Genrekirjallisuustyö

KIRJALLISUUSTEHTÄVÄ: Genrekirjallisuus

 

Loppukevään aikana kokoat kirjallisuuskansion valitsemastasi genrestä. Sisältöä kootaan pääosin kotona, ja kansion tekstit voi kirjoittaa joko käsin tai koneella. Kansion viimeinen palautuspäivä sovitaan toukokuun alkuun. Ota huomioon, että samoihin aikoihin tullaan koulussa työstämään myös puhetta, joten suunnittelu ja aikataulutus kannattaa tehdä huolella.

 

Kirjallisuuskansion sisältö:

 

A) Valitse luettavaksesi kirja jostain seuraavista genreistä: rikoskirjallisuus, kauhu, scifi, fantasia. Kirjan soisi olevan sellainen, jota et ole aiemmin lukenut. Kelpuuta kirja opettajalla (joko suullisesti tai esimerkiksi Wilman kautta)!

 

  1. Johdanto: Esittele lyhyesti, mitä kirjallisuudenlajia ja teosta tai teoksia kansiosi käsittelee. Johdattele aiheeseen – esittele esimerkiksi valitsemasi kirjallisuudenlajin ominaispiirteitä, historiaa, tunnetuimpia teoksia ja kirjailijoita. Tekstin pituus on enintään 400 sanaa.
  2. Kirjan esittely: Esittele lukemasi kirja. Käsittele teoksen aihe, juoni, henkilöt, miljöö ja teema. Esittele, minkälaisia lajille tyypillisiä piirteitä teoksessa on. Tekstin pituus on 200–600 sanaa; älä käy tarinaa läpi liian yksityiskohtaisesti.
  3. Kirjailijan esittely: Kerro teoksen kirjoittajasta ja hänen tuotannostaan. Tekstin pituus on enintään 200 sanaa.
  4. Kirja-arvostelu: Kirjoita lukemastasi teoksesta perusteltu arvostelu. Tekstin pituus on enintään 400 sanaa.

 

Merkitse käyttämäsi lähteet. Muista, että plagiointi (jonkun toisen kirjoittaman tekstin ottaminen omiin nimiin) johtaa työn hylkäämiseen ja jälki-istuntoon. Myös tekoälyn luoman tekstin käyttö sellaisenaan rinnastuu plagiointiin.

 

B) Kirjoita oma fiktiivinen kertomus, joka kuuluu käsittelemääsi genreen. Aiheen ja käsittelytavan saa valita vapaasti. Kirjoita kuitenkin selvästi genretarina – klišeitä saa hyödyntää! Kertomuksella ei ole pituusrajoituksia; älä jätä sitä liian lyhyeksi äläkä venytä suotta.