HARJOITUS tosiaan tekee mestarin, uusi tutkimus vahvistaa. Sen mukaan uuden taidon harjoittelua ei kannata lopettaa siihen, kun tempun tuntee jo taitavansa.

Opittu taitotaso kun jää pysyväksi vasta, kun harjoittelua jatkaa senkin jälkeen, kun lisäharjoitukset eivät enää tunnu parantavan suoritusta millään tavalla.

Tätä niin kutsuttua ylioppimista on perinteisesti osattu hyödyntää urheilussa, mutta nyt tutkijat testasivat sen tehokkuutta visuaalisen hahmottamisen opettelussa.

Selvisi, että harjoittelun ajoitus on ylioppimisessa a ja o.

KOEHENKILÖINÄ toimi 60 vapaaehtoista. Heitä opetettiin ratkomaan tehtäviä, joissa peräkkäin näytetyistä kuvista piti arvioida, kumman sisältö muodostui kuvioita ja kumpi oli pelkkää visuaalista sotkua.

Kun koehenkilöt olivat ehtineet treenata tehtävää kahdeksan harjoituskierroksen verran eli noin 20 minuuttia, heidät jaettiin kahteen ryhmään.

Kumpikin sai puolen tunnin tauon, jonka jälkeen ensimmäinen ryhmä sai opeteltavakseen uuden samantapaisen tehtävän, jota harjoiteltiin jälleen kahdeksan kierroksen verran.

Toinenkin ryhmä opetteli tätä uutta tehtävää, mutta kertasi sen lisäksi ensimmäistä tehtävätyyppiä vielä kahdeksan lisäkierroksen verran.

Seuraavana päivänä koehenkilöiden taidot testattiin kokeessa. Enemmän kertauskierroksia saanut ryhmä hallitsi ensimmäisen tehtävätyypin selvästi toista ryhmää paremmin.

Vähemmän kertausta saanut ryhmä hallitsi ensimmäisenä opetellun tehtävän heikommin, mutta pärjäsi toisessa tehtävässä paremmin kuin ylioppineet kertaajatoverinsa.

YLIOPPIMINEN siis selvästi paransi harjoitellun tehtävän oppimista, mutta mahdollisesti esti koehenkilöitä oppimista uutta, toisenlaista tehtävää.

Tästä varmistuakseen tutkijat toistivat kokeen uusilla henkilöillä, mutta niin, että kahden oppimissession välistä taukoa pidennettiin kolmeen ja puoleen tuntiin.

Nyt kumpikin ryhmä pärjäsi seuraavan päivän kokeessa yhtä hyvin molemmissa tehtävätyypeissä.

SELITYS muuttuneeseen tilanteeseen löytyi aivokuvauksen avulla.

Tutkijat tarkkailivat, missä suhteessa tehtävän vaivaamilla aivoalueilla esiintyi kahta eri välittäjäainetta. Ne ovat aivojen muovautuvuutta lisäävä glutamaatti ja sitä hillitsevä gamma-aminovoihappo – eli gaba.

Selvisi, että normaalisti kahdeksan kertaa harjoitelleiden aivoissa jylläsi glutamaatti puoli tuntia treenin jälkeen.

Sen sijaan tuplasti harjoitelleiden eli ylioppineiden aivoissa jyräsi vastakkaisesti vaikuttava gaba. Tilanne tasaantui ajan mittaan, ja 3,5 tunnin kuluttua erot olivat haihtuneet.

TOISIN sanoen normaali harjoittelu jätti aivot muutoksille otolliseen tilaan, mutta rankempi harjoittelu pyrki lukitsemaan aivot uusilta vaikutteilta.

Tästä tutkijat päättelivät, että kertaus on tosiaan oppimisen äiti ja nopein tie oppimiseen – ajoitus vain on valittava oikein.

Jos mielii oppia uuden taidon, ei yhdenlaisten harjoitusten perään heti kannata ryhtyä opettelemaan toisenlaista hommaa. Sen optimaalinen aika on vasta 3,5 tunnin päästä.

Tutkimuksessa testattiin visuaalisen tehtävän oppimista, mutta tutkimusryhmä uskoo, että tulokset ovat sovellettavissa myös muunlaisten taitojen opetteluun.

Jos odotteluun ei ole aikaa, taidoista tärkeämmän voi yrittää ylioppia lisäämällä harjoituskertojen määrää, tutkijat vinkkaavat tiedotteessa.

Sen perään opeteltu taito jää muistiin heikommin, mutta ainakin tärkeämpi homma tulee opittua.

Jos haluaa selvitä vähemmillä toistoilla, voi vähäpätöisempää tehtävää harjoitella ensin ja tärkeämpää vasta sen perään, koska myöhemmin opeteltu tehtävä ikään kuin pyyhkii osan aiemmin opitusta unholaan.

Tutkimuksen julkaisi Nature Neuroscience