Kansainvälisyysstrategia

Martti Ahtisaaren koulun kansainvälisyysstrategia


MARTTI AHTISAAREN KOULUN KANSAINVÄLISYYSSTRATEGIA

Martti Ahtisaaren koulun toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta perusopetusta. Koulussamme koetaan oppimisen iloa yhteistyölle avoimessa, ajanmukaisessa, turvallisessa, mahdollisimman kiireettömässä ja erilaisuutta kunnioittavassa ympäristössä. Työskentelemme yhdessä kiusaamattomuuden ja väkivallattomuuden edistämiseksi. Koulu toimii osallistavan ja yhteisöllisen kasvatuksen lähtökohtien mukaisesti. Korostamme toiminnassamme seuraavia periaatteita:” reilusti kavereina erilaisuutta suvaiten” ja ”yksilöllisesti yhdessä tulevaisuuteen luottaen”.



Kuopion kansainvälistymisstrategian pohjalta on laadittu voimassaoleva kansainvälisyysohjelma, joka samalla ohjaa kaupungin ja seudullisten kumppaneiden yhteistyötä . Ohjelman avulla edistetään kansainvälisyysfoorumeita alueella. Keskeisenä tavoitteena ovat mm. yleisen kansainvälisyyden edistäminen ja monikulttuurisuuden edistäminen. Arvoperiaatteina esiin nousevat:
- kansainvälisyydestä arkipäivää
- kaikkia osapuolia hyödyttävät yhteistyösuhteet
- jokaisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen.

Kuopion koulutuspalveluiden strategiassa ja viestintästrategiassa painotetaan kansainvälisyyttä, monikulttuurisuutta ja yhdessä toimimista. Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa kansainvälisyyskasvatuksella kannustetaan oppilaita ja opiskelijoita monikulttuuriseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.
Kuopiossa kansainvälistyminen ja kansainvälisyyskasvatus ovat osa koulujen opetussuunnitelmaa. Opetuksen tavoitteena on oppilaiden kasvaminen monikulttuurisuuteen ja kansainvälisyyteen sekä suvaitsevaisuuden edistäminen.

Kuopion paikallisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa määritellään opetusta ohjaavissa ratkaisuissa ja arvoperustassa kulttuurinen moninaisuus seuraavasti:

Kulttuurinen moninaisuus rikkautena

Perusopetus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Se on muodostunut ja muotoutuu eri kulttuureiden vuorovaikutuksessa. Opetus tukee oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin rakentumista ja kasvua aktiivisiksi toimijoiksi omassa kulttuurissaan ja yhteisössään sekä kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan. Samalla opetus vahvistaa luovuutta ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta, edistää vuorovaikutusta kulttuurien sisällä ja niiden välillä ja luo siten pohjaa kulttuurisesti kestävälle kehitykselle.

Eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevat ihmiset kohtaavat toisensa perusopetuksessa ja tutustuvat monenlaisiin tapoihin, yhteisöllisiin käytäntöihin ja katsomuksiin. Asioita opitaan näkemään toisten elämäntilanteista ja olosuhteista käsin. Oppiminen yhdessä yli kieli-, kulttuuri-, uskonto- ja katsomusrajojen luo edellytyksiä aidolle vuorovaikutukselle ja yhteisöllisyydelle. Perusopetus antaa perustan ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaisee toimimaan myönteisten muutosten puolesta.

Kansainvälisyys merkitsee aitoa ja aktiivista vuorovaikutusta. Se on kykyä suhtautua ennakkoluulottomasti ja suvaitsevaisesti itselle vieraisiin ihmisiin ja heidän kulttuureihinsa. Tämä edellyttää riittäviä kieli- ja vuorovaikutustaitoja sekä tietoa eri kulttuureista. Vahva kulttuuri-identiteetti merkitsee oman itsensä ja oman kulttuurin arvostamista. Muita kulttuureja ei koeta uhkana, vaan ne ovat yhtä arvokkaita kuin oma kulttuuri.

Martti Ahtisaaren koulun kansainvälisen toiminnan tavoitteena on tuoda kansainvälisyys kodin ja koulun ovelle. Teemme yhteistyötä eri taiteenalojen ja monikulttuurisuutta edistävien yhteisöjen ja toimijoiden kanssa. Kotikansainvälisyyden periaatteilla toimien uskomme, että tietoisuus ja käsitys todellisuudesta ja eri maiden kulttuurista ja taiteesta kehittyy toimien ja eläytyen. Jotta kasvamme suvaitsevaiseen maailmankatsomukseen ja kehitämme taitoamme rakentavaan yhteistyöhön, on meidän opittava tuntemaan paremmin toistemme kulttuuria.

#Herozerohero, kokeilukulttuuri -video