Tehtävä gorillasta aivoissa

Hyvässä vastauksessa opiskelija ymmärtää, että havainnon vinouma liittyy tarkkaavuuteen.
Kokelas osaa syvällisesti pohtia tarkkaamattomuussokeutta (inattention blindness). Se on
ilmiö, jossa jotain hyvinkin tärkeää jää huomiotta sen vuoksi, että keskitytään muuhun ja
tällöin tarkkaavuuden polttopisteen ulkopuolisten asioiden huomioiminen ehkäistyy. Opiskelija
käsittelee tarkkaavuuden eri osailmiöitä ja niiden mahdollisia rooleja (esim. tahdonalainen
tarkkaavuus, valikoiva tarkkaavuus) suhteessa koehenkilöryhmiin (esim. sisäiset mallit, asian-
tuntijuus), kenties jopa tarkkaavuuden säätelystä esitettyjä teorioita. Ansiokkaassa vastauk-
sessa voidaan pohtia muita mahdollisia selittäviä tekijöitä esim. näköjärjestelmässä, muutoin
aivotasolla tai mahdollisten häiriöiden roolia (neglect, ADD). On hyvä lisäksi selvittää erilaisien tarkkaavaisuusteorioiden näkökulmia asiaan. 

Tietoa muistitehtävään 

Vastauksessa oltava muitijärjestelmät (kaikki) selitettynä ja lisäksi kerrottava, onko kyseinen muistijärjestelmä luotettava vai ei ole. Monet keskittyivät pelkästään omaelämäkerralliseen muistiin. Se EI edusta koko muistia. Tämä koukku alensi pisteitä. 

Ai­vojen muisti­jär­jes­telmät

Ai­vojen muisti­jär­jes­tel­missä on pal­jon sa­maa nykyai­kaisen pöytä­tie­to­koneen kans­sa. Meil­lä on ensin­näkin kapa­si­tee­tiltaan hy­vin rajal­linen työ­muisti, jo­ka pi­tää aktii­vi­sesti mie­lessä ne asiat, jois­ta olemme ku­nakin het­kenä tie­toisia.

Työ­muisti voi vastaa­nottaa tie­toa ais­tien kaut­ta ulko­maail­masta tai ha­kea si­tä säilö­muis­tista, käsi­tellä ja yhdis­tellä tie­toa. Oleel­lista on kui­tenkin se, et­tä asia on työmuis­tissa vain sii­hen saak­ka, kun­nes huo­mio suun­nataan muual­le, jol­loin uu­si tie­to syr­jäyttää van­han.

On myös huomat­tavaa, et­tä työ­muisti on hy­vin vali­koiva. Ai­vojen huo­miota suun­taavat järjes­telmät te­kevät ko­ko ajan tiuk­kaa kar­sintaa sii­tä, mi­kä hi­tunen ympä­ril­lämme ole­vasta valta­vasta infor­maa­tio­tul­vasta pääs­tetään työ­muistin käsit­telyyn.

Taval­lisin syy jon­kin asian muista­mat­to­muuteen on­kin it­se asiassa se, et­tä sii­hen ei alun al­kaenkaan ole kiinni­tetty huo­miota ei­kä si­tä ole tietoi­sesti ha­vaittu. Li­säksi suu­rin osa työ­muistin sisäl­löstä tu­lee ja me­nee, ja vain merki­tyk­sel­li­simmät asiat tallen­netaan edelleen pitkä­kes­toiseen tie­toiseen muis­tiin.

Tietoi­sessa muis­tissa ero­tellaan vie­lä asia­muisti (tie­to­muisti, semant­tinen muis­ti) ja tapah­tu­ma­muisti (epi­so­dinen muis­ti). Asia­muisti on eri­kois­tunut yksit­täisten asioiden, ku­ten sa­nojen ja ku­vien muista­miseen. Oma­koh­taisten tapah­tumien talle­tuk­sesta vas­taava tapah­tuma muis­tin si­sältö muis­tuttaa puo­lestaan tieto­ko­neelle tallen­nettua video­tie­dostoa.

Uu­den py­syvän biolo­gisen muisti­jäljen raken­ta­minen on haavoit­tu­vainen pro­sessi, mut­ta kun muisti­jälki on vahvis­tunut, se voi säi­lyä tal­lessa ko­ko eliniän. Täs­tä aivo­jemme ”ko­va­le­vylle” kirjoi­te­tusta muis­tista käy­tetään sik­si myös ter­miä säilö­muisti.

Tie­toisen muis­tin rin­nalla aivois­samme on myös muisti­jär­jes­telmiä, jot­ka tieto­koneen kehit­tyneen käyttö­jär­jes­telmän ta­paan hoi­tavat lu­kuisia tois­tuvia rutii­neja. Nä­mä ru­tiinit ei­vät kos­kaan näy näyttö­ruu­dussa, vaan ne ke­räävät tie­toa ympä­ris­töstä ja käyttö­tot­tu­muk­sis­tamme. Nä­mä tiedos­ta­mat­tomat muisti­jär­jes­telmät pyr­kivät ko­ko ajan mukaut­tamaan toimin­taamme mahdol­li­simman suju­vaksi ja tarkoi­tuk­sen­mu­kai­seksi kus­sakin tilan­teessa. Ne­kin ovat siis op­pivia ja muis­tavia järjes­telmiä.

Näi­tä kut­sutaan yhtei­sesti taito­muis­tiksi tai toimin­ta­muis­tiksi, sil­lä nii­den muis­tin si­sältöä ei voi pa­lauttaa mie­leen, vaan se il­menee muun­tuneen toi­minnan kaut­ta. Täl­laisia järjes­telmiä ovat mm. uu­sien toimin­ta­ta­pojen oppi­minen ja aivo­kuoren virit­ty­minen käsit­te­lemään toi­siinsa liit­tyviä yksi­tyis­kohtia, ku­ten nä­kemään lue­tusta teks­tistä koko­naiset sa­nat yksit­täisten kir­jainten si­jaan.

Ana­to­mi­sesti eril­liset järjes­telmät

Muisti­jär­jes­telmät ovat ana­to­mi­sesti erillään toi­sistaan. Sik­si ne ovat eri ta­valla alt­tiit aivo­sai­rauk­sille.

Esi­mer­kiksi työ­muistin toimin­ta­häiriö il­menee yleensä hen­kisen suori­tuksen hitau­tena tai keskit­ty­mis­ky­vyt­tö­myy­tenä, ei­kä si­tä ylei­sesti miel­letä muisti­häi­riöksi. Iäk­käiden työ­muistin kapa­si­teetti on tyypil­li­sesti hei­kompi kuin nuor­ten, var­sinkin tilan­teissa, jois­sa pi­tää aktii­vi­sesti pi­tää kah­ta asiaa yh­tä ai­kaa työmuis­tissa.

Heiken­ty­nyttä työ­muistia pi­detään keskei­senä löydök­senä skit­sof­re­nia­po­ti­lailla jo en­nen psy­koosin puhkea­mista. Li­säksi si­tä ta­vataan mm. lewyn­kap­pa­le­tau­dissa ja muis­sa otsa-ohi­mo­loh­ko­rap­peu­missa se­kä Parkin­sonin tau­dissa. Täydel­listä vali­koivaa työ­muistin mene­tystä ei ole ihmi­sellä kui­tenkaan rapor­toitu kuin yksit­täis­ta­pauksia.

Tieto­muistiin jo vakiin­tu­neita van­hoja asioita ei on­neksi mene­tetä kos­kaan täydel­li­sesti, jos­kin pit­källe eden­neessä demen­tiassa myös van­hat asiat al­kavat hä­vitä muis­tista. Li­säksi alemman ohi­mo­lohkon harvi­nai­sissa paikal­li­sissa vau­rioissa (esim. aivo­ve­ren­vuodon yhtey­dessä) on rapor­toitu ns. semant­tista muistin­me­ne­tystä, jos­sa hen­kilö voi esi­mer­kiksi me­nettää ky­vyn tun­nistaa eläimiä, mut­ta pys­tyy ni­meämään vai­vatta työka­luja. Myös afasia voi­daan meka­nis­miltaan kat­soa semant­ti­seksi muistin­me­ne­tyk­seksi, vaik­ka si­tä ei muistion­gel­maksi yleensä mielle­täkään; Wer­nicken ja Brocan puhea­lueille tallen­tuneet sa­nat ka­toavat muis­tista pysy­västi.

Kaik­kein taval­lisin aivo­sai­rauteen liit­tyvä muisti­häiriö on kyvyt­tömyys tal­lentaa py­syvä muisti­jälki viimeai­kai­sista tapah­tu­mista tai op­pia yhdis­tämään irral­lisia asioita toi­siinsa, ku­ten ni­mi ja kas­vot. Tä­män taus­talla on hippo­kam­puksen ja sii­hen lähei­sesti liit­tyvien aivoa­lueiden molem­min­puo­linen vau­rio, taval­li­simmin Alzhei­merin tau­din yhtey­dessä. Kun tautip­ro­sessi le­viää peri­ri­naa­li­selle aivo­kuo­relle, tu­lee oire­kuvaan mu­kaan myös kyvyt­tömyys tun­nistaa tut­tuja asioita: esi­mer­kiksi muisti­po­tilas ei enää tun­nista lähio­maisen kas­voja.

Taito­muisti on pal­jon vastus­tus­ky­kyi­sempi sairausp­ro­ses­seille. Tunnet­tuahan on, et­tä juurtu­neita toimin­ta­ta­poja on erittäin vai­kea kit­keä pois. Taito­muistin heikke­ne­minen voi tul­la esiin vaikeu­tena op­pia toi­mimaan oi­kein tapaus­koh­tai­sesti toi­siaan muistut­ta­vissa tilan­teissa (esim. eri suun­tiin au­keavat ovet). Uu­sien toimin­ta­ta­pojen oppi­minen hei­kentyy tyvi­tu­mak­keita vaurioit­ta­vissa sairauk­sissa, ku­ten Parkin­sonin tau­dissa ja eri­tyisen sel­västi Hunting­tonin tau­dissa.

Muistin luotettavuudesta kannattaa mainita Loftuksen muistitutkimukset ja valemuistot. Elämäkerrallinen muisti on siis aika epäluotettava, muut muistijärjestelmät eivät ole.