Kevät 2020

8AB KORONAFIILISAAKKOSET

ETÄLIIKUNTAA

 

Toteutimme liikunnassa viikon kestävän askelmittaushaasteen luokkien välisenä taistona.
Palkinnoksi voittajat saivat hyvän mielen :)
 

8B askelia 591 000

8A askelia 567 000

7B askelia 503 000

7A askelia 461 000

9B askelia 448 000

9A askelia 441 000
 

Aikamoinen määrä askellusta! 



 

LUKUKLAANI

Lukuklaani-hanke houkuttelee lukemaan
Lastenkirjainstituutti on toteuttanut Lukuklaani-hankkeen, jonka myötä Suomen ylä- ja yhtenäiskouluille lahjoitettiin miljoonan euron arvosta luettavaa. Suomen Kulttuurirahasto on myös mukana hankkeessa.
Meidän koulullemme kirjat saapuivat helmikuussa. Mukana on erityisesti nuorille suunnattua kaunokirjallisuutta. Myös pari tietokirjaa kuului pakettiin.
Kirjat ovat esillä ja lainattavissa luokassa 113.
Open lukuvinkki:
Angie Thomas: Viha jonka kylvät (2017) kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka elää amerikkalaisen kaupungin slummissa mutta käy koulua turvallisemmalla ja “paremmalla” alueella. Starrin elämä järkkyy, kun poliisi ampuu hänen kaverinsa Khalilin eräänä iltana, kun nuoret ovat ajamassa pois juhlista. Starr joutuu tapauksen selvittelyyn mukaan ja pohtimaan, ovatko kaikki ihmiset samanarvoisia lain edessä.
Kirjassa Starr on minäkertojana ja kieli on mukavan rentoa. Rotujen väliset ristiriidat on kuvattu uskottavasti.

Lukunäyte kirjasta:
Seiskalla mä tein sen virheen, että kutsuin ne yökylään. Mutsi oli luvannut, että me saadaan lakata kynnet, valvoa vaikka koko yö ja syödä niin paljon pizzaa ku huvittaa. Siitä piti tulla yhtä mahtava viikonloppu ku ne, joita me vietettii Haileyn luona. Vietetään toisinaan vieläkin. Mä kutsuin myös Kenyan, jotta voisin kerrankin olla kaikkien kolme kanssa yhtä aikaa.
Hailey ei tullut. Sen faija ei halunnut, että se on yötä “slummissa”.
Kirja oli mielestäni koukuttava, ja synkkien tapahtumien lisäksi myös huumorilla on paikkansa tässä nuortenkirjassa.
Teksti ja kuva: Jaana Timonen

Helmikuu 21.2.2020

Språkambassadören Venla Luukkonen från Örebro. Kielilähettiläs kertomassa ruotsin merkityksestä hänen elämässään.

Helmikuu 21.2.2020

Kuopion Ankkuriryhmästä Daniel ja Tuomo kävivät kertomassa tärkeää asiaa koulukiusaamisen tunnistamisesta, siihen puuttumisesta ja sen seurauksista. Toinen päivän teema oli somekäyttäytyminen.

Helmikuu 11.2.2020 Mahdollisuuksien metsä: Niina Mäntyniemi ja Noora Ratilainen Maaseutuammattiin Ry

Mikä ihmeen mahdolli­suuksien metsä?

Mahdollisuuksien metsä - Suomen suurin työpaikka on ylä­koulun 8.-luokkalaisille suunnattu koulu­kampanja. Kampanjassa metsä­teollisuuden ammattilaiset eli metsä­lähettiläät vierailevat perus­kouluissa kertomassa metsä­alan mahdollisuuksista, tuotteista sekä innovaatioista. Vierailun aikana nuoret saavat käsityksen siitä, millaista metsä­teollisuus tänä päivänä on: minkälaisia moni­puolisia opiskelu- ja työ­mahdollisuuksia se tarjoaa, miten alalla kiinnitetään huomiota vastuullisuuteen ja mitä kaikkea puusta valmistetaan.

Mahdollisuuksien metsä -kampanjaa ovat toteuttaneet vuodesta 2013 lähtien Metsäteollisuus ry ja Suomen Metsäyhdistys yhdessä metsä­teollisuus­yritysten kanssa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä