Koulun toimenpiteet
- Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki Pulkonkosken koulun oppilaat.
- Koulullamme on valitaan lukuvuodelle 2017-2018 uusi oppilaskunnan hallitus, johon kuuluu edustaja jokaiselta vuosiluokalta.
- Oppilaskunnan hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa pohtimaan koulutyöhön liittyviä ajankohtaisia asioita, esim. kehittämiskohteita tai teemapäivien sisältöjä.
- Oppilailta kerätään palautetta uudesta opetussuunnitelmasta.
- Oppilaskunnan ohjaavana opettajana toimii Niina Pitkänen
- Koulumme edustajina Lasten parlamentissa ovat kaksi oppilasta.
- Oppilaskunnan hallituksen edustajat valitsevat keskuudestaan edustajan myös yhteisöllisen oppilashuollon ryhmään.
Liikkuva koulu ja välkkäri -toiminta
- Oppilaat osallistuvat Liikkuvan koulun toiminnan suunnitteluun.
- Koulutetut Välkkäri -vertaisohjaajat (5.-6. luokkalaiset) ohjaavat liikkuvat välitunnit oman luokanopettajansa ohjauksessa.
- Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa välituntitoiminnan sisältöön esittämällä väkkäri -ohjaajille toiveita.
- Oppilaat esittävät toiveita välitunneille hankittavista välineistä ja liikuntapaikkojen kehittämisestä.
- Liikkuvan koulun ja välkkäritoiminnan ohjaavana opettajana toimii Ossi Kettunen.
Luokkatoiminta
- Oppilaat osallistuvat luokan toimintoihin sopivissa muodoissa omien luokkiensa toiminnan suunnitteluun.
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
Tärkein yhteistyötaho ovat huoltajat, joiden kanssa toimimme jatkuvassa yhteistyössä. Yhteistyön muodot vaihtelevat tilanteiden ja tarpeiden mukaan.
Vanhempainyhdistys Pulkon Mammat ja Papat ry
- Vanhempainyhdistys ja koulu tekevät tiivistä ja hyvin toimivaa yhteistyötä läpi lukuvuoden.
- Vanhempainyhdistyksemme mahdollistaa 5.-6. luokan oppilaille leirikoulun järjestämisen joka toinen vuosi.
- Myös muut luokat retkeilevät vanhempainyhdistyksemme tuella.
- Järjestämme vanhempainyhdistyksen kanssa myös yhteisiä tapahtumia lukuvuoden aikana.
- Vanhempainyhdistys lahjoittaa oppilaille ruokailun jälkeen nautittavan xylitol-pastillin sekä stipendejä kevätlukukauden päätteeksi jaettavaksi.
- Tämän syksyn yhteinen suunnittelupalaveri pidetään lokakuussa. Palaverissa pohditaan yhteistyön erilaisia muotoja ja yhteistyön kehittämistä edelleen.
Esikoulu
Esikoulu toimii koulullamme varhaiskasvatuksen järjestämänä. Esikoululaiset osallistuvat koulun toimintaan mahdollisuuksien mukaan.
Yläkoulu
- Yläkoulujen oppilaanohjaaja vierailee tukioppilaiden kanssa 6. luokassa kevätlukukauden aikana.
- Samaan aikaan koulullamme pidetään tiedonsiirtopalaveri, johon osallistuvat oppilaanohjaaja sekä 6. luokan opettaja ja erityisopettaja.
- 6. luokkalaisilla on kevätlukukaudella vierailupäivä tulevassa koulussa.
- Yläkoulu järjestää vanhempainillan 6. luokkalaisten vanhemmille.
- Vuosittain muutama yläkolun oppilas suorittaa TET-jakson alakoulullamme.
MUUT YHTEISTYÖTAHOT
Servica
- Keittiö- ja siivoustoiminnan yhteistyön sujuvuuden kehittäminen on tärkeä asia.
- Oppilaat tekevät vuoden aikana esityksiä ruokalistan ruuista.
Kyläyhteisö
- Toimimme yhteistyössä kylätoimikunnan ja kyläläisten kanssa esimerkiksi kutsumalla heitä mukaan koulun tapahtumiin.
4 H -yhdistys
- 4 H -yhdistys järjestää koulullamme kerhoja, joista yhdistys tiedottaa itse.
Seurakunnat
- Kallaveden ev.lut. seurakunnan yhteyshenkilönä toimii Marjukka Borgman.
- Koulu osallistuu seurakunnan järjestämiin kirkkovuoden tapahtumiin; syys- ja kevätlukukauden lopussa koululaisjumalanpalvelukset, joissa Maaningan pitäjän alueen koulujen järjestämää ohjelmaa.
(ev.lut)
- Seurakunta pitää koulullemma noin kerran kuukaudessa aamunavauksia.
- Ev.lut. seurakunta järjestää virsimerkkiin tähtäävää virsiopetusta.
- Ortodoksisen seurakunta vierailee koulullamme mm. siunaamassa virpomavitsoja sekä kertomassa ortodoksisesta elämästä.
- Kerran lukuvuodessa pyrimme vierailemaan Haatalan tsasounalla.
- Seurakunnan aamunavauksiin ja koululaiskirkkoihin osallistumattomille oppilaille järjestetään korvaavaa toimintaa.
- Seurakunnat tiedottavat omasta toiminnastaan (esim. kerho- ja leiritoiminta).
- koulun 3. ja 4.lk oppilaille jaetaan Gideon-veljien lahjoittamat Uudet Testamentit
Metsästysseurat
- Vierailemme joka toinen vuosi Piilolassa, Petsamon Erän metsästysmajalla tutustuen alueella sijaitsevaan luontopolkuun.
- Käymme myös muiden metsästysseurojen laavuilla tms. toimintapaikoissa vierailuilla.
- Metsästysseurojen edustajat käyvät teemojen yhteydessä koululla kertomassa luontoon, eläimiin jne. liittyvistä asioista.
Pelastustoimi
- Turvallisuusvalistusta 3. luokkalaisille kerran vuodessa.
- Resurssien puitteissa pelastustoimi osallistuu turvallisuustyöskentelyyn esim. pelastautumisharjoitusten suunnittelun muodossa.
Yhteistyötä tehdään myös muiden yhteisöjen ja henkilöiden kanssa koulun toimintaan sopivien asioiden yhteydessä.