Ympäristöoppi

Digikasvio - Metsä

Suunnittele ja tee digikasvio.

1. Mene metsään ja kuvaa kasvioosi vähintään 20 metsän kasvia.
Kuvissa tulee olla tunnisteena oma nimesi (tunniste on tehty koulussa valmiiksi).
Kasveista kannattaa ottaa useampi valokuva, jotta voit kotona valita parhaat kuvat. Suuremmista kasveista, kuten puista, kannattaa ottaa useampi kuva (esim. kokokuva ja lähikuva lehdestä, puun rungosta tai kävystä). Sienistä kannattaa ottaa kuva sekä yläpuolelta että alapuolelta. Muuten tunnistaminen on hyvin hankalaa. Tarkista, että kuvaamasi kasvi on kuvassa pääosassa.

2. Siirrä kuvat omaan sähköpostiisi. (etunimi.sikunimi@pokri.fi).

3. Koulun Office-ympäristössä kuvista tehdään Power Point- esitys. Järjestä kuvat kasvioosi loogisesti. Koulussa teemme yhdessä dioja valmiiksi eri metsäkerrosten mukaan niin, että kasvit on helppo sijoittaa omiin ryhmiinsä (puukerros, pensaskerros, kenttäkerros ja pohjakerros). Siirrä kuva kasvistasi oikealle paikalle (puut puukerrokseen). 

3. Tunnista lajit. Paras opas on tietysti joku toinen henkilö, joka tietää paljon kasveista ja osaa kertoa niistä mielenkiintoisia juttuja. Omatoimiseen kasvien tunnistukseen on perinteisten kasvikirjojen ohella saatavilla myös digioppaita. Katso esim. Luontoportti.fi

4. Mainitse kunkin kasvin osalta seuraavat asiat:
kasvin suomenkielinen nimi,
kasvin tieteellinen nimi,
kuvauspaikka (esimerkiksi Porin metsä),
kuvausaika, 
mihin kasvia voidaan käyttää.

4. Palautus digikasvion ryhmäpalautuskansioon siinä olevan ohjeen mukaan syyskuun loppuun mennessä.


Esimerkkejä lajeista omaan digikasvioon
Puut: hieskoivu, rauduskoivu, metsäkuusi, lehtikuusi, metsähaapa, metsävaahtera, metsämänty, kotipihlaja, lehtosaarni, metsätammi, tervaleppä, tuomi

Pensaat: lehtokuusama, metsäkataja, näsiä, vadelma

Ruohovartiset: hiirenvirna, juolavehnä, järviruoko, keltakannusruoho, keto-orvokki, ketunleipä , kevätpiippo , kielo, pikälehtikihokki, pyöreälehtikihokki, kissankello, koiranheinä, koiranputki, kultapiisku, maariankämmekkä, mesiangervo, metsälauha, metsätähti, metsäkurjenpolvi, niittyleinikki, oravanmarja, peltokorte, puna-apila, päivänkakkara, syysmaitiainen, tupasvilla, voikukka

Sammalet ja jäkälät: karhunsammal, metsäkerrossammal, kangasrahkasammal, poronjäkälä, seinäsammal

Varvut: kanerva, isokarpalo, mustikka, puolukka, sianpuolukka, suokukka, vaivaiskoivu, vanamo, variksenmarja

Sienet: punainen kärpässieni, rusokärpässieni, kuusihaarakas, kuusenleppärousku

Käytän arvioinnissa tällaista ohjeistusta.

Arvosana 7: Kasviosta löytyy 15 oikein tunnistettua kasvia.

Arvosana 8: Kasviosta löytyy 20 oikein tunnistettua kasvia, jotka on sijoitettu oikein metsän kerroksiin.

Arvosana 9: Kasviosta löytyy 20 oikein tunnistettua kasvia, jotka on sijoitettu oikein metsän kerroksiin. Kasveista löytyy lisätietoa.

Arvosana 10: Kasviosta löytyy 20 oikein tunnistettua kasvia, jotka on sijoitettu oikein metsän kerroksiin. Kasveista löytyy lisätietoa. Kuvat on selkeitä. Kasvio on tehty annattujen ohjeiden mukaisesti ja siitä näkyy, että sen eteen on nähty vaivaa.

Kasviota tehdän koulussa useammilla oppitunneilla. Mikäli kasviota ei saa koulussa valmiiksi, se tehdän kotona loppuun. Lopullisen kasvion palautus on syyskuun loppuun mennessä.


 
1. Aseta julkisuus omalle työllesi niin, että kaikki internetin käyttäjät näkevät sen. (Omalla profiilisivulla, tekemäsi sivun kohdalla. Julkisuus ->Lukijat -> Lisää käyttäjiä ->Kaikki Internet Käyttäjät -> Lisää valitut henkilöt)
2. Jaa (löytyy oikeasta yläreunasta) -> kopioi pysyvä osoite
3. Palauta linkki (Liitä kopioitu linkin osoite). Alapuolelle voit kirjoittaa linkkitekstiksi esim. Digikasvio. Salli kommentit!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä