Tukiopetus
Tukiopetus
Tukiopetus on tarkoitettu opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Tukiopetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta menestymään opinnoissaan ja selviytymään oppimiseen liittyvistä vaikeuksista. Kun vaikeudet on havaittu, tukitoimiin ryhdytään mahdollisimman nopeasti.
Aloitteen tukiopetuksen antamisesta tekee ensisijaisesti oppilasta opettava opettaja, joka myös tavallisesti huolehtii tukiopetuksen antamisesta, mutta ei välttämättä aina. Tukiopetus pyritään järjestämään yhteisymmärryksessä oppilaan huoltajien kanssa, ja heille annetaan tietoa tukiopetuksen järjestämisestä.
Tukiopetus on opetuksen muoto, jossa huomioidaan oppilaan yksilölliset tarpeet. Sitä voidaan käyttää niin yleisopetuksessa, erityisopetuksessa kuin valmistavassa opetuksessakin. Tukiopetuksessa oppilas saa yksilöllisiä tehtäviä joko yksin tai pienessä ryhmässä.
Tukiopetusta annetaan varsinaisten oppituntien ulkopuolella. Tukiopetusresurssi ja tarkempi selvitys tukiopetusjärjestelyistä määritellään lukuvuosittain koulun toimintasuunnitelmassa. Ennen tukiopetuksen aloittamista tehdään erillinen suunnitelma tukiopetuksesta (tukiopetuskerrat, ajankohta, pitäjä).
Annettu tukiopetus merkitään tukitoimena Wilmaan.
Tukiopetusperuste ei ole, jos oppilas on hakenut luvallista poissaoloa koulusta esim. lomamatkan johdosta. Tällöin huoltaja vastaa opetuksen antamisesta poissaolon aikana. Opettajalta saa aiheet, jotka tulee käydä läpi.