7-LUOKKA

MATEMATIIKKA

Netissä talouteen ja yritystoimintaan liittyviä pelejä tai pulmatehtäviä.

Esim. mini-zaldo, zaldo, yrittäjyystesti, taloussankari

KEMIA

Kestävän kehityksen liiketoimintaa.

Tutustumiskäynti jätteiden keräyspisteelle.

Yhteinen koonti liikeideoista, joissa voisi hyödyntää/vähentää jätteiden muodostumista.

Millaista toimintaa jo Juankoskella on ja mitä voisi kehittää lisää?

MUSIIKKI

Musiikkialan töiden kirjo on laaja ja monipuolinen, esimerkiksi:

artisti

muusikko

roudarit

lauluntekijä, säveltäjä

näyttämötekniikka (äänentoisto, videot, efektit)

konserttijärjestäjä

kapellimestari

näyttämömestari

ohjelmatoimisto

levy-yhtiöt

keikka- ja oheistuotteiden myynti



Kevyen musiikin alalla on ollut perinteisesti paljon freelancer (vapaita, sitoutumattomia)

-toimijoita. Heillä ei ole säännöllistä työsuhdetta ja palkkaa.

Nykyään tarvitaan moniosaamista. Kysyntää on niille, jotka hallitsevat musiikin eri tyylilajit, omaavat hyvät esiintymis- ja sosiaaliset taidot, osaavat soittaa useampaa soitinta, ovat perillä musiikkiteknologiasta, ovat tilannetajuisia yhtyesoittajia, kykenevät improvisoimaan, omaavat riittävän musiikillisen yleissivistyksen sekä osaavat tuotteistaa ja markkinoida omaa osaamistaan.

Oman yrityksen kautta tapahtuva työskentely antaa usein vaihtoehtoja toimia ja mahdollistaa paremman näkyvyyden sekä uskottavuuden markkinoilla. Ala muuttuu jatkuvasti, esim. se digitalisoituu ja levyjä myydään yhä vähemmän.

MAANTIETO

Oppilaat tutustuivat luontomatkailuun ja suunnittelivat omat luontomatkat ja laskivat niiden kustannuksia. 

KUVAAMATAITO

Kuvataide, yritysjuliste

7A ja 7B luokan oppilaat valmistivat noin kahden tunnin työnä julisteen eli esittelyn yrityksestä, jossa he olivat vierailleet ja johon he olivat tutustuneet laatimiensa haastattelukysymysten kautta. Osa oppilaista ei ehtinyt toteuttamaan vierailukäyntiä, koska etäopetus alkoi. He etsivät tietoa verkon kautta yrityksestä, josta yritysjuliste tehtiin.

Oppilaat ideoivat, luonnostelivat/suunnittelivat ja tekivät yritysesittelyn, jossa heidän tehtävänä oli mainostaa ja esitellä kyseistä yritystä.

Oppilailla oli toteutusvaihtoehtoina paperisen tai sähköisen julisteen tekeminen esim. PowerPoint-esityksenä.

Oppilaat saivat ohjeita ja vinkkejä yritysjulisteen tekemisen tueksi.

Oppilaat tallettivat työnsä OneDriven Kuvataide-kansioon ja jakoivat työnsä sähköisesti O365-sovelluksen kautta opettajalle.

ENGLANTI

7A: Yrityssanastolista englanti - suomi

7B: Yrityssanastolista englanti - suomi

 

kotitalous

Kotitalouden MOK 

TEHTÄVÄNANTO:

Sinun pitää laskea paljonko maksaa yhden munkin ja 1 litraa simaa raaka-aineet. Niiden ohjeet löytyvät kotitalouden kirjasta s. 304-305. 

Kun olet laskenut hinnat, mieti mikä olisi hyvä myyntihinta niille. Tämä voisi olla yksi hyvä keino kerätä luokkaretkirahaa.



ERÄS VASTAUS:
Munkin kappale hinta on 0,26€ ja siman litra hinta on 0,53€. Ehdotukseni munkin myyntihinnasta on 1€ ja yksi mukillinen simaa ehkä 0,50€.

 

 

 

äidinkieli -liikunta-kuvaamataito yhteistyössä

Seiskat kirjoittivat listan paikallisista yrityksistä ja sitten ryhmille arvottiin omat yritykset. Ryhmä soitti yritykseen ja sopi haastatteluajankohdan. Puhelinsoittoa ja haastattelua harjoiteltiin etukäteen. Osa haastatteluista tapahtui suullisesti/kirjoittaen, osa nauhoittaen/ myöhemmin puhtaaksikirjoittaen ja osa videoitiin. Oppilaat käyttivät kauempana oleviin yrityksiin siirtymisiin myös liikunnantunteja. Kuvaamataidossa yrityksille tehdään mainoksia ja esittelyjulisteita. 
 
KIITOS SEURAAVILLE YRITYKSILLE: KAMPAAMO VISIO, S-MARKET, KOILLIS-SAVON SÄHKÖ, TILITOIMISTO KORHONEN, HIEROJA SONJA KEINÄNEN, HK-MAALAAMO, INSTRUMENTARIUM, VEHNÄNEN, PATIS, KOBANI, PIENKONEKORJAAMO, APTEEKKI, PLAKKARI, SEPON URHEILU , HEVOSHAAN GRILLI, LIKI

Alla muutamia haastatteluja.

HK-MAALAAMO

HK-Automaalaamo haastattelu:

Kysymykset:

1 milloin yritys on perustettu?

2 mikä on harvinaisn auto mikä on käynyt maalamossa?

3 kauanko kestää maalata yksi auto?

4 onko traktoreita tullut maalattua?

5 kuinka pitkä on työaika?

6 onko työ raskasta?

7 mitä kouluja pitää käydä?

8 onko työntekijöitä?

9 paljonko rahaa menee maaleihin?

10 kuka olette?

 

Vastaukset:

1 yritys on perustettu 2003

2 harvinaisin auto on sl mersu

3 yhden auton maalaaminen kestää viikon

4 traktoreita on tullut maalattua useita

5 työ-aika on 7-16

6 työ on omalla tavalla raskasta

7 perusammattitutkinto ja paljon harjoittelua

8 työntekijöitä on 4

9 noin 25-30% sen materiaaleista

10 hän on Heikki Kekäläinen

 

Haastattelijat: Eetu ja Sampo

HEVARI

HEVOSHAAN GRILLI HAASTATTELU 

Mikä on työssäsi parasta? Ihmisten kanssa oleminen ja asiakkaitten kanssa jutteleminen

Minkälaiset työ vuorot teillä on? Kaksi vuoro työtä kuuden ja puolen tunnin työ vuoroja

Mikä on suosituin tuote? Grillin puolelta makkara perunat

Mikä on vaikeinta työssäsi? Ei ole mitään vaikeaa

Kuinka monta työntekiää täällä on töissä? Työn tekijöitä täällä on kaksi

Kuinka kauan olet ollut täällä töissä? Olen työskennellyt täällä kolmetoista vuotta

Minkälainen koulutus tarvitaan tähän työhön? Ei mitään kai pitää olla kahdeksantoista vuotta että voi myydä kaikkia tuotteita

Onko tässä työssä hyvä palkka? Kyllä tällä palkalla elää

Onko työsi itsenäistä? On itsenäinen työ

Onko työsi mieluisin sinulle? On minulle mieluisin työ juuri sen itsenäisyyden takia

 

PATIS

Pataruukki

 

 Kysymykset:

  1. Mikä nimesi on?
  2. Millaista on olla yrittäjä?
  3. Mitä yrittäjä tekee?
  4. Mikä on yrityksesi tavoite?
  5. Mikä inspiroi sinua yrittämään?
  6. Jos et olisi yrittäjä, mitä muuta työtä tekisit?
  7. Kuinka kauan olet ollut yrittäjänä?
  8. Montako työntekijää sinulla on?
  9. Mitä koulutuksia sinulla on?
  10. Onko yrittäjällä paljon vapaa-aikaa?

 

Vastaukset:

  1. “Karoliina Mönkkönen”
  2. “Mukavaa, ja palkitsevaa. On kiva kun voi tehdä itselleen töitä.”
  3. “Yrittäjä tekee tosi paljon töitä. Tottakai huolehdin että henkilökunnalla on kaikki hyvin, teen kaikki toimistotyöt, paljon paperitöitä, lakipykälien seuraamista ja muut suorittavat työt.”
  4. “Konsepti on se, että saan asiakkaat viihtymään ja että pystyisimme tarjoamaan mahdollisimman monenlaisia ravintolapalveluita.”
  5. “Se, että tahdon tehdä itselleni työpaikan ja samalla tarjota työpaikkoja muillekkin. Myös se ettei tältä kylältä loppuisi nimenomaan tämä ravintola.”
  6. “Varmasti olisin jotenkin ravintola-alalla töissä, todennäköisesti tässä lähellä, ehkä Tahkolla tai Kuopiossa.”
  7. “Kohta kaksi vuotta.”
  8. “Minulla on kolme vakituista työntekijää ja 4 sesonki työntekijää.”
  9. “Minulla on vain ravintola-alan peruskoulutus.”
  10. “Ei, yrittäjillä ei ole vapaa-aikaa.”

 

Tekijät: Ella ja Meena 7a

KOBANI

Kobani haastattelu

Kysymykset:

1.Kuka olet? - Kendall Gulbeden

2.Mikä on huonointa työssäsi? - Jos ei ole vapaata

3.Mikä on suosituin ateria? - Talon special

4.Montako työntekijää sinulla on? - vain yksi ja kesällä harjoittelijoita

5.Mikä on helpointa työssäsi? - Ei tiedä mitä sanoa

6.Mikä työssäsi on parasta? -

7.Mikä on vaikeinta työssäsi? -Siivoaminen

8.Kuinka paljon täällä käy asiakkaita? -40-50 arkena ja viikonloppuisin 80

9.Minkälaista on olla yrittäjä? -Kivaa

10.Suositteletko yrittäjyyttä? -Ei

HIEROJA

Hieroja

 

1.Kuka sinä olet?

-Sonja Keinänen

  1. Mikä on yrityksesi nimi?

-Koulutettu hieroja Sonja Keinänen

3.Mistä sait innostuksen tähän ammattiin?

-Puoli vahingossa. Huomasin Koillis-Savossa ilmoituksen että Kuopion hierojakoulu hakee opiskelijoita ja siltä tiimoilta päätin lähteä opiskelemaan sitä.

  1. Millainen koulutus täytyy olla?

-Se koulu minkä minä kävin oli yksityinen koulu eli siinä oli lukukausimaksu. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä teoreettisia aineita. Pelkästään käytäntö ja anatomia.

  1. Missä opiskelit hierojaksi ja kauanko opiskelu kesti?

-Opiskelin Kuopion hierojakoulussa ja opinnot kestivät 10 kuukautta.

  1. Mitä teit ennen yrittäjäksi ryhtymistä?

- Olin jonkun aikaa työttömänä ja jonkun verran siivoustöissä ja mainostenjakajana.

  1. Milloin perustit yrityksen?

- 6 vuotta sitten

  1. Mikä yritys muoto on?

- Toiminimi

  1. Onko yrityksessä muita työntekiöitä?

- Ei ole. Teen yksin töitä.

  1. Tavoitteesi yrityksen suhteen?

- Saada asiakkaita

  1. Jos näillä tiedoilla ja kokemuksella aloittasit uudelleen yrittäjänä, tekisitkö jotain toisin?

-Juankoskella yrityksen aloittaminen tuntui helpolta joten en oikeastaan halua tehdä mitään toisin. Kaikki on mennyt hyvin.

 

Tekijät: Aino, Linnea, Anna

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VEHNÄNEN

Nimi: Seppo Heikkinen

Yrityksen nimi: Konditoria Vehnänen

Myydyin tuote: riisipiirakka, kahvi

Montako työntekijää: 4

Miksi valitsit tämän? : leipää ihminen tarvitsee jokapäivä

Milloin aloitit yrityksen : 1986

Yrityksen hyvät puolet?: saa olla ihmisten kanssa ja tehdä/syödä hyviä tuotteita

Yrityksen huonot puolet: yötyö

Milloin ryhtyi yrittäjäksi: 1986, oli ennen ravintolalalla

PIEKKARI

Pienkonekorjaamo

haastattelu

 

Minkälaista yrittäjyys on?

Siinä on itsensä herra ja oma vapautensa.

Mitä työturvallisuus asioita työssä pitää ottaa huomioon?

Henkilökohtainen terveydenhuolto ja asialliset turvavarusteet.

Mikä on parasta työssäsi?

Juokseva työaika.

Mitä koulutuksia työhön tarvitaan?

Asentajatutkinto ja yrittäjä tutkinto.

Mitenkä pitkiä työpäiviä teet?

1h-10h.

Mihin vuodenaikaan on eniten asiakkaita?

Kesälomakautena

 

 

APTEEKKI

APTEEKKI

  1. Paljon työntekijöitä teillä on tässä apteekissa

- meillä on noin 8 työntekijää

  1. mitä koulutuksia tarvitsee että voi päästä apteekkiin töihin

- yliopistossa käydä 5 vuotta yhteensä. Provisoriala ja farmaseuttiala

  1. tuleeko sinulle koskaan tylsää tämän tapaisessa työpaikassa?

- Ei tule tylsää asiakaspalvelua enimmäkseen siinä menee aikaa hyvin

  1. montaa eri lääkettä täällä myydään?

- noin 500-1000

  1. PIdätkö sinä työpaikastasi

- kyllä pidän.