Koulun toimenpiteet

Pulkonkosken koululla noudatetaan vielä Maaningan opetussuunnitelmaa. Tämän vuoksi esimerkiksi Kuopion kaupungin arviointikeskusteluohjetta ei noudateta. Oppilasarviointi toteutetaan aikaisempien vuosien tapaan Maaningan opetussuunnitelman ohjeistuksen mukaisesti.

Opetussuunnitelmatyö

  • OPS-työssä ovat mukana koko koulun henkilökunta, oppilaskunta ja sen myötä oppilaat.
  • Huoltajia pyritään osallistamaan mahdollisimman paljon mukaan OPS-työhön.
  • Lukuvuoden aikana laadimme koulukohtaisen opetussuunnitelman.
  • Osallistumme kaupungin järjestämiin opetussuunnitelmakoulutuksiin.
  • Teemme koulukohtaisen opetussuunnitelman kaupungin ohjeistuksen mukaisesti.

TVT:n opetuskäyttö

  • Opettajilla on käytössä Pedanet tunnukset ja O365 -ympäristö
  • Opettajilla on Pedanet -sivujen ylläpitäjän oikeudet. He huolehtivat luokkakohtaisesti Pedanetin esittelystä oppilaille.
  • Jokainen opettaja pyrkii toteuttamaan lukuvuoden aikana Pedanet-opetuskokeilun.
  • Pedanetissä opettajat vastaavat luokan sivujen päivittämisestä.
  • Pedanetissä Ossi Kettunen vastaa koulun sivujen yleisilmeestä.
  • Pyrimme osallistumaan Pedanet- ja O365 -koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan.
  • 3.-6.luokkien oppilaille jaetaan tunnukset langattomaan verkkoon kirjautumiseksi. Lisäksi oppilaat pystyvät kirjautumaan Wilma-tunnuksellaan koulujen tietokoneille.
  • Syyskuussa 2015 on kaikille huoltajille jaettu omat Wilma -tunnukset. Huoltajia pyritään aktivoimaan Wilman käyttöön.

Opetus, kasvatus ja pedagoginen kehittäminen

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
Koulumme on tänä syksynä aloittanut Liikkuva koulu -toiminnan. Tähän liittyen valitsimme tämän lukuvuoden painopisteeksi Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3) -oppimiskokonaisuuden. Tavoitteena on auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

  • Koulullamme on päivittäin liikkuva välitunti klo 10.00-10.30.
  • Liikkuvalla välitunnilla on yleensä noin 3-4 kertaa viikossa koulutettujen välkkärien ohjaamaa toimintaa.
  • Kaikki 16 5.-6. luokkalaista ovat koulutettuja välkkäriohjaajia.
  • Myös opettajat ja koulunkäynnin ohjaajat voivat ohjata liikkuvia välitunteja.
  • Välitunneille hankitaan tarpeen mukaan lisää välineistöä.
  • Jokainen luokka huolehtii omasta välineistöstään.