väkivaltatilanteet hoitaa koulun turvallisuusjohto. Sopu -tiimin tueksi voidaan vaativissa tapauksissa kutsua myös poliisista, sosiaalityöntekijästä ja muista viranomaisista koostuva Ankkuri-tiimi. Kiusaamistapaukset selvitetään mahdollisimman nopeasti heti tilanteen tultua tiimin tietoon. Käsittelyssä kuullaan erikseen molempia osapuolia, ensin kiusattua ja sen jälkeen kiusaajaa. Myös huoltajaa tiedotetaan keskusteluista. Näissä keskusteluissa täytetään kaksi lomaketta: yksilökeskustelu kiusatun kanssa ja keskustelu kiusaajan/kiusaajien kanssa. Lomakkeisiin kirjataan keskusteluissa esiin tulleet ja yhdessä sovitut asiat. Lomakkeet arkistoidaan. Sopu-keskusteluissa pyritään siihen, että kiusaaja(t) huomaa toimineensa väärin ja lupaa lopettaa kiusaamisen. Tilannetta seurataan ja jos kiusaaminen jatkuu, vanhemmat pyydetään koululle laajempaan keskusteluun. Luokanohjaaja kertoo oppilaille ja huoltajille Sopu-tiimin toiminnasta ja käytänteistä. Tarvittaessa Sopu-tiimi voi olla mukana selvittämässä luokan sisäisiä ongelmia ennaltaehkäisevästi. |
Sanna Pöllänen, Mari Nyyssönen, Atte Saastamoinen, Taija Olli, Olli Päykkönen, Seppo Sipilä, Jannika Heiskanen, Jenna Heikkilä |
MALU-tiimi |
3.-6. -luokat Alakoulun malu-painotus opetuksessa panostetaan toiminnallisuuteen, kokeellisuuteen sekä sähköisten ohjelmien ja oppimisympäristöjen hyödyntämiseen. Malu-painotusopetuksessa perehdytään matematiikan maailmaan ja kieleen monipuolisesti. Ympäristöopin puolelta malu-oppilaat toteuttavat ihmiseen ja ympäristöön liittyviä projekteja. Alakoulun malu-pääsykokeet pidetään tammikuussa 2025. Sitä ennen malu-painotusopetusta esitellään lähialueen koulujen 2. luokkalaisille. Ylä- ja alakoulun malu-painotusten välistä yhteistyötä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Painotusopetuksessa pyritään lukuvuoden aikana lisäämään yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Lukuvuoden aikana vierailemme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötahojen luona, kutsumme heitä vierailemaan koululla tai toimimme etäyhteyksillä. Ylä- ja alakoulun malu-painotusten välistä yhteistyötä jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Malu-painotusopetuksen infotilaisuus vanhemmille järjestetään marraskuussa 2024, ja painotusopetusta käydään esittelemässä myös lähialueen koulujen 6-luokkalaisille. Pääsykokeet 2. -vuosiluokan ja 6. vuosiluokan oppilaille toteutetaan kaupungin yhteisen aikataulun mukaisesti.
|
Vuosiluokat 3-6:Heidi Lähteenmäki, Jyrki Lampinen, Laura Korhonen, Tuula Soininen, Jyrki Houtsonen Vuosiluokat 7-9: Harri Helin ja Atte Saastamoinen |
Painotetun liikunnan tiimi |
tavoitteet: toiminnan kehittäminen suunnitelmallisesti, toiminnan arvioiminen, opetuksen toteuttaminen laadukkaasti, liikuntapainotuksen hakijamäärien kasvattaminen
liikuntapainotetun opetuksen toteuttaminen, oppilasvalinta ja pääsykokeiden pitäminen yhteistyössä koululiikunnan ja muiden painotuskoulujen kanssa, painotuksen esitteleminen huoltajille ja lähikoulujen oppilaille.
|
Ville Pesonen, Minna Hyvärinen, Arto Kejonen |
Liikkuva koulu-tiimi |
Liikkuva koulu Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä niin luokassa kuin välitunneilla. tavoitteet: liikunnan lisääminen koulupäiviin, yhteisöllisyyden kasvattaminen liikunnan avulla, kouluviihtyvyyden parantaminen oppilaita aktivoimalla ja osallistamalla
tehtävät: liikkumaan innostaminen ja päivittäiseen elinikäiseen liikkumiseen kannustaminen, kouluarjen aktivoiminen eri tavoin, uusiin liikuntamuotoihin tutustuttaminen, liikkuvien välituntien pitäminen päivittäin ja niiden sisältöjen ja toteutuksen suunnittelu, haastekisat, liikuntatapahtumat, välineiden hankinta ja kunnossapito, koulujenvälisiin tapahtumiin osallistuminen
|
Jyrki Houtsonen, Hanna-Kaisa Kannisto ja Tiina Lommi luokat 7-9 Ville Pesonen, Minna Hyvärinen, Arto Kejonen, Siiri Hartikainen, Jannika Heiskanen, Aki Saarela, Nona Salin, Harri Helin |
Kansainvälisyystiimi |
kansainvälisyys: tavoitteet: käytännön kielitaidon kehittäminen, yhteisöllisyyden lisääminen, oppilaiden ja perheiden osallistaminen, uuden tiedon oppiminen, kansainvälisen toimintakulttuurin kehittäminen tehtävät: kansainvälisyyden lisääminen koulun arjessa, kansainvälisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen, kansainvälisten projektien toteuttaminen: suunnittelu, hakeminen, rahoittaminen, organisointi, tiedottaminen ja arviointi, oppilaiden ja opettajien rohkaiseminen kansainvälisyyteen, kuluvana lukuvuotena otamme vastaan oppilasryhmän Belgiasta ja teemme oppilaiden kanssa vastavierailun Belgiaan.
|
Liisa Teittinen, Ville Pesonen |
Kulttuuritiimi |
Lukuvuonna 24-25 jatkamme Pyörön koulun eri yksiköissä koulukirjastotoiminnan kehittämistä. Jokaisella yksiköllä on oma kirjasto. Ylä-Pyöröllä koulukirjastoa pyritään kehittämään yhä enemmän paikaksi, jossa voi pitkien välituntien aikana lukea, pelata lautapelejä ja viettää aikaa. Ala-Pyörön yksikössä ja Pitkälahden yksikössä järjestetään mahdollisuuksien mukaan lukuvälitunteja. Pyrimme eri teemojen mukaisten kirjanostoin, projektein, tapahtumin ja lukupiirityöskentelyn avulla tuomaan lukemista näkyväksi ja kannustamaan siihen. Alakoululaisille on koottu valmiita lukupiiritehtäviä ja keväällä -24 hankittu 40 uutta kirjaa. Ylä-Pyörön yksikkö kuuluu valtakunnalliseen lukutaitoa edistävään Lukeva koulu –hankkeeseen, jonka puitteissa oppilaille tarjotaan erilaisten yhteistyökuvioiden avulla mahdollisuuksia lukutaidon edistämiseen. Pyörön koulun kaikki yksiköt tekevät yhteistyötä myös Pyörön kirjaston kanssa: kirjastoesittelyt, kirjavinkkaukset ja lukupaketit. Lisäksi Pitkälahden yksikössä vierailee viikoittain kirjastoauto Elina. Pyörön koulun oppilaat osallistuvat Kulttuuripolun tapahtumiin ja vierailuihin mahdollisuuksien mukaan. Lukuvuoden aikana alakoululaiset pyrkivät hyödyntämään myös Kuopion kulttuuritoimen tarjoamia sanataide- ja draamatyöpajoja sekä Lukukirjo-hankkeen työpajoja. Yläkoulu osallistuu lukuvuonna 2024-25 muun muassa teatteri- ja musiikkipolulle sekä Taidetestaukseen. Yläkoululaiset hyödyntävät Kuopion museoita eri oppiaineiden ja retkien puitteissa mahdollisuuksien mukaan. |
Jouni Düssel, Anssi Tuomela, Satu Meriläinen, Anja Siltakoski, Niina Kuivalainen |
Oppilaskuntatiimi |
Oppilaskuntaa ohjaavien opettajien tehtävänä on ohjata oppilaskunnan hallitustyöskentelyn avulla oppilaita keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä edistämään ja ylläpitämään oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia koulussa sekä edesauttaa oppilaiden vastuuta yhteisistä asioista. Tavoitteena on tehdä näkyväksi demokraattinen toimintakulttuuri ja neuvotteluun perustuva yhteistoiminta sekä järjestää oppilaslähtöistä toimintaa ja tapahtumia. |
Anja Siltakoski, Laura Kuusela, Sonja Tukiainen, Eija Niiranen ja Atte Saastamoinen |
Työhyvinvointitiimi |
Tavoite: Pyrkimyksenä on nostattaa yhteishenkeä sekä kiinnittää uudet työntekijät työyhteisöön. Järjestämme yhteisiä tapahtumia, jotka kokoavat kaikki yksiköt yhteen sekä pieniä eri yksiköitä piristäviä tapahtumia. Toiminta: |
Maarit Saukkonen, Satu Tuppurainen, Jaana Vuorinen, Catherina Åsenbrygg, Mari Jalkanen |
TVT- ja ICT-tiimi |
TVT-tiimi toimii teknisenä tukena koulun arjessa laitteiden, opetusteknologian ja digitaalisten palveluiden osalta sekä digitaalisten oppimisympäristöjen ja välineiden pedagogisena asiantuntijana. Tiimin tavoitteena on mahdollistaa digilaitteiden sujuva käyttäminen opettajillle ja oppilaille, sekä digitaalisuuden käytänteiden kehittäminen koulun arkea mahdollisimman hyvin tukevaksi. ICT-tiimi hallinnoi ja ylläpitää AV- ja ICT-laitteita. Lisäksi tiimi tukee opettajia AV- ja ICT-teknologioiden käytössä. Tavoitteena on AV- ja ICT-laitteiden osalta mahdollisimman sujuva arki. |
Jyrki Lampinen, Erik Tonteri, Mari Jalkanen, Anja Siltakoski, Tiina Lommi, Jarkko Kepola, Juha Korhonen, Kimmo Tarvainen |
Tunne- ja turvataitotiimi |
Tavoitteena on tukea ja vahvistaa oppilaiden tunne- vuorovaikutus- ja turvataitoja. Tänä vuonna tiimimme tehtävänä on suunnitella ja saada alkuun tunne- vuorovaikutus- ja turvataitojen harjoittelemisen sisällyttäminen Pyörön koulun arkeen sekä lisätä koulun väen tietoisuutta kaupungin tavoitteista. Tiimin toiminta on osa kaupungin hanketta. |
Laura Korhonen, Catherina Åsenbrygg, Mari Tuukkanen, Virpi Vainio |
Kehittäjäopettajien tiimi |
Kehittäjäopettajat tekevät koulun kehittämistyötä yhdessä työyhteisön kanssa. Työtä pyritään tekemään mahdollisimman osallistavasti ja erilaisia yhteissuunnittelun/-kehittelyn menetelmiä hyödyntäen koulun pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria yhdessä kehittäen. Tarkemmat kehittämiskohteet määritellään syksyn aikana, aiemman tiedonkeruun pohjalta. Tiimin tehtävä on käynnistellä ja panna alulle yhteinen kehittämistyö, johon työyhteisö sitoutuu yhdessä. Kehittäjäopettajat tekevät yhteistyötä kiertävän pedagogisen mentorin kanssa ja osallistuvat kehittäjäopettajien yhteisiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Tiimi laatii toimintasuunnitelman aina lukuvuoden alussa ja seuraa sen toteutumista läpi lukuvuoden yhdessä rehtoreiden kanssa. Lukuvuoden lopuksi tiimi arvioi omaa toimintaansa ja kehittää toimintaansa arviointien pohjalta. |
Riikka Kuoppasalmi, Satu Meriläinen, Piia Säkkinen, Liisa Teittinen, Erik Tonteri, Sonja Tukiainen |
Arviointi
Pyörön koulun tiimit ovat toimineet suunnitelmien mukaisesti.