YSTÄVÄNPÄIVÄDISKO 


 14.2. meillä oli ystävänpäivä disko, joka pidettiin hallissa. Disco aukesi kello 11.45 ja loppui kello 13.30.
 

Disco oli jaettu 1–5-luokkalaisille ja 6–9-luokkalaisille, mutta me saimme 15 minuuttia yhteistä aikaa. 

Musiikkia soitettiin kaiuttimesta. Siellä sai tanssia, käydä kioskilla tai olla kavereiden kanssa. 


Disco järjestettiin kiusaamisen ja huonojen käytöstapojen vastaiseksi tapahtumaksi. Aiheena oli hymy ja hyvät sanat, mikä tarkoittaa hauskan pitoa ja hyvää käytöstä. Se oli ensimmäinen juhla pitkään aikaan, jossa koko koulu oli yhdessä, koska korona esti ennen yhteiset juhlat. 


Hauskin asia tapahtumassa oli julistekilpailu, johon kaikki saa osallistua, mutta kaikki eivät halunneet. Juhlien piirrokset olivat hymy ja hyviin asioihin liittyviä asioita. Kaikista ystävällisin juliste voittaisi. 

Disko oli ihan kiva, koska olin kavereiden kanssa koko diskon aikana. Musiikki oli ihan ok, koska me itse saatiin päättää mitä lauluja tuli, mutta kaikkia musiikkeja ei pystytty laittaa, koska lauluja oli tosi paljon. 

Tässä kilpailuun osallistuneita julisteita 7.-luokalta. Isompien sarjan voitti värikäs työ, jossa sydän keskellä.