Suuntasin hoonaamaan ammattitaitoani Itävallan Wieniin talvilomaviikolla 2025. Muiden lomaillessa talvisemmassa Suomessa, minä olin töissä lumettomassa ja keväisen koleassa Tonavan helmessä. Kurssi totteli nimeä Exploring Innovative Language Teaching Methods, ja ennakkotietojen perusteella tarjolla olisi rautaisannos informaatiota luovasta, tai perinteisestä poikkeavasta, tavasta opettaa vierasta kieltä. Kurssi valikoitui aihepiirinsä vuoksi, mutta toki vierailu Itävallan pääkaupunkiin kutkutti myös. Odotukseni olivat maltilliset, mutta toiveikkaat: jos en olisi ainoa osallistuja, kurssi porsisi varmasti jonkinlaisia ahaaoita jos ei aivan heurekoita.


Varasin matkustuspäivät ennen ja jälkeen maanantaista perjantaihin kestävän kurssin, eli suuntasin Keski-Eurooppaan sunnuntaiaamusta. Lyhyt lento ja minulle edullinen aikaero mahdollisti käytännön asioiden hoidon kiireettä. Majoitukseni oli vaatimaton, mutta viihtyisä ja sijainniltaan hyvä. Julkinen liikenne näyttäytyi ja käytännössä osoittautui mutkattomaksi tavaksi siirtyä kohteiden välillä. Ja niitä kohteitahan sitten riitti. Keisarillinen historia näyttäytyy pohjoiskymenlaaksolaiselle jopa koomisen mahtipontisena. Kaupungilla ja museoissa ympyrää pyöriessä ajatukset vaihtuivat taajaan ihastelusta ihmettelyyn, kuka (muka) on asuttanut kaikkia noita huoneita. Että pääsen itse asiaan, mainittakoon tässä muutama erityisesti mieleenpainunut kulttuurikohde: Die Wiener Staatsoper, jonka balettiesityksessä hippaloin farkut ja t-paita yhdistelmällä frakkien ja iltapukujen seassa, Das Belvedere, johon meloin turistivirtaa pitkin sekä Schloss Schönbrunn, jossa vietin paluupäivän luppotunteja ihmetellen kuinka monta omakotitalotonttia pihamaalta saisi lohkottua.


Sitten itse kurssiin. Osallistujia oli minun lisäkseni neljä, joista yksi Saksasta sekä kolme Belgiasta. Ensikohtaaminen belgitroikan kanssa tapahtui maanantaiaamuna kurssipaikan ulkopuolella älylaitteiden karttoja tahoillamme hölmistyneinä toljottaen. Kuten yleensä, vastaus löytyy muualta kuin näyttöpäätteeltä - katse ylös, nenä kohti tuulta ja kohti oikeaa ovea. Luokkatilana toimineessa kahvilan takahuoneessa ensimmäinen päivä meni tutustuessa kollegoihin ja kurssin sisältöihin. Oman kouluajan muistelu ja mieleenpainuneiden oppituntien perkaaminen oli ennakointia muiden kurssipäivien kulkuun, hyvässä ja pahassa: kokemusten vaihto oli pääasiallinen modus operandi.


Kurssin järjestäjän ennakkoviestin pohjalta osasin odottaa melkoisen laajaa läpileikkausta kaikenlaisiin opetuksellisiin akronyymeihin ja initialismeihin. Lyhyiksi suunniteltujen kurssipäivien puitteissa käytäntö osoittautui läpijuoksuksi - CLIL, TBL, PBLL ja CLT käsiteltiin, samoin mm. kulttuurituotteiden ja viihteen hyödyntämistä - jonka huoltotauoilla keskustelut ajautuivat usein myös sivuraiteille. Korkean työmoraalin omaavina pedagogian ammattilaisina aiheemme pysyttelivät kuitenkin kielenopettamisen ympärillä. Teutooni-Thomas jakoi auliisti kokemuksia ja vinkkejä AI:n hyötykäytöstä - asia, joka on puheistaan päätellen otettu Saksanmaalla ns. tosissaan.


Yhteisillä lounastauoilla malttoi itse kukin päästää siviiliminänsä irti, kunhan olimme ensin käsitelleet päivän kurssituokion annin. Konsensus porinatuokioissamme oli "toivoimme jotain muuta, mutta onneksi ryhmämme on puhuvaista sorttia". Luova opettaminen pitänee sisällään vähintään yhtälailla käytännön kokeilua kuin teoreettisia kainalosauvoja tai listauksia piirteistä ja yhteinen harmitus tekemisen jäämisestä taka-alalle tuli todettua useasti. Koska lasi voi tietysti olla myös puoliksi täynnä voin todeta, että opittuja sanoja voi tuoda lihaksi omilla oppitunneilla.


Loppukaneettina todettakoon, että Wien on viehättävä kaupunki, vaikka ajankohta matkalle oli kehno. Kurssille osallistuminen oli ehdottoman antoisaa - verkostoituminen, omien näkemysten ja kokemusten peilaaminen muiden vastaaviin sekä uusien opetuksellisten työkalujen käytön opettelu ovat Erasmus+-matkailun helmiä.