Sivu

Teksti

Nykyisin autoja on Suomessa 3,5 miljoonaa eli yksi auto1,6 suomalaista kohti. Autoilu liittyy tänä päivänä kaikkeen. Aamulla työmatkan aluksi lapset viedään autolla päivähoitoon, töiden jälkeen haetaan takakonttiin ruokaostokset kaupasta ja illalla kuljetetaan lapsia harrastuksiin. Aina ei ole ollut näin.
Auto tuli Suomeen myöhään, vasta 1900-luvulla, kun se muihin Pohjoismaihin ja Baltian maihin tuli jo 1800-luvulla. Ensimmäinen varma autohavainto on toukokuulta 1900, jolloin turkulainen maatalouskauppian Viktor Forselius toi myytäväksi Benz-merkkisen auton.
Samoihin aikoihin myös kaksi tukholmalaista kauppiasta, Schubert ja Wagner, ilmoittelivat aktiivisesti lehdissä myytävistä autoista. On myös mahdollista ja todennäköistäkin, että ensimmäiset autot Suomessa ovat olleet Karjalan kannaksella liikkuneiden venäläisten autoja.
Uusi keksintö herätti kovasti kiinnostusta. Ensimmäinen autolehtikin perustettiin ihan 1900-luvun alussa, mutta se sai pian nolon lopun. -Automobilen-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1906, ja sitä ehti tulla kahdeksan numeroa. Lehti järjesti Oulunkylän raviradalla autokilpailut, joihin tuli runsaasti väkeä, muttei yhtään autoa. Se oli skandaali, johon lehti kuoli.
Henkilöautoilla ei tuolloin ollut juurikaan liikenteellistä merkitystä. Käänne tapahtui vuonna 1906, jolloin ensimmäinen vuokra-automobiili eli taksi aloitti toimintansa Helsingissä.
-Taksien myötä tavallinen ihminenkin saattoi tutustua autoon, maksua vastaan. Taksi olikin auton keskeisin käyttömuoto ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin autoilu käytännössä loppui, koska polttoainetta ei saatu. Sodan tuomasta takaiskusta toipumista vaikeutti valuuttapula. Käänne tapahtui vasta vuonna 1923, jolloin alkoi autoistumisen toinen aalto.