5. Tyyliharjoituksia
Kirjoita seuraava kertomus mahdollisimman monella eri tyylillä. Voit lisätä tekstiä. Voit kirjoittaa vuorosanoja ja muuttaa rakenteita.
Tyylin voit valita seuraavista tai keksiä itse:
rento, vaikealukuinen, täsmällinen, kaunis, hauska, vanhahtava, arkinen, vakava, juhlallinen, mystinen, tuttavallinen, puhekielinen, huolimaton, liioitteleva, vähättelevä, romanttinen, pelottava, lapsellinen,
Sakke oli tapansa mukaan torkuttanut herätystä. Hän oli myöhässä. Tullessaan pysäkille hän huomasi linja-auton menneen. Hän käveli kouluun. Käsineet olivat jääneet kotiin ja nilkkoja paleli. Kaikki olivat luokissaan. Käytävällä tuli vastaan terveydenhoitaja, joka neuvoi käyttämään käsineitä, pipoa ja talvikenkiä.
Sakke koputti luokan oveen. Opettaja avasi oven. Sakke pyysi anteeksi myöhästymistään ja meni paikalleen. Opettaja meni koneelleen tekemään asianmukaiset Wilma-merkinnät. Luokassa oli hiljaista. Oppilaat tekivät koetta. Sakke sai eteensä paperin. Hän oli unohtanut kokeen, mutta ei aikaakaan ollut enää paljoa jäljellä. Kello soi. Opettaja sanoi, että välitunnilla sai jatkaa, mutta Sakke ei katsonut sitä tarpeelliseksi.
Välitunnilla Sakke meni WC:hen. Hän otti märät kengät jalastaan ja kuivatteli jalkojaan koko välitunnin. Tästä välituntivalvoja antoi hänelle jälki-istunnon.
Ruuaksi oli silakkapihvejä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.