Elintaso on noussut ja kotiin on hankittu uusi kodinkone...
"Niin me uskommekin saavamme teidän kaikkien aulista apuanne alkavassa työssämme", sanoo väliaikainen toimitusjohtaja L. M. Viherjuuri. "Sillä yleisradiotoiminnan tärkeimpänä edellytyksenä lopultakin on hyvä yhteisymmärrys ja hedelmällinen yhteistyö ohjelman lähettäjän ja niitten kuuntelijain välillä." Näillä sanoilla toimitusjohtaja avasi O.Y. Suomen Yleisradio – A.B. Finlands Rundradion -nimisen ohjelmayhtiön toiminnan. Och samma på svenska, olihan Yle alusta asti kaksikielinen yhtiö. Yhtiön perustajiin kuului sanomalehtiä, radioliikkeitä, Lennätinhallitus, Puolustusvoimat, Suomen Tietotoimisto ja monia muita. Ylellä oli tärkeä tehtävä "isänmaallisen mielipiteen luojana ja sillanrakentajana kaupunkien ja maaseudun välillä hävittäen siten välimatkat", kuten aikalaiset muotoilivat. Perustajat olivat ajan hermolla. Maailman ensimmäinen yleisradioyhtiö, Iso-Britannian BBC, oli aloittanut toimintansa vain neljä vuotta aiemmin.
Kieliohjelmia, musiikkia ja oma ohjelma lapsille
Syyskuun yhdeksäntenä vuonna 1926 kuuluttaja Alexis af Enehjelm istui studioon ja kuulutti Suomen Yleisradion lähetyksen alkaneeksi. Saman vuoden joulukuussa alkoi Markus-sedän Lastentunti. Markus-setä muistutti mm. kaurapuuron terveellisyydestä kolmenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäisenä vuotenaan Yle aloitti myös kieltenopetuksen, radioinnit eduskunnasta sekä sinfoniakonserttien lähettämisen. Vuonna 1927 tätä kaikkea alettiin rahoittaa radion kuunteluluvilla.Yleisradion ensimmäisiltä vuosilta ei ole säilynyt ohjelmia kuultavaksi, sillä aluksi ohjelmia tallennettiin vain kokeeksi. Vanhin yhä tallessa oleva ohjelma on presidentti P. E. Svinhufvudin uudenvuoden puhe vuodelta 1935.