5 Asiakkuudet ja kumppanuudet

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen on painopistealue lukuvuonna 2019 - 2020. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamista.

Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Koulussa tulee tietoisesti luoda ja tarjota oppilaille osallisuuden kokemuksia ja osallistumismahdollisuuksia heitä koskevista asioista päätettäessä.

Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.

Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Oppilaskuntatoiminnan kehittämistä tuetaan keskitetysti mm. järjestämällä toiminnasta vastaaville opettajille koulutusta. Jokaisella koululla on oppilaskunta. Oppilaskunnan jäsenistä muodostetaan oppilaskunnan hallitus. Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.

Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toimintaa.

Linkit:
Perusopetuksen opetussuunnitelma: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri
Edu.fi: Osallisuus ja oppilaskuntatoiminta


Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.

Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.

Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.

Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.

Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.

Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:
- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- yhteisölliset oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.


Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.

Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus- ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun toimenpiteet

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Koulussa oppilaita kuullaan ahkerasti: opetuksen suunnittelussa, välituntitoiminnassa, ruokalistojen laadinnassa, teemapäivien ohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa sekä lähidemokratiassa (esim. uusi nimi Koulutielle -hanke). Oppilaiden toiveita kysellään ja kuunnellaan. Toimintatapana on käytetty esim. liikennevalotyöskentelyä opetuksen suunnittelussa: koulun toiminnoista säilytettävä (vihreä), kehitettävä (keltainen), lopetettava (punainen).

Muuruveden koululla on valittu Lasten parlamenttiin edustajat. Koulun oppilaskuntaa edustamaan on valittu elokuussa Oppilaskunnan hallitus.

Kodin ja koulun yhteistyö

Yhteistyö koteihin on avointa ja kasvatuskumppanuuteen perustavaa. Tilanteista riippuen opettajat käyttävät tiedottamiseen sopivaa tapaa (Wilma, oppilaan reissuvihko, puhelin, sähköposti, vanhempien henkilökohtainen käynti koululla). Tärkeintä on oikean tiedon välittäminen ja yhteisen ymmärryksen lisääminen. Palaute kodeista on ollut "hiljaista", tulkintana koulun puolesta on, että kasvatustyössä kodit kokevat koulun kulkevan kodin rinnalla sopivasti.

Vanhempainyhdistys on jäsenmäärältään pieni, mutta tarmokkuudellaan on auttanut koulua kiitettävästi mm. välinehankinnoissa, retkien järjestämisessä ja teemapäiviin osallistumisessa. Tukea on saatu sekä rahallisesti että auttavina aikuisina. Vanhemmat on toivotettu tervetulleiksi osallistumaan myös luokissa tapahtuvaan arkityöhön eli oppimiseen yhdessä. Vanhempia on kutsuttu mukaan myös koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän kokouksiin (yhteisöllinen, ennaltaehkäisevä oppilashuoltotyö).

Syksyllä 28.8.2019 on järjestetty koulun yhteinen vanhempainilta, joka jatkui kohdennettuna omissa luokissa. Kukin opettaja tapaa vanhemman/vanhemmat oppimiskeskustelun yhteydessä.

Muut kumppanuudet ja sidosryhmät


Arvokkaita yhteistyökumppaneita koululle ovat harrastetoimintaa tarjoavat yhteisöt: esim. kansalaisopisto, seurakunta, 4H, liikuntaseura ja paikalliset yrittäjät. Yhteistyö on mahdollistanut esim. retkiä ja teemapäiviä. Yhteistyö vireän kyläyhdistyksen kanssa mahdollistaa myös hienon Kylätalon käytön yhteisissä juhlissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä