Lukuvuoden alussa

Ohjeita 1.vuoden opiskelijoille

Kun lukio alkaa, koko koulun väki ja tutorit ovat tukenasi! Ensimmäisen jakson lukujärjestys on lähes valmiina ja osa myöhemminkin suoritettavista opinnoista on sijoitettu valmiiksi lukujärjestykseen. Loput valinnat teet itse wilmassa lukion alkaessa ohjatusti opon ja tutoreiden kanssa.

On tärkeää, että suunnittelet opinto-ohjelmasi joka vuosi huolellisesti! Lukion alkuvaiheen pakollisissa opinnoissa saat kokonaiskuvan lukio-opinnoista. Lukion oppimäärä sisältää opintoja vähintään 150 opintopistettä. Opinnot suoritetaan opintojaksoina, jotka ovat laajuudeltaan 1-4 op. 1. vuonna tavoitteena on saada kasaan vähintään 60 opintopistettä.

Muista myös nämä:

  • Wilma on auki valintojen tarkistamista varten aina ennen jokaisen jakson alkua. Muista tarkistaa valinnat huolella!
  • Valtakunnalliset pakolliset opintojaksot valitaan oman ryhmän mukaan.
  • Valtakunnalliset ja paikalliset valinnaiset opintojaksot järjestetään koulun resurssien ja opintojakson osallistujien mukaan.
  • Yhteislyseossa on myös opintojaksoja, joita ei ole merkitty kurssitarjottimeen: mm. musikaali- ja kuoro-opintojaksot. Seuraa näiden osalta wilmaa!
  • Kuvataiteen, musiikin ja liikunnan (KU01, MU01, LI01, OP1) ryhmän voit tarkistaa wilmasta. Nämä opintojaksot on käytävä annetun ryhmän mukana. Ethän poista itseäsi näistä KU01/MU01/LI01/OP1-ryhmistä!

Ohjeita 2. vuoden opiskelijoille

Tarkista ja korjaa opintojaksovalintasi lukuvuoden alkaessa. Wilma on auki valintojen tarkistamista varten reilun viikon ajan koulun alkamisesta. Valtakunnalliset pakolliset opintojaksot jatkuvat oman ryhmän mukana. Tänä vuonna voit valita enemmän valtakunnallisia ja paikallisia valinnaisia opintojaksoja oman mielenkiinnon mukaan.

Ole tarkkana kuvataiteen, musiikin ja liikunnan (KU02, MU02, LI02) toisen pakollisen opintojakson suorittamisesta. Näet ryhmäsi Wilmasta ennen jakson 3 alkua työjärjestyksestä. ÄLÄ POISTA valintaasi KU2/MU2/LI2 tai OP2 ryhmistä!

Hyppytuntien paikalle kannattaa katsoa sopivia opintojaksoja. Myös 1. ja 3. vuoden opintojaksoja voit halutessasi valita ja myös uusia niitä. Huomaa kuitenkin, että 3. vuoden opinnot ovat eri opetussuunnitelman mukaisia ja sinun pitää tarkistaa vastaavuus opinto-ohjaajalta tai aineenopettajalta.

Tee töitä tasaisesti ja rauhallisesti joka koulupäivä – älä jätä rästejä opintoihisi. Näin selviät varmasti.

Ohjeita 3.-4. vuoden opiskelijoille

Wilma on auki valintojen tarkistamista varten reilun viikon ajan koulun alkamisesta. Tarkista ja korjaa kurssivalintasi lukuvuoden alkaessa. Muistathan opiskella valtakunnallisia syventäviä kursseja ja ylioppilaskirjoituksiin valmentavia kursseja kaikissa kirjoitettavissa oppiaineissasi. Näin varmistat hyvän tuloksen kirjoituksissa.

Neljännen vuoden opiskelija: muistathan päivittää opiskelusuunnitelmasi oman opon kanssa.

Huomaa että 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoille tarjolla olevat opintojaksot ja OPS eroavat omastasi! Tarkista vastaavuustaulukosta tai opinto-ohjaajalta, miten vastaavuudet toimivat. Tsemppiä ja jaksamista lukion loppusuoralle!