Kenelle, mitä ja milloin?

Kuka? Akkreditaatiohakemuksemme mukaisesti pitkäkestoiset opiskelijavaihdot on pääasiallisesti tarkoitettu valinnaisten kielten opiskelijoille (italia, espanja, ranska, ruotsi, saksa, viro), joilla on tavoitteena jatkaa kielen opintoja aina ylioppilaskirjoituksiin asti. Vaihtoihin haetaan ensimmäisen ja toisen vuoden aikana. Tästä tiedotetaan aina erikseen Wilmassa joulu-tammikuussa. Infot pidetään viimeistään tammikuussa. 

Vaihtojen toteutuminen riippuu aina saadusta rahoituksesta ja siitä, löytyykö yhteistyökouluista perhettä vaihdon ajaksi. Vaihtopaikka löytyy helpommin, mikäli opiskelijalla on mahdollisuus vastavuoroiseen majottamiseen. Kannustamme kuitenkin kaikkia kiinnostuneita hakemaan mukaan, vaikka vastavuoroinen majoittaminen ei olisikaan mahdollista. Vaihtojen varmistumisessa voi kestää hyvinkin pitkään, sillä muualla Euroopassa lukvuvuosi alkaa vastaa syyskuun puolella. 

Milloin? Vaihtojen toteutumisen kannalta toisen vuoden viimeinen periodi tai abivuoden toinen periodi ovat ihanteellisimpia. Meille puolestaan vaihtoon tullaan neljännessä ja viidennessä periodissa. Mikäli mahdollista, vastuuopettaja on ensimmäisinä päivinä mukana saattamassa vaihtoon menijöitä. 

Kustannukset? Rahoitus kattaa matkaliput, vakuutuksen ja taskurahan. Matkaliput maksetaan. Opiskelija voi hakea myös osallisuustukea, joka kattaa mm. vakutuuksesta tai vaikkapa passin hankkimisesta aiheutuneet kulut. Vaihdon tarkoista ehdoista sovitaan aina opiskelijan huoltajan ja koulun välisessä sopimuksessa.