Maantieto ja paikan syvin olemus
Maantieto on peruskoulun oppiaine, joka tunnetaan ylemmilla opintoasteilla (lukiossa, yliopistossa) nimellä maantiede. Maantieteen tavoin myös maantiedossa perehdytään maapalloon ja sillä esiintyviin ihmisen ja luonnon aikaansaamiin ilmiöihin. Tavoittena on ymmärtää näiden ilmiöiden säännönmukaisuuksia, syitä sekä vuorovaikutussuhteita. Olennaista maantiedossa on opiskeltavan asian liittyminen paikkaan tai alkueeseen: tämän vuoksi erilaiset kartat ovat maantiedon keskeisin työkalu. Toisin kuin alemmilla luokilla, yläkoulussa maantieto arvioidaan omana oppiaineenaan.


Maantiedon opiskelussa olennaista on:
- Alueellisuus – Maantiedossa maapallon ilmiöitä tarkastellaan johonkin alueeseen liittyen. Alue voi olla globaali (maailmanlaajuinen) tai hyvinkin pieni (vaikkapa yksi kaupunginosa). Tarkoituksena on oppia havaitsemaan alueiden välisiä eroja myös omassa arkiympäristössä.
- Maantieteellinen maailmankuva – Maantiedon tavoitteena on rakentaa laaja-alainen käsitys ympäröivästä maailmasta ja hahmottaa sen alueellisuus sekä alueiden ja kulttuurien erityisluonne.
- Erilaiset ympäristöt – Maantiedon aiheena ovat niin erilaiset luonnonympäristöt, rakennettu ympäristö kuin aineetonkin ympäristö (esimerkiksi kulttuurinen ympäristö).
- Silta luonnontieteen ja yhteiskunnallisen tieteen välille – Maantieto jakautuu luonnonmaantietoon ja ihmismaantietoon. Sama oppiaine yhdistää siis sekä luonnontieteellisen että yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Maantiedon puitteissa voidaankin opiskella lähes kaikkea maan ja taivaan välillä!
- Ajankohtaisuus – Maantieto tarkastelee maailman tapahtumia tässä ajassa. Toisaalta historia ja maantieto limittyvät myös tiiviisti yhteen...
- Erilaisten elinympäristöjen ja kulttuurien tuntemus ja kunnioittaminen – Maantieto on kansainvälisyyskasvatusta parhaimmillaan. Tiedon lisääminen vähentää turhia ennakkoluuloja, mutta antaa tilaa myös perustelluille kriittisille näkemyksille.
- Vastuullisuus – Maantiedon opiskelun tärkeänä tavoitteena on aktiivinen kansalaisuus ja kestävän elämäntavan toteuttaminen.
Mukavia ja valaisevia hetkiä maantiedon opiskelun parissa!