Koulun toimenpiteet

Tärkeimpänä koulukohtaisena kehittämistehtävänä on uuden opetussuunnitelman tekeminen. Lukuvuoden aikana tutustutaan uuden opetussuunnitelman valtakunnallisiin ja kaupunkikohtaisiin perusteisiin. Lisäksi työstämme koulukohtaista opetusuunnitelmaa kaupungin ohjeiden ja aikataulujen (tiekartan) mukaisesti. Huoltajia ja oppilaita osallistamme opetussuunnitelmatyöhön soveltuvin osin. Lukuvuoden vesoista suurin osa liittyy juuri tähän opetussuunnitelmatyöhön.

Lukuvuoden aikana keskitymme myös sähköisten oppimisympäristöjen ja teknologian kehittämiseen. Pyrimme kehittämään koulumme tvt-valmiuksia monipuolisesti niin resurssien, opettajien koulutuksen kuin opetustoiminnan kehittämisen kautta. Tänä lukuvuonna aloitamme systemaattisen laitteiden oppilaskäytön alkaen 5.-6. luokista. Pyrimme näillä keinoin edistämään koulumme sähköisen opetuksen kehittymistä.

Perusopetuksen arvoista koulussamme toteutuvat erityisen hyvin mm. yhdessä tekeminen (yhteisöllisyys), tavoitteisiin sitoutuminen sekä luottamus. Pieni yksikkö mahdollistaa yksilöllisyyden huomioimisen erinomaisesti, jolloin pystytään toimimaan mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Myös palautteen saaminen eri tahoilta on nopeaa ja joustavaa. Koulutyössä kehitämme itsearviontia koko ajan.

Pyrimme osallistumaan kaupungin tarjoamiin koulutuksiin ja harkinnan mukaan myös muihin koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan.