Tauti, joka ei puhjennut Espanjassa
Espanjantautiin kuoli 30 miljoonaa ihmistä. Vuosisatamme tuhoisin kulkutauti oli influenssapandemia eli maailmanlaajuinen epidemia. Se puhkesi ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa ja tappoi enemmän ihmisiä kuin mitä sotatantereilla kuoli. Sisällissodan runtelema syrjäinen Suomi ei säästynyt taudilta vaan tuhannet menehtyivät ja sadattuhannet sairastuivat.
Espanjantauti oli poikkeuksellisen dramaattinen influenssapandemia
Suomalaisissa sanomalehdissä ilmestyi kesäkuussa 1918 pikku-uutisia, joissa kerrottiin omituisen taudin leviävän Espanjassa. Maan asukkaista lähes joka toinen oli sairastunut tautiin, kuningaskin oli tautivuoteella. Epidemian uskottiin alkaneen Espanjasta ja tätä influenssapandemiaa alettiin länsimaisessa lehdistössä kutsua espanjantaudiksi. Espanjalaisilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä kulkutaudin alkamisen kanssa. Ensimmäiset sairastapaukset oli raportoitu jo maaliskuun alussa sotilaiden harjoitusleirillä Kansasissa, Yhdysvalloissa, ja amerikkalaissotilaat toivat taudin mukanaan Ranskaan keskelle sodan melskettä. Tauti levisi nopeasti Euroopassa, mutta sotivien maiden sensuuri salasi masentavat tautiuutiset julkisuudelta. Kulkutauti pääsi suuren yleisön tietoon vasta kun se oli edennyt sodan ulkopuolella olleeseen Espanjaan.
Espanjantauti tappoi myös nuoria ja vahvoja, 25-35-vuotiaita, kun yleensä influenssan uhrit ovat vanhuksia tai kroonisista sairauksista kärsiviä. Ihmiset kuolivat rajuun keuhkokuumeeseen jopa parissa päivässä. Espanjantautivirus eteni hanakasti keuhkoihin asti, kun tavallisesti influenssavirukset eivät etene ylähengitysteitä syvemmälle. Osa kuolemista aiheutui jälkitaudeista, esimerkiksi sydäntulehduksesta tai bakteerin aiheuttamasta keuhkokuumeesta. Espanjantaudin aiheutti ilmeisesti geneettisesti täysin uudentyyppinen ärhäkkä virus, jota vastaan koko maapallon väestö oli suojaton.
Espanjantauti saapui Suomeen ilmeisesti Itämeren ja Suomenlahden laivaliikenteen mukana. Tauti iski pahaan aikaan kesäkuun lopussa 1918. Maa oli vielä sodan jälkeisessä sekasorrossa, kymmeniätuhansia punavankia oli suljettu sotavankileireihin odottamaan oikeudenkäyntejä. Tauti levisi nopeasti ympäri maata koteihinsa palaavien sotilaiden ja vankien mukana. Sairastapauksia oli runsaasti, mutta yleensä tauti oli vielä lievää. Sen sijaan monelle vankileirien ahtaudessa viruvalle vangille se koitui turmioksi. Tarkkoja lukuja vankileirien influenssakuolleisuudesta on kuitenkin mahdotonta saada. Leirien lääkärit työskentelivät oloissa, joissa tautien määrittäminen ja kuolemansyiden rekisteröinti oli vaikeaa ja sat
tumanvaraista.
Loppukesällä tauti hävisi lähes tyystin puhjetakseen pian uudelleen. Syksyllä 1918 oli tosi kysymyksessä. Tauti levisi maan lähes joka kolkkaan ja oli paljon tappavampi kuin kesällä. Lokakuu oli monella paikkakunnalla "musta" kuukausi. Kokonaiset kyläkunnat sairastuivat viimeistä henkeä myöten. Kouluja ja myymälöitä suljettiin, sairaalat täyttyivät. Piirilääkärit huomasivat, että tauti iski erityisen ankarasti nuoriin ja vahvoihin aikuisiin.
Lapin hätätilanne
Viimeinen tautiaalto tammi-helmikuussa 1920 oli erityisesti Lapissa kohtalokas. Pohjois-Lappi oli osittain säästynyt aiemmista influenssa-aalloista, mutta nyt tauti iski yhdellä kertaa sitäkin voimakkaammin. Lapissa kerrottiin taisteltavan elämästä ja kuolemasta. Inarin pitäjässä taudin raivo oli ilmeisesti pahin. Tautiin kuoli kahdessa kuukaudessa noin 200 henkeä, eli lähes 10 % väestöstä. Monista taloista olivat kaikki menehtyneet. Kuolleita löytyi sekä taloista että navetoista, joihin heikot olivat raahautuneet turvautuakseen eläinten lämpöön, kun eivät enää jaksaneet lämmittää huoneita. Monet menehtyivät talviteiden varsille, kun olivat lähteneet apua hakemaan.
Espanjantautikuolleisuus Suomessa
Koko maan influenssakuolleisuudesta voi toistaiseksi esittää vain karkean arvion. Väestötilastoissa influenssaa ei kuolemansyynä luokiteltu erikseen. Kaupunkien terveydenhoitolautakuntien vuosiraporteista laskettuna influenssaan ja sen jälkitautina esiintyneeseen keuhkokuumeeseen kuoli vuosina 1918-20 yhteensä lähes 5.000 kaupunkilaista. Kaupunkien kuolleisuuden perusteella arvioituna koko maan espanjantautikuolleisuus saattaa nousta 20.000:een.
Espanjantauti oli poikkeuksellisen dramaattinen influenssapandemia
Suomalaisissa sanomalehdissä ilmestyi kesäkuussa 1918 pikku-uutisia, joissa kerrottiin omituisen taudin leviävän Espanjassa. Maan asukkaista lähes joka toinen oli sairastunut tautiin, kuningaskin oli tautivuoteella. Epidemian uskottiin alkaneen Espanjasta ja tätä influenssapandemiaa alettiin länsimaisessa lehdistössä kutsua espanjantaudiksi. Espanjalaisilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä kulkutaudin alkamisen kanssa. Ensimmäiset sairastapaukset oli raportoitu jo maaliskuun alussa sotilaiden harjoitusleirillä Kansasissa, Yhdysvalloissa, ja amerikkalaissotilaat toivat taudin mukanaan Ranskaan keskelle sodan melskettä. Tauti levisi nopeasti Euroopassa, mutta sotivien maiden sensuuri salasi masentavat tautiuutiset julkisuudelta. Kulkutauti pääsi suuren yleisön tietoon vasta kun se oli edennyt sodan ulkopuolella olleeseen Espanjaan.
Espanjantauti tappoi myös nuoria ja vahvoja, 25-35-vuotiaita, kun yleensä influenssan uhrit ovat vanhuksia tai kroonisista sairauksista kärsiviä. Ihmiset kuolivat rajuun keuhkokuumeeseen jopa parissa päivässä. Espanjantautivirus eteni hanakasti keuhkoihin asti, kun tavallisesti influenssavirukset eivät etene ylähengitysteitä syvemmälle. Osa kuolemista aiheutui jälkitaudeista, esimerkiksi sydäntulehduksesta tai bakteerin aiheuttamasta keuhkokuumeesta. Espanjantaudin aiheutti ilmeisesti geneettisesti täysin uudentyyppinen ärhäkkä virus, jota vastaan koko maapallon väestö oli suojaton.
Espanjantauti saapui Suomeen ilmeisesti Itämeren ja Suomenlahden laivaliikenteen mukana. Tauti iski pahaan aikaan kesäkuun lopussa 1918. Maa oli vielä sodan jälkeisessä sekasorrossa, kymmeniätuhansia punavankia oli suljettu sotavankileireihin odottamaan oikeudenkäyntejä. Tauti levisi nopeasti ympäri maata koteihinsa palaavien sotilaiden ja vankien mukana. Sairastapauksia oli runsaasti, mutta yleensä tauti oli vielä lievää. Sen sijaan monelle vankileirien ahtaudessa viruvalle vangille se koitui turmioksi. Tarkkoja lukuja vankileirien influenssakuolleisuudesta on kuitenkin mahdotonta saada. Leirien lääkärit työskentelivät oloissa, joissa tautien määrittäminen ja kuolemansyiden rekisteröinti oli vaikeaa ja sat
tumanvaraista.Loppukesällä tauti hävisi lähes tyystin puhjetakseen pian uudelleen. Syksyllä 1918 oli tosi kysymyksessä. Tauti levisi maan lähes joka kolkkaan ja oli paljon tappavampi kuin kesällä. Lokakuu oli monella paikkakunnalla "musta" kuukausi. Kokonaiset kyläkunnat sairastuivat viimeistä henkeä myöten. Kouluja ja myymälöitä suljettiin, sairaalat täyttyivät. Piirilääkärit huomasivat, että tauti iski erityisen ankarasti nuoriin ja vahvoihin aikuisiin.
Lapin hätätilanne
Viimeinen tautiaalto tammi-helmikuussa 1920 oli erityisesti Lapissa kohtalokas. Pohjois-Lappi oli osittain säästynyt aiemmista influenssa-aalloista, mutta nyt tauti iski yhdellä kertaa sitäkin voimakkaammin. Lapissa kerrottiin taisteltavan elämästä ja kuolemasta. Inarin pitäjässä taudin raivo oli ilmeisesti pahin. Tautiin kuoli kahdessa kuukaudessa noin 200 henkeä, eli lähes 10 % väestöstä. Monista taloista olivat kaikki menehtyneet. Kuolleita löytyi sekä taloista että navetoista, joihin heikot olivat raahautuneet turvautuakseen eläinten lämpöön, kun eivät enää jaksaneet lämmittää huoneita. Monet menehtyivät talviteiden varsille, kun olivat lähteneet apua hakemaan.
Espanjantautikuolleisuus Suomessa
Koko maan influenssakuolleisuudesta voi toistaiseksi esittää vain karkean arvion. Väestötilastoissa influenssaa ei kuolemansyynä luokiteltu erikseen. Kaupunkien terveydenhoitolautakuntien vuosiraporteista laskettuna influenssaan ja sen jälkitautina esiintyneeseen keuhkokuumeeseen kuoli vuosina 1918-20 yhteensä lähes 5.000 kaupunkilaista. Kaupunkien kuolleisuuden perusteella arvioituna koko maan espanjantautikuolleisuus saattaa nousta 20.000:een.