8.lk historia

2. maailmansota kertausmonisteen oikeat vastaukset
Oikea rivi: 1b, 2d, 3b, 4b, 5b, 6d, 7c, 8c, 9b, 10b, 11a, 12c, 13a, 14a, 15d

kpl 23-24 oppikirjan tehtävien oikeat vastaukset

s. 133
1. Haluttiin estää uuden suursodan(erit. Saksan ja Ranskan välillä) syttyminen lisäämällä keskinäistä
riippuvuutta ja yhteistyötä. Haluttiin pärjätä talouskilpailussa USA:n kanssa.
Lisäksi yhteistyöllä pyrittiin estämään kommunismin leviäminen Länsi-Eurooppaan.
2a) tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus
b) Alue, josta rajatarkastukset on poistettu. Ihmiset voivat liikkua vapaasti alueen maissa.
4. Oppilaan oma vastaus esim. euro

s. 137
1. 1980-luvun loppu oli ns. kulutusjuhlan aikaa. Ihmiset kuluttivat, matkustelivat ja ottivat lainaa surutta, koska
oletettiin nousukauden jatkuvan loputtomiin.
Epäonnistuneen talouspolitiikan ja Neuvostoliiton kaupan loppumisen takia Suomi ajautui syvään lamaan, jolloin
työttömien määrä nousi yli 500 000.
Ihmiset ja yritykset eivät pystyneet maksamaan velkojaan, jolloin pankit joutuivat vaikeuksiin.
Tuhansia yrityksiä meni konkurssiin.
Asuntojen hinnat romahtivat puoleen. Valtio leikkasi monia etuuksia ja palveluita.
2. Suomi pääsi mukaan eurooppalaiseen päätöksentekoon. Yritysten toiminta
kansainvälistyi. Euro tuli Suomen valuutaksi.
Matkustaminen EU:n sisällä helpottui.
3a) Väritelevisio, videonauhuri, astianpesukone. Tietokoneet ja matkapuhelimet alkoivat yleistyä v. 1990-luvun puolivälin
jälkeen
b) Lankapuhelimet ovat vähentyneet rajusti, koska matkapuhelimet ovat korvanneet ne.
Myös televisioiden määrä on kääntynyt laskuun tietokoneiden ja tablettien korvatessa ne.Video yms. nauhureiden markkinoita valtaa erilaiset suoratoistopalvelut esim. Netflix

3. koe kertausmoniste
kansandemokratia:sosialismi, sensuuri, Varsovan liitto, yritykset valtion omistuksessa, toisinajattelijoiden vaino, suunnitelmatalous
länsimainen demokratia: NATOn jäseniä, monta puoluetta, vapaat vaalit, markkinatalous, matkustusvapaus