7.1.2. Kodin kanssa tehtävä yhteistyö tuen aikana

7.1.2. Kodin kanssa tehtävä yhteistyö tuen aikana

Kun oppilaalla ilmenee kasvun, oppimisen tai koulunkäynnin ongelmia tai hänen hyvinvointinsa on vaarantumassa, kodin ja koulun tai päiväkodin yhteistyön merkitys korostuu. Opetushenkilöstön tulee olla yhteydessä kotiin viipymättä. Henkilöstöllä on asiantuntijavastuu tiedonsiirtoon, salassapitoon jne. liittyvissä asioissa.

Perusopetuslain mukaisen tuen antaminen on velvoittavaa, eikä siitä voi kieltäytyä. Oppilashuoltolain mukainen tuki on vapaaehtoista.

Pedagoginen konsultaatio

Esiopetusyksikön henkilöstölle järjestetään mahdollisuus monialaiseen pedagogiseen konsultaatioon tarpeen mukaan. Konsultaation järjestämisestä ja koollekutsumisesta vastaavat yhteistyössä päiväkodinjohtaja ja erityisopettaja.

Jokaiselle luokanopettajalle tai luokanvalvojalle voidaan järjestää vähintään kerran lukuvuodessa konsultaatiomahdollisuus, jossa opettaja ja koulun monialaisen oppimisen ja koulunkäynnin ryhmän jäsenet käyvät yhdessä läpi luokan oppilaat ja luokan kokonaistilanteen pedagogisesta ja koulunkäynnin näkökulmasta. Tarkoituksena on varmistaa, että oppilaiden tukitarpeet on tiedostettu ja tukiresurssit kohdennettu oikein.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä