kpl 46 - Paloturvallisuus tehtävien vastaukset

1. Palokuolemista suurin osa johtuu häkämyrkytyksestä.
a. Mitä tapahtuu, jos ihminen hengittää häkää?
Hengitysilmassa oleva häkä siirtyy keuhkoista vereen ja samalla hapen saanti vaikeutuu. Mitä enemmän hengitysilmassa on häkää, sitä vaarallisempi tilanne on.
b. Mitkä ovat häkämyrkytyksen oireet?
Aluksi ihmisen tajunta heikkenee, vähitellen hän menettää tajuntansa kokonaan ja mikäli hengitysilmassa on häkää runsaasti, ihminen tukehtuu hapen puutteeseen.
c. Millaiselta hiilloksen pitää näyttää, jotta tulisijan peltien sulkeminen on turvallista?
Niin kauan kun hiillos palaa eli on väriltään punaista, tulisijan peltejä ei saa sulkea. Jos pellit sulkee liian aikaisin huoneilmaan voi tulla häkää.

2.
Miten tulee toimia seuraavissa tilanteissa? Perustele.
a. Paistinpannulla ollut rasva syttyy yllättäen tuleen.
Rasvapalo pitää aina sammuttaa tukahduttamalla, esimerkiksi kattilankannen tai sammutuspeitteen avulla. Vedellä ei saa syttynyttä rasvaa sammutettua.
b. Leivänpaahtimessa ollut leipä juuttuu paahtimeen, josta alkaa nousta mustaa savua.
Irrota ensimmäiseksi pistoke pistorasiasta ja poista vasta sen jälkeen juuttunut leipä paahtimesta. Näin estät tulipalon ja vältyt mahdollisesta sähköiskulta.
c. Häkävaroitin alkaa hälyttää, mutta huoneessa ei näy savua.
Häkä on väritöntä kaasua ja näin ollen sitä ei voi nähdä. Häkävaroittimen varoittaessa on syytä pelastautua raikkaaseen ulkoilmaan, ennen kuin tajunta hämärtyy.

3. Perustele seuraavat tärkeät ohjeet.
a. Jos paloa ei saa hallintaan parissa minuutissa, on tärkeää pelastautua mahdollisimman nopeasti.
Noin kolmen minuutin kuluttua palon syttymisestä huone voi täyttyä polttavista ja myrkyllistä savukaasuista.
b. Jos kerrostalossa syttyy tulipalo, älä koskaan lähde savuiseen rappukäytävään.
Savuinen rappukäytävä on kuolemanloukku, sillä sakeassa savussa ihminen menettää suuntavaistonsa ja hänen on vaikea löytää tietään ulos vaikka ympäristö olisi tuttu.

4. Katso viereisen sivun turva- ja opastekilpiä.
a. Löydätkö samanlaisia koulun käytäviltä? Kuinka monta erilaista merkkiä löysit? Ota kustakin merkistä valokuva ja selvitä, mitä se tarkoittaa.Vastaukset vaihtelevat yksilöllisesti.
b. Mitä eroa on vihreillä ja punaisilla merkeillä? Punaiset merkit opastavat alkusammutusvälineiden luo. Vihreät merkit opastavat poistumaan palavasta rakennuksesta.

5. Lue oheinen kuvaus erään elokuvan jännittävistä hetkistä.
a. Arvioi, miten hyvin filmissä kuvattu tilanne vastaa todellisuutta. Perustele.
Filmissä on useita virheellisiä yksityiskohtia: Todellisuudessa rakennus olisi niin täynnä savua, ettei sankari näkisi eteensä. Ilman palomiesten savusukelluspukua ja muita suojavarusteita hän kuolisi hetkessä.
b. Mieti, miksi elokuvissa ei kuvata tulipaloja sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.
Todellisen tulipaloympäristön katsominen elokuvassa olisi tylsää, koska filmissä näkyisi vain savua tai pimeyttä.