Ohjeistus YTL

Ohjeistusta YTL.ltä

Tehtäviin vastaaminen

Terveystiedon sähköisessä kokeessa tarvitaan vastaavaa osaamista kuin viimeisten vuosien paperisissa terveystiedon ylioppilaskokeissa. Useimpiin kysymyksiin vastataan edelleen pääasiassa sanallisesti. Toisaalta koe edellyttää uudenlaista osaamista. Vastauksen enimmäispituutta voidaan rajoittaa, mikä edellyttää vastaajalta kykyä tiivistää vastaus tehtävän kannalta olennaiseen. Sähköinen koe mahdollistaa myös vastaamisen monipuolistamisen. Koe-järjestelmän ohjelmilla on mahdollista laatia esseevastausten lisäksi esimerkiksi piirroskuvia, taulukoita ja diagrammeja.

Kokelaan on hyvä osata yksinkertaisten diagrammien, kaavioiden ja taulukoiden tuottaminen esimerkiksi Libre Office Calc -taulukkolaskentaohjelmalla. Kuva-aineistojen täydentämiseen tai yksinkertaisten havainnekuvien ja/tai kaavioiden tuottamisessa voi käyttää mitä tahansa ylioppilaskoejärjestelmän piirto-ohjelmaa (Libre Office Draw, Libre Office Impress, Pinta, Gimp1) Tuotosten liittäminen vastaukseen tapahtuu kuvankaappauksen avulla. Toistaiseksi kuvankaappaukset ovat erillisinä vastauksen lopussa, joten niihin viittaaminen tekstissä on tärkeää. Vastausten luonnostelemiseen voi käyttää kynää ja paperia.