Oppilaskunta
Oppilaskunta ja oppilaskunnan hallitus perustettiin koulussamme vuonna 2006.
Meidän koulussamme toimii oppilaskunta. Oppilaskunnan toimintaa organisoi oppilaskunnan hallitus.
Oppilaskunnan hallitus koostuu pienestä määrästä koulumme oppilaita 1. luokasta ylöspäin.
Hallitus järjestää pieniä tapahtumia lukuvuoden aikana. Oppilaskunnan hallitus kuuntelee muiden luokkien ehdotuksia. Hallitus on järjestänyt mm. jalkapalloturnauksen, piirustuskilpailun ja osallistunut eri juhlien järjestelyihin.
Oppilaskunta osallistuu Viialan koulun toiminnan kehittämiseen osallistumalla koulumme kokouksiin. Lukuvuonna 2018-2019 uutena toimintamuotona otettiin henkilökunnan tiimikokouksiin osallistuminen. Oppilaskunta osallistui lukuvuosisuunnitelman ideointiin syksyllä 2018 keräämällä koko koulun oppilaiden toiveet tapahtumista, juhlista ym.
Oppilaskunta on osallistunut koko Kouvolan yhteiseen Lapsiparlamenttiin sekä tekee yhteistyötä Nuvan (nuorisovaltuusto) kanssa.
Hallitus pitää virallisen kokouksen kerran kuussa ja tarvittaessa tapaa useamminkin.
Oppilaskunnan oma ilmoitustaulu sijaitsee musiikkiluokan vieressä. Ilmoitustaululla on luettavissa pöytäkirjat ja esityslistat, jotka löytyvät myös sähköisinä koulun omasta verkkokansiosta. (Asemalta R).
Ilmoitustaululta löytyvät myös muut ajankohtaiset asiat.