Oppilaskohtainen tuki

Teksti

Oppilaskohtaista tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Oppilaalle kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista tukea niin, että oppilas voi suorittaa oppivelvollisuutensa ja saa pohjan opintojen jatkamiselle peruskoulun jälkeen. Oppilaskohtainen tuki voi koostua erityisopetuksesta sekä muista perusopetuksen tukimuodoista. Oppilaskohtaisen tuen antamisesta tehdään hallintopäätös, joka perustuu oppilasta opettavien opettajien tai moniammatillisen ryhmän laatimaan suunnitelmaan. Suunnitelmassa määritellään mm. opiskelun tavoitteet, oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi, oppilaan mahdollisuus osoittaa osaamisensa eri tavoin, arviointitavat ja ajankohdat, oppilaan itsearviointi sekä muut pedagogiset ratkaisut.

Oppilaskohtaista tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat yleisopetuksen ryhmässä, erityisopettajan tai erityisluokanopettajan pienryhmässä tai erityisluokassa.

Ennen oppilaskohtaiseen tukeen siirtymistä kokeillaan osa-aikaisen erityisopetuksen tukitoimia sekä tarkastetaan oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen riittävyys.