Viialan koulun oppimiskäsitys

Elinikäisen oppimisen lähtökohtana on nykyhetken tärkeyden huomaaminen sekä kasvaminen yhteiskunnan jäseneksi. Tavoitteena on opettaa oppilaita tiedostamaan elämän monet mahdollisuudet ja herättää uteliaisuutta tulevaisuutta kohtaan. Oppilaita osallistetaan oppimisprosessiin ja tuetaan innostusta uutta kohtaan.

Viialan koulussa ajattelun taitojen vahvistumista pyritään tukemaan tarjoamalla oppilaille ja koulun aikuisille kiireetön työskentelyilmapiiri ja kannustamalla luoviin ratkaisuihin. Ajattelun taitojen kehittymistä tuetaan oppilaslähtöisesti. Oppilaille opetetaan tietoisesti erilaisia työskentelytapoja sekä välineiden käyttöä. Tavoitteena on, että oppilas tunnistaisi itselle suotuisimmat tavat oppia. Kun tietoisuus itsestä oppijana kehittyy, oppilasta kannustetaan päättelemään ja käyttämään tilanteeseen sopivia työskentelymalleja.

Opettajan lämminhenkisyys ja luottamus opettajan ja oppilaiden välillä tukevat positiivisesti tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Vuorovaikutustilanteissa harjoitellaan vastuuta, ja samalla aletaan oppia syy-seuraussuhteita. Tunteiden tunnistamista, tunnetaitoja ja vuorovaikutusta harjoitellaan tietoisesti esimerkiksi ryhmätyötaitojen harjoittelun yhteydessä.