Erasmus+ -vierailuviikko Suomessa

Viikko 19 on Erasmus+ -hankkeen Suomen-vierailuviikko. Ryhmät saapuivat Kouvolaan sunnuntaina. Unkarista saapui seitsemän opettajaa ja kaksi oppilasta. Espanjasta tuli kolme opettajaa ja kaksitoista oppilasta. Oppilaat majoittuivat koululaisten koteihin ja opettajat hotelleihin. Sää suosi ja nuoret saivat uusia kansainvälisiä ystäviä itselleen.

Maanantai 9.5.
Koulu oli koristeltu vastaanottamaan vieraat. Oppilaat tulivat omien vieraidensa kanssa oppitunneille ja vierailevat opettajat saapuivat opettajien kyydeillä koululle. Kaikilla mailla oli esiteltävänä omia projektiharjoituksiaan ja niitä jaettiin aamupäivän kokoontumisessa kouluun tutustumisen jälkeen. Iltapäivällä lähdettiin Nuorisokeskus Anjalaan luontokouluun, missä ohjaaja Hanna sai ryhmät tekemään monenlaisia mukavia ryhmätehtäviä aurinkoisessa ulkoilmassa.

Tiistai 10.5.
Bussi vei Heurekan tiedekeskukseen. Siellä sai tutustua arkipäivän tieteeseen ja kokeilla mielenkiintoisia asioita koko aamupäivän. Iltapäivällä matkattiin Porvooseen syömään ja sitten saatiin opastettu kierros kauniissa historiallisessa Porvoossa.

Keskiviikko 11.5.
Oppilaat osallistuivat koulun oppitunneille ja opettajat lähtivät vierailulle Kymenlaakson ammattikorkeakouluun Kasarmin kampukselle. Vierailun jälkeen opettajat tutustuivat ilmiöopetukseen Heli Hyppönen-Setälän oppitunnilla, minkä jälkeen Anne-Kristina Jämsen esitteli power pointilla matemaattisen taukojumpan ja fysiikassa ja matematiikassa käytettävät lisenssiphjelmat. Jari Honkanen esitteli robotiikan/ohjelmoinnin alkeita robottipallon avulla.
Iltapäivällä sekä opettajat että oppilaat kokoontuivat kotitalousluokkaan, missä oppilaat jaettiin ryhmiin ja he saivat tehtäväkseen valmistaa mustikkapiirakat torstain retkelle. Ryhmädynamiikka toimi mainiosti ja mustikkapiirakoista tuli oikein onnistuneita.

Torstai 12.5.
Ohjelmassa oli patikkaretki Repoveden kansallispuistoon. Oppaana toimi Markku Toimela ja hänellä olikin paljon kerrottavaa alueesta ja sen luonnosta. Patikoinnin lopuksi paistettiin makkarat Lapinsalmella ja sitten siirryttiin veneillä Ulla Salon upealle mökille iltaa viettämään. Siellä saunottiin ja uitiin, syötiin ja pelattiin lentopalloa, maalattiin kiviä ja paistettiin muurinpohjalettuja. Ilta oli riemua täynnä.

Perjantai 13.5.
Koulun uutiset aloittivat päivän. Uutisten jälkeen Perttu Pylkäs kertoi miten uutiset tehdään ja miten uutisryhmä toimii. Uutisten jälkeen oli vuorossa alakoulun laulajaiset liikuntasalissa. Viimeistään La Bamban soidessa ainakin espanjalaiset pääsivät osallistumaan laulamisen riemuun! Iltapäivällä koordinaattorit kokoontuivat yhteen puhumaan projektin toteutumisesta ja raportoinnista. Pienen huilitauon jälkeen opettajat illallistivat yhdessä ja vierasoppilaat viettivät viimeistä iltaansa perheissä.

Lauantai 14.5.
Kaksi ryhmää lähti kotimatkalle. Saattajat ja lähtijät hyvästelivät toisensa haikein mielin. Ero uusista ystävistä viikon yhdessäolon jälkeen oli riipaisevaa, mutta jokainen sai tuntea sisimmässään olevansa nyt monin verroin kokemuksista rikkaampi kuin vielä viikkoa aiemmin. Kansainvälinen viikko oli ollut ikimuistoinen!


Liitteet:

image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg